http://therasmusmaailma.net/ Sun, 14 Mar 2010 00:11:08 +0200 MyBB http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1197 Sat, 13 Mar 2010 17:14:13 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1197 Author: Iituska
Rating: PG / PG-13
Pairing: Iitu/Lauri
Genre: Fluff, Romance, Draama ??
Warnings: jotain sattuman varaista kiroilua, puukotus ja kaikkee jännää.
Summary: Iitu pääsee selvittämään miksi oma idoli on saavuttamaton. Ja tämän takia pääsee 4 vuotta taaksepäin.
In/@: Helsinki 2009/2005/2006
Inspirated by:Teki mieli vähän vaihtaa todellistuutta...
A/N: Tässä tää sitte on. Muokattu versio.

Katselin huoneeni seinillä olevia julisteita. Jokaisessa komisti Lauri Ylösen tai koko The Rasmuksen kuva. The rasmus oli juuri neljä vuotta sitten noussut pinnalle myyden triplasti platinaa, mikä oli erittäin harvinaista bändiltä joka julkaisi ensimmäistä levyään. Melkein eniten palvoin bändistä eniten bändin laulajaa Lauria, joka oli minua kolme vuotta vanhempi niin kuin muutkin bändin jäsenet. Lauri oli melko lyhyt, musta hiuksinen söpö jätkä, joka huhujen mukaan oli saavuttamaton.

Tiesin lempi bändistäni melkein kaiken, mutta ainoa harmi oli vain, etten ollut koskaan nähnyt heitä livenä.
Olin osallistunut erääseen kilpailuun netissä, jossa oli mahdollisuus voittaa liput bändin keikalle ja tapaamaan heitä keikan jälkeen. Oletin tietysti, etten voittaisi siitä mitään, sillä en yleensäkkään voittanut mistään mitään. Kuitenkin maanantaina, toukokuun puolessa välissä koulun loputtua minulle soitettiin ja ilmoitettiin
”Olette voittaneet kaksi lippua The Rasmuksen keikalle ja tapaamaan poikia keikan jälkeen. Keikka on Hämeenlinnassa viides kesäkuuta kaksituhattayhdeksän.”
Puhelun loputtua aloin hyppelemään innosta sekaisin pitkin kämppää, saaden kämppikseni Juulian virnuilemaan. Olin päättänyt heti, että ottaisin siskoni Mintun mukaani. Keikka oli juuri sopivasti koulun loputtua kesälomalla.

Aloin ahertaa koulussa Rasmus innokkeenani ja sain samalla aikaani kulutettua. Loppu kuukausi kului nopeasti ja koulu loppui. Siirryin hyvällä todistuksella lukiossa tokaluokalle. Opiskelin siis näyttelijäksi Helsingissä Kallion ilmaisutaidon lukiossa.

Päivää ennen keikkaa olin sekoamispisteessä. Minttu sai rauhoitella mua vähän väliä, mutta onnistui siinä aika huonosti, joten hän lähti poikaystävänsä luokse. Itse sen jälkeen hyörin ympäri kämppää. Lopulta lähdin lenkille rauhoittaakseni itseäni. Päivä kului ja saapui päivä jolloin Rasmuksen keikka oli. Iltapäivällä olin entistä enemmän sekoamis piseteessä. Kuitenkin kun lähdimme Mintun kanssa rauhotuin. Matkaa kesti pari tuntia ja kun pääsimme vihdoin perille kello oli puoli yhdeksän. Yhdeksän aikaan pääsisi sisälle. Menimme Mintun kanssa jonottamaan ovien eteen. Emme toki päässeet jonon etu päähän vaan siihen keskelle, sillä emme olleet tulleet niin aikaisin.

Viimein kun kello oli yhdeksän, pääsimme sisälle ja varttia yli keikka alkoi. Pääsimme Mintun kanssa melko eteen, kolmanteen riviin ja lavan keski kohdille. Sopivaan kohtaan siis. Keikan aikana hypin ja lauloin biisien mukana täysillä. Lopulta kahden tunnin jälkeen keikka loppui ja alkoi fani tapaaminen. En päässyt Laurin luokse, koska häntä ympäröi suuri fani joukko, jotenka tyydyin Akiin, Eeroon ja Pauliin. Juttelin ensimmäiseksi Paulin kanssa, koska hän näytti jääneensä aivan yksin. Pyydettyäni sain häneltä nimmarin ja yhteis kuvan. Ainoa asia mitä ihmettelin, oli kun Pauli katsoi mua aivan kuin olisi tunnistanut mut, muttei kuitenkaan sanonut mitään, hymyili vain. Hieman ennen, kuin jatkoin matkaa, kysyin.
”Saanks mä pörröttää sun hiuksia?”
Lisäsin vielä perään parhaimman koiranpentu-ilmeeni. Pauli vilkaisi ympärilleen, melkein epätoivoisena, kunnes kumartui hieman, että sain pörröttää jätkän hiuksia. Upotin sormeni jätkän hiuksiin ja vedin ne hitaasti pois. Kikatin pienesti ja tein niin pari kertaa uudestaan. Ilman mitään varotusta Pauli kaappasi mut halaukseensa. Inahdin yllätyksestä mutta halasin takaisin. Pian Pauli päästikin irti hymyillen hieman nolostuneena.

Tämän jälkeen menin Eeron luokse ensin moikattuani vielä Paulille. Samalla, kun juttelimme, pyysin Eeroltakin nimmarin ja yhteis kuvan. Jäin kuitenkin juttelemaan hänelle hieman kauemmaksi ajaksi. Ihmettelin myös sitä, että Eerokin katsoi samalla tavalla kuin Paulikin, katsoi mua aivan kuin olisi tunnistanut. Piankin menin Akin luokse joka antoi hymyillen nimmarin ja tuli yhteis kuvaan kanssani. Hän jutteli kanssani erittäin tuttavalliseen sävyynkin. Jäin juttelemaan hänenkin kanssaan jokisikin ajaksi ja hieman ennen, kuin lähdin Laurin luokse, Aki kysyi.
”Saanks mä halata sua?”
Nyökkäsin hitaasti ja halasin Akia takaisin. Aki halasi tiukasti päästäen irti vasta reilun minuutin kuluttua. Tirskahdin ja lähdin odottelemaan, että Lauri vapautuisi. Odotellessani huomasin miten Pauli, Eero ja Aki olivat vierekkäin juttelemassa ja samalla katsoivat minua. Pojilla kaikilla oli rahapussi käsissään ja he tutkailivat niitä. Kuulin pätkän keskustelusta.
Aki: Ton on pakko olla se Iitu. Se näyttää ihan täysin samalta kun silloin.
Pauli. Joo...Pakko. Mut Iitu ei näyttäny tunnistavan silleen tuttavallisesti meitä.
Eero: No mieti nyt. Etkö sä muista sillon.....
Enempää en kuullut, mutta he jatkoivat jutustelua.
Eero....Iituhan sano, että se tulee tulevaisuudesta, nii miettii vähän.
Aki: Nii....Joo totta...onhan ne kaikki mitä se sillon sano niin toteutunu... Kuten nyttenkin. Sillon Iitu sano, ettei se ensimmäisellä kerralla valitettavasti tunnista meitä, mutta toisella kerralla hän tunnististaisi jo...
Eero: Tyttöhän sanoi, ettemme saisi mitenkään ilmaista, että tuntisimme hänet. Ei ennen kun vasta viidestoista päivä kesäkuuta.
Pauli: Kai sit sen toivetta tarttee totella... Miettii nyt, jos me oltais sillee, ett jee kiva nähä pitkästä aikaa. Ja ku Iitul ei oo ees hajuukaa, ett se tulee tuntemaan meiät. Nii aika varmasti se pitäis meitä vähintäänki hulluina.

Odottelin vielä Mintun kanssa, että pääsisimme Laurin luokse. Kuitenkin turvamiehet tulivat sanomaan, että pitäisi lähteä. Lauri naurahti ja sanoi heille.
”Nää kaks jää viel hetkeks.”
Turvamiehet nyökkäsivät ja jatkoivat muiden pois patistelua. Viimein pääsimme Laurin luokse. Sain häneltä heti yhteis kuvan ja samalla, kun hän kirjoitti nimmariaan hän kysyi.
”Mikä päivä tänään on?”
Hämmästyin hiukan, mutta vastasin kulmat hiukan koholla.
”Kesäkuun viides päivä. Mitenniin?”
Lauri nyökkäsi ja kysyi uudestaan.
”Kuin monta päivää on vielä juhannukseen”
Hymähdin hiljaa ja laskin päässäni.
”Neljätoista päivää....Mitenniin?”
Lauri virnisti nopeasti ja vastasi.
”Ei mitään....Nähtäillään.”
Katsahdin hiukan oudoksuen Lauria ja sitten vielä poikia, jotka saapuivat siihen. Lauri halasi mua nopeasti ja siirtyi Akin viereen. Olisin halunnut kysyä mitä Lauri tarkoitti sanomisellaan, mutten pystynyt, sillä turvamiehet ohjasivat meidät jo pois. Kuitenkin kuulin pätkän poikien keskustelusta.
Aki: Eiks niin, ett toi oli Iitu?
Eero: Siis se sun Iitu?
Lauri: Joo. Selvästi. Sama tarkkaavainen katse. Ja ei oo muuttunu yhtään viime kerrast.
Pauli: Ehkä siks, ku sen ajas te tapaatte vasta noin viikon päästä. Niin ehkäpä siks. Sanoiks sä jotain sil?
Lauri: No en mitään erikoista. Samanlainen keskustelu kun yleensäkkin fanin ja idolin välillä. Tosin en oikein totellut Iitun toivetta kokonaan. Sanoin nyt, ett nähään juhannuksen.”
En ollut varma, että kuulinko oikein, mutta kuvittelin ainakin kuulemani olevan totta. Enempää en kuullut, koska olimme menossa juuri ovista ulos. Kuitenkin käännyin vielä pikaisesti katsomaan poikia. Nämä katselivat perääni hymyillen ja kun huomasivat minun katselevan kaikki moikkasivat vielä. Ihmettelin asiaa aikalailla, mutta annoin asian olla. Viimein kun pääsimme kotiin menin suoraan nukkumaan.

Aamulla rupesin katsomaan nimmareita tarkemmin. Huomasin, että kaikissa oli omistus kirjoitus. Iitulle. Ja Laurin nimmarin yllä luki. Rakkaalle Iitulleni. Mietin, että mistä pojat olivat voineet saada tietää nimeni. En ollut mielestäni kertonut heille sitä, enkä tuntenut edes heitä henkilökohtaisesti. Ja ihmettelin tietysti, että mitä edes he voisivat nähdä minussa. Olin omasta mielestäni melko vaatimattoman näköinen. Perusväriltä hiukseni olivat vaaleat, mutta olin värjännyt ne mustiksi. Hiukseni olivat pituudeltaan melko lyhyet ja pätkityt. Silmäni olivat vuorostaan suuret ja kirkkaan meren turkoosit, joita kehysti tummat ja pitkät ripset. Pituutta löytyi 168 ja puoli senttiä ja painoa 55 kiloa. Eli olin laiha vaikka itse kuvittelin olevani lihava.
Kuitenkin jätin Rasmus asian hiukan taka-alalle ja jatkoin elämääni normaalisti.

Melkein viikko keikan jälkeen tapasin miehen, joka jostain syystä pysäytti mut kaupungilla ja kysyi.
”Haluaisiks päästä ajassa taakse päin?”
Ajattelin tietysti, että mies oli päästään sekaisin, joten hymyilin vain ja totesin.
”Joo, mut se on mahdotonta, joten heippa.”
Tämän jälkeen jatkoin matkaa. Kuitenkin eksyin myöhemmin miehen seuraan. Mies oli melko nuori kolmissakymmenissä oleva ja ulkonäöltään komea.
Eksyin miehen luokse siten, että etsin töitä ja suostuin hoitamaan hänen lapsiaan. Miehen nimi oli Johan Virtekoski. Hänellä oli neljä lasta vanhin oli Jonne kymmenen vuotta. Jonnen nuoremmat sisarukset olivat Jonna seitsemän vuotta, Jani neljä vuotta ja Jenni yksi vuotta.

Pari päivää oltuani hoitamassa lapsia Jonne ja Jonna näyttivät minulle suuren ja kauniin peilin. Se oli suurin piirtein kaksi metriä korkea ja yli metrin leveä. Sen reunoja koristi kauniit kultaiset raamit. Erikoiseksi sen teki se, että peilin pinta näytti väreilevän pienesti.
Lapset ilmoittivat heti, kun näyttivät pelin.
”Tää on aikakone.”
Hymähdin ja totesin.
”Aikakoneita ei oo olemassakaan.”
Sanottuani sen, lapset ottivat käsistäni kiinni ja istuttivat mut sohvalle ja alkoivat selittämään, tai paremmin sanottuna Jonne selitti, Jonna selitti joitain pieniä huomautuksia ja Jani ja Jenni istuivat minun sylissä.
Jonne huokaisi raskaasti ja aloitti selittämisen.
”Tämä peili tässä, on isämme keksimä aikakone. Kun peilin läpi astuu saapuu toivomaan aikaan ja kaupunkiin...”
Jonna sanoi tähän väliin kun Jonne hengähti.
”Niin ja sitten kun saapuu toivomaansa aikaan, siellä on joku ajan henkilö tästä ajasta...Tai no paremmin sanottuna me ollaan tunnettu ne ihmiset aikasemmin jo ja annettu tämmöne peili niille kans. Esimerkiksi jos siirtyisit nyt neljä vuotta taakseppäin ja menisit Helsinkiin, niin siellä vastassasi olisi Joanna. Hän majoittaisi sinut ja järjestäisi kaiken siksi ajaksi kun olisit siinä vuodessa. Takaisin pääsisit myös Joannan luona olevasta peilistä....”
Jonne rykäisi ja sanoi.
”Kuten siskoni havainnollisti saisit siellä täyden hoidon..... Haluaisisitko kokeilla? Voisit olla siinä vuonna mihin haluat vaikka kokonaisen vuoden taikka enemmän, mutta tulisit silti tähän samaiseen päivään silti samanlaisena kuin lähtöpäivänäkin.....Miltäs kuulostaa? Pääsisit tietysti ilmaiseksi, koska olet hoitanut meitä ja olet muutenkin mukava. Eli jos lähtisit tänään niin saapuisit täks päiväks eli 14 kesäkuuta.”
Hiljenin ja kysyin hiukan arkana.
”Mitä tein iskä on mieltä?”
Vastauksen sain hiukan eri taholta kuin oletin. Johan vastasi hymyillen.
”Se olisi hyvä idea. Itse asiassa tulin jututtamaan sinua juuri sen takia silloin.”
Huokasin ja vastasin.
”No jos Johan kerran suostuu siihen niin sitten voisin kokeilla. Tartteeko mun ottaa sin jotain mukaan?”
Johan virnisti ja vastasi hiukan nolona.
”No joo... vähän, mut kävin just teil koton hakee sun kamppeet. Sori, ett murtauduin teil...”
Virnistin ja sanoin.
”No ei kai se haittaa. Mut miten mä pystyn sit siirtyy ajas? Ja mis ne mun tavarat on?”
Johan naurahti ja veti takaansa suuren mustan laukun sanoen.
”No täs on ne sun kamppeet ja kuten lapset selittivät, niin tuon peilin avulla. Astut vaan sen läpi...Ja ajattelet sitten sitä vuotta ja kaupunkia mihin menet. Niin pääset. Mut sano eka mihin vuoteen ja kaupunkiin haluut niin voin ilmottaa sen paikan tukihenkilölle?”
Nyökkäsin ja mietin hetken sitten sanoen.
”No mä tosiaankin haluun neljävuotta taakse päin ja Helsinkiin.”
Johan nyökkäsi ja otti kännykän taskustaan tekstaten sitten jotain jollekkin. Tekstattuaan Johan antoi laukun minulle ja sanoi.
”No mee tosta sit vaan läpi. Me odotetaan sua pian takasin.”
Nyökkäsin ja menin peilin luokse. Katsahdin vielä kerran lapsiin ja Johaniin, joka kantoi sylissään Jenniä.

Nyökkäsin uudestaan ja astuin peilin läpi. Tunne oli melko erikoinen, kylmä ja en meinannut saada henkeä, kuitenkin kun astuin toisen askeleen pääsin jo hieman raikkaampaan ilmaan. Vedin syvään henkeä ennen kuin aloin katsella ympärilleni. Olin saapunut johonkin viihtyisään ja värikkääseen olohuoneeseen. Seinät olivat melko kirkkaan punaiset. Huoneessa oli perus olohuone kalustus ja paljon viherkasveja. Keskellä huonetta seisoi noin nelissäkymmenissä oleva hieman pulskahko nainen joka hymyili leveästi ja kysyi.
”Sä oot varmaan Iitu?”
Nykkäsin ja vuorostani kysyin.
”Sä sit varmaan oot Joanna?”
Nainen nyökkäsi ja sanoi.
”No niin... Tuuppas peremmälle niin mä esittelen sulle määräaikaista kotias.”
Nyökkäsin ja astuin pari askelta eteenpäin. Joanna nyökkäsi seuraamaan jotenka seurasin.

Ensin hän vei mut vaalean vihreällä sisustettua käytävää pitkin eteiseen johon jätin kengät. Tämän jälkeen hän vei mut samaa vihreää käytävää ja toista hieman tummemman vihreää käytävää pitkin tulevaan huoneeseeni johon jätin laukkuni. Sen jälkeen Joanna esitteli koko talon ja osan pihaakin. Pienen esittely kierroksen jälkeen nainen antoi mun rauhassa tyhjentää laukkuani ja tutustua muutenkin huoneeseeni.

Huoneeni oli melko iso. Vaalean sinisillä seinillä oli joitakin tauluja, mutta ajattelin täyttää osan seinästä Rasmuksen julisteilla. Huoneessa oli iso ikkuna jonka alapuolella oli vaalean beige kirjoituspöytä. Vilkaisin pöydän laatikoihin, josta löysin pari vihkoa, kalenterin, kyniä, paperia ja päiväkirjan. Päätin heti, että alkaisin kirjoittamaan päiväkirjaa täällä ollessani, sillä olisi varmasti mukavaa tietää kaikki asiat mitä olin täällä tehnyt. Kirjoituspöydän viereisellä seinällä oli pehmeän näköinen sänky ja sängyn yläpuolella hyllykkö. Sängyn seuraavalla seinällä oli toinen pöytä jossa oli uuden näköinen tietokone. Pöydän vieressä oli ovi. Oven toisella viereisellä seinällä oli kaappeja johon sain laittaa vaatteeni ja muut tavarani. Kaappien ja ikkunan välissä oli hyllykkö jossa oli telkkari.

Viimein, kun olin saanut vaatteet kaappeihin menin olohuoneeseen, missä Joanna oleskeli. Istahdin naisen viereiseen nojatuoliin ja rupesin katselemaan huonetta tarkemmin. Kuitenkin tarkkailuni keskeytti Joanna, joka kysyi.
”No kun kerran tänne tulit niin minulla on pari kysymystä. Yksi. Kuinka kauan aiot oleskella täällä? Suosittelisin, että olisit vuoden täällä. Kaksi. Mihin kouluun haluaisit? Tai meetkö sä ollenkaa kouluun. Kolme. Lähdettäisiinkö shoppailemaan?”
Mietin hetken ennen kuin vastasin.
”No siihen ekaan niin voisin olla vaikka sen vuoden. Siihen toiseen, niin mä todellakin haluaisin johonkin yläasteeseen, koska en oikein halua vielä mihinkään ammattikouluun. Voisin käydä ysin uudestaan. Eiks täs lähel oo Suutarilan yläastet? Ja kolmanteen niin muuten voitaisiin, mut mulla ei oo rahaa.”
Joanna hymyili äidillisesti ja sanoi.
”No toivottavasti viihdyt meillä sen vuoden. Joo. Suutarilan yläaste on lähin ja Jimi on siin koulus kans, joten sinne kai sut sijotetaan, vaikka koulut on alkanutkin jo kuukausi sitten. Ja ei se haittaa vaik sul ei ookkaan rahaa... Susta tulee nyt täks ajaks ku oot meil niin mein adoptio lapsi. Niin me maksetaan kaikki sun menot ja tämmöset.”
Nyökkäsin hitaasti ja kysyin.
”Mitä sä tarkoitat monikolla ME?”
Joanna virnisti ja vastasi.
”Niin siis, että musta ja mun miehestä Jounista tulee sun adoptio vanhemmat...Ei kai haittaa?”
Pudistin päätäni ja sanoin.
”No sit me kyl voidaan men shoppailee.”
Joanna hihkaisi hiljaa ja sanoi.
”Joo... Mä haen vaan mun kassin.”
Joanna nousi ja kiiruhti jonnekin päin taloa. Itse menin eteiseen laittamaan kenkiä jalkaan.
Joanna tuli pian jotenka siis lähdimme shoppailemaan. Autossa Joanna sanoi.
”Ai nii. Sähän tuut kesäkuusta, nii nyt on tääl syyskuu.”
Nyökkäsin ja katselin maisemia.

Minulle ostettiin Reppu ja muuta koulu kamaa, reilusti joitan uusia vaatteita ja muuta tarpeellista.
Kun tulimme takaisin 'kotiimme' vastassamme oli myös nelissäkymmenissä oleva musta hiuksinen mies jonka oletin olevan Jouni. Jouni tuli halamaan minua kun pääsin autosta ja sanoi.
”Tervetuloa perheeseen. Mein lisäks tähän perheeseen kuuluu Jimi, joka on mein biologinen lapsi ja hän on viisitoista vuotias. Hän on tällä hetkellä vielä koulussa, mutta tulee pian kotiin.”
Nyökkäsin ja sanoin.
”Ihmettelinki vähä kuka se Jimi on, josta Joanna puhu.”
Tämän jälkeen raahasin osan kasseista huoneeseeni. Jouni ja Joanna toivat loput kasseista, joita en pystynyt itse kantamaan. Joanna lähti melkein samantien jonnekin, mutta Jouni jäi ovelle vielä katselemaan ja juttelemaan kanssani. Hän rykäisi kurkkuaan ja sanoi.
”Sä varmaan haluut olla jonkin aikaa yksin... Jos seuraa kaipaat niin me ollaan tuol jossain.... Joanna huutaa sit jossain vaihees syömään ja Jimi saattaa käydä kattomas sua...”
Nyökkäsin ja katsoin kun Jouni häipyi oviaukosta.

Huokaisin ja rupesin laittamaan uusia vaatteita kaappiin ja tavaroita esille. Johan oli pakannut laukkuuni monia tärkeita tavaroita. Kuten valokuva albumin jossa oli kuvia ystävistäni ja perheestäni, mp3, joitakin julisteita, tärkeimmät pehmoleluni ja kirjoja. Asettelin osan tavaroista esille, mutta osan laitoin laatikkoon. Julisteista puolet laitoin seinille. Laitoin seinälle myös pienen taulun jossa oli pikkusiskoni piirrustuksia. Hieman ennen, kun sain kaikki tavarat paikoilleen, huoneeseeni lennähti suurin piirtein ikäiseni poika, jolla oli mustat pitkät, puoli selkään ulottuvat rastat ja melko värikkäät hiukan yli suuret vaatteet. Eli suoraan sanottuna hoppari vaatteet. Poika lennähti heti kaulaani ja halasi pitkään minua. En ollut varautunut oikein sellaiseen, sillä ensi kuvasta olin ajatellut, että poika vaan tyytyisi moikkaamaan, mutta näköjään poika oli aika sosiaallinen ja muutenkin ei tyypillinen poika. Viimein kun poika irrottautui halista hän kysyi.
”Sä oot varmaan sit Iitu?”
Nyökkäsin ja vastasin kysyen.
”Ja sä oot sit varmaan Jimi?”
Jimi nyökkäsi ja sanoi innokkaana.
”Äiti sano, ett sä ajattelit käydä ysin uudestaan. Vähäks siistii ja sit se sano, ett se laittaa sut samaan kouluun kun mutkin ja vieläpä samalle luokalle. Sit se sano, ett se soitti jo mein kouluun ja sopi rehtorin kanssa, että alottaisit jo maanantaina. Se on niin siistii...Saa olla ylpee ku tuntee sut.... Nii ja äippä sano, ett te tulisitte tutustuu huomen.”
Virnistin ja huokaisin onnesta, että oli vasta torstai.

Nyt vasta Jimi rupesi katselemaan huonettani, koska huudahti hämmästyksestä. Katsahdin poikaan kysyvästi ja hän vastasi.
”Sul on Laurin, Eeron, Akin ja Paulin kuvii ympäri huonetta!”
Nyökkäsin ja kysyin toinen kulma hiukan koholla.
”Njoo... Mitenniin?”
Jimi virnisti ja katseli julisteita samalla kun vastasi.
”No ku pojat taino paremmin sanottuna Lauri ja Aki on mun luokal ja Eero ja Pauli on mun rinnakkais luokal. Tuntuu vaan oudolta kun sähän oot tulevaisuudesta niin, ett noi ois julkkiksii...”
Kurtistin kulmiani ja kysyin.
”Tarkotaks, ett sä tunnet Rasmuksen pojat?”
Jimi virnisti ja nyökkäsi sanoen.
”Jaa....Rasmuksesta taitaa sit tulla kuitenkin kuuluisa toisin kuin kaikki epäilee...”
Virnistin ja menin istumaan tietokonepöydän tuolille. Jimi katseli vielä hetken huonetta, kunnes sanoi.
”Ai niin joo...Äippä käski tul syömään.”
Nyökkäsin ja lähdin Jimin perässä keittiöön. Joanna oli tehnyt ruuaksi kanaa ja perunoita.

Syötyämme Joanna ilmoitti kaikille.
”Elikkä siis. Täst edes juttu on näin. Kun joku kysyy, miksi Iitu asuu meillä sanomme, että me ollaan adoptoitu Iitu. Iitu on adoptoitu sen takia, koska hänet löydettiin muistinsa menetettynä metsästä eikä hänen perhettään ole löydetty. Että niin....”
Kaikki nyökyttelivät, mutta sanoin.
”Mutta mähän muistan kaiken. Ja varmasti lipsauttelen kaikkee...”
Joanna nyökytteli hitaasti, kunnes sanoi.
”Nii joo... No sanotaan vaikka, että sut on adoptoitu Tampereelta.”
Nyökkäsin ja Joanna jatkoi.
”Me mennään huomenna tutustuun uuteen tulevaan kouluus. Että herätän sut kahdeksalta ja lähdemme yhdeksältä koululle. Siel sitten tehdään papereita ja silleen.”
Nyökkäsin ja Jimi kysyi.
”Toi saanks mä kysyy pari asiaa?”
Nyökkäsin ja Jimi kysyi.
”Toi noi. Aattelin, ett ois ihan kiva tietää jotain susta. Ett voiksä kertoo jotai ittestäst?”
Mietein hetkisen, kunnes vastasin.
”Noo. Tuol mun omas ajas, mä opiskelen näyttelijäks Helsingis tuol Kallion ilmaisutaidon lukios. Mä valmistun sieltä kakstuhatykstoista vuonna. Mä asun solukämpässä koulun vieres. Ja siel mä asunki melkee koko ajan, mut lomat ja useimmat viikonloput asun silti koton Harjavallas. Hmm... Mitäs muuta?”
Jimi vilkaisi Joannaa ja kysyi.
”Kerro jotai su perheest.”
Nyökkäsin ja kerroin.
”No mun perheeseen kuuluu äiti ja isosisko Minttu. Tosin Minttu ei asu enää koton. Sit mul on kyl iskä ja sen perhe, mut mä en välitä niist nii paljoo. Paitsi mun pikkusiskost Elmast. Nii juu ja mun perheesee kuuluu lemmikki pupu Siiri.”
Jimi nyökkäsi ja kysyin naurahtaen.
”Saanko nousta pöydästä? Ku mä en enää jaks vastailla kysymyksii.”
Joanna virnisti ja vastasi.
”Ei sinun kuule tarvitse kysyä lupaa... Sulle ei oo sääntöjä, kunhan et riko mitään.”
Nyökkäsin ja nousin mennen huoneeseeni.
Huoneessani menin tietokoneelle ja rekisteröin itselleni mesen ja tein nickin irc-galleriaan. Tarpeeksi tehtyäni kävin nopeasti suihkussa ja menin nukkumaan.

Aamulla Joanna kävi herättämässä mut. Tein nopeasti aamu toimeni ja lähdimme kouluun, jossa tulisin viettämään seuraavan vuoteni.
Koulu oli melko suuri ja oppilaita näytti olevan melko paljon, mutta kuitenkin reilusti enemmän, kuin entisellä yläasteellani. Koulun rehtori näytti olevan melko mukava ja saimme paperit tehtyä nopeasti. Rehtori kävi hakemassa Jimin ja hänen kaverinsa Jorin, jotka hän käski esittelemään koulua. Joanna jäi rehtorin kanssa opettajienhuoneeseen.
Jori oli melko saman tyylinen kuin Jimikin, tosin hänellä oli tumman ruskeat ja lyhemmät olkapäille ulottuvat rastat.
Jori katseli ensin mua pitkään päästä jalkoihin, mutta alkoi sitten esittelemään koulua. Kiersimme koulun pariin otteeseen, kunnes päädyimme aulaan josta pääsi opettajienhuoneeseen. Pojat jättivät minut opettajienhuoneen oville ja lähtivät takaisin tunneilleen. Kuitenkin pojat unohtivat, että olivat aulassa missä kuului tyhjiltään pienikin ääni ja alkoivat jutella musta vilkkaasti.
Jori: Siis onks toi se sun adoptio sisko?
Jimi: Joo... Eiks ookki hyvän näkönen?
Jori: No todellakin. Taidat kuules saada kavereitas useemmin kylään.
Jimi: Joo.. Arvelen sitä kans.
Enempää en kuullut, koska koputin oveen ja menin sisälle, missä rehtori ja Joanna jo odottelivat. Rehtori kysyi hymyillen.
”Näyttivätkö pojat sulle kaiken tarpeellisen?”
Nyökkäsin ja vastasin samalla, kun tulin Joannan viereen.
”Njoo... Ehkä vähän liikaakin, mutta hyvähän se, että tiedän jotain etukäteen opettajistakin.”
Rehtori virnisti erittäin ei rehtorimaiseen tapaan ja sanoi nyt Joannalle.
”Haluutteko jäädä vielä pitemmäksi ajaksi?”
Joanna pudisti päätään ja vastasi.
”Ei me kylläkään nyt. Iitun tarttee vielä tehdä kaikenlaista ennen maanantaita...”
Rehtori nyökkäsi ja sanoi nyt mulle.
”Oli hauska tavata ja toivottavasti viihdyt.”
Nyökkäsin ja vastasin.
”Kuin myös ja viihdyn varmasti.”
Joanna oli jo ovella, jotenka menin hänen peräänsä ja lähdimme kotiin. Koti matkalla juttelimme kaikkea.

Kotona järjestelin vähän kaikkea siihen asti, kun Jimi tuli kotiin. Jimi tuli suoraan huoneeseeni ilman koputtamatta, johon sanoin.
”Hei sun tarttee koputtaa. Ja mitä asiaa? Tuliks pitää mul seuraa?”
Jimi nyökkäsi ja meni istumaan sängylleni kysyen samalla.
”Mietin vaan, ett onks sul mitään menoo viikonloppun?”
Pudistin päätäni ja katsoin poikaan kysyvästi. Jimi laittoi kätensä niskan taakse ja kysyi kattoon katsoen.
”Mä ja Jori vaan mietittiin, ett haluaisiks hengat mein kans tuol kylil? Vaikkapa jopa tänään?”
Mietin hetken ja nyökkäsin sanoen samalla.
”No mikä etttei. Jos vaan mun seura kelpaa.”
Jimi hymyili voiton riemuisesti ja lähti huoneestani sanoen samalla.
”No hyvä. Mä meen soittaa Joril.”
Virnistin vielä kun poika oli jo häipynyt huoneesta. Elikkä jos menisimme kylille laittasin jotain siistempää vaatetta päälle.

Parin tunnin päästä Jimi saapui huoneeseeni koputtamatta. Olin juuri vahtamassa paitaa, kun huomasin pojan katselevan nolona ovelta. Nykäisin paidan helman alas. Rykäisin hiukan ärsyyntyneenä ja sanoin.
”Onks pakko tul tän ilman koputtamati? Nimittäin ei oo kivaa kun on vaihtamas paitaa ja sit sä ilmaannut siihen.”
Jimi katseli kattoon käsi niskan takana. Poika oli selvästi noloissaan, mutta sitten kun olin saanu paidan kunnolla päälleni hän laski katseensa ja kysyi.
”Sori... Joo....Toi lähetääks?”
Nyökkäsin ja otin pienen kassini mukaan. Menimme keskustaan linkalla. Maksoin matkani ja menin istumaan linkan penkille kysyen.
”Mihin me sit mennään?”
Jimi istahti vereeni ja vastasi.
”Kamppiin.”
Nyökkäsin, enkä sanonut enää mitään.

Viimein kun pysäkkimme tuli kohdalle menimme ulos ja lähdimme kulkemaan kampille. Päästyämme kamppiin menimme ylimmäiseen kerrookseen, jossa tapasimme Jimin kavereita joista tunnistin yhden Joriksi. Nyökkäsin hänelle ja seurasin Jimiä joka esitteli ensin minut porukalle ja sitten porukan mulle. Porukkaan kuului Jimin ja Jorin lisäksi viisi muuta jätkää. Tumma pitkä hiuksinen Marko, blondi lyhyt hiuksinen Teemu, silmälasipäinen Joonas, lihaksikas Tommi ja suloinen musta pörrö hiuksinen Oskari. Nyökkäsin jokaiselle pienesti kun kuulin nimen. Lähdimme esittelyjen jälkeen kiertämään kamppia. Jätkät esittelivät lempihengailu mestojaan ja kertoilivat mitä yleensä tekivät täällä. Nyökkälin vähän väliä näyttäen, että ymmärsin. Lopulta pysähdyimme pienelle aukiolle. Itse istahdin ikkunalaudalle kun jätkät taas vuorostaan istuivat lattialle. Oskari istahti mun viereen ja kysyi.
”No miltäs nyt tuntuu asuu Helsingis?”
Katsahdin nopeasti muihin kunnes vastasin.
”No en oikeestaan tiiä. Ku kerran oon ollu tääl vasta pari päivää...”
Ennen kuin Oskari sanoi mitään kuulin Jimin selittävän muille.
”.... Niin ku sit mä menin sen huoneeseen niin sil ei ollu paitaa päällä. Oli vaan rintsikoillaan... Mä olin ihan ett woow. Sil on kyl aikas hyvä kroppa....”
Mulkaisin Jimin selkään jäätävästi. Jimi itse ei sitä huomannut, mutta Teemu huomasi mulkaisuni ja tönäisi Jimiä. Jimi katsähti ensin Teemuun ja sitten minuun. Jimi nolostui hiukan ja sanoi.
”Sori...”
Hymähdin ja Oskari jatkoi kyselemistään.

Jonkin ajan kuluttua Marko, Joonas ja Tommi yllyttäytyivät skeittaamaan edessämme. Katselin poikia kiinnostuneena siihen asti kun huomasin meitä lähestyvän pienen jätkä ryhmän. Tunnistin heti keitä jätkät olivat. Nimittäin keskellä käveli Lauri ja hänen vierellään käveli Aki, Eero ja Pauli. Katsahdin Pauliin uudestaan, koska hän näytti erilaisemmalta kuin viimeksi tavattuamme. Älysin, että Paulillakin oli rastat. Tosin vain vaaleat ja vielä lyhemmät. Viimeksi tavatessa Paulilla oli ruskeat ja pitkät kiharat hiukset. Eeron hiustyyli oli vuorostaan melko hassun näköinen. Hän nimittäin näytti hieman hullulta professorilta, jolla oli hiukset räjähtäneet. Akin hiukset olivat hieman erilaisemmat. Siitä ei saanut selkoa olivatko hiukset rastat vai muuten vain takkuiset. Lähempää kuitenkin huomasi, että hiukset olivat puoliksi rastat, mutta ylikasvaneet ja rastojen päällä oli paljon irtonaisia hius suortuvia. Ja Akilla oli mustat paksusankaiset silmälasit. Lauri vuorostaan näytti yhtä söpöltä, kuin omassa ajassanikin, mutta erona oli että poika näytti nuoremmalta ja hänellä oli mustat silmälasit. Melko saman näköiset, kuin Akillakin. Oli siis todellakin totta, että Laurilla oli ollut nuorena silmälasit.

Hehkäisin hiljaa ja tirskahdin Eeroa. Oskari kääntyi myös katsomaan jätkiä. Poika huokasi ja vislasi pojille lopettamaan skeittauksensa. Pojat lopettivat ja tulivat hiukan lähemmäksi katsoen kysyvästi Oskariin. Oskari vastasi nyökäten saapuvaan jätkä ryhmään. Poikien ilmeet olivat ensin vakavat, mutta tunnistettuaan tulevan ryhmän, kaikkien kasvoille tuli leveä hymy. Pelkäsin, että ryhmillä olisi jotain erimielisyyksiä, mutta pelkoni oli turhaa.
Ryhmän saavuttua kuuloulottuvuudelle Marko huudahti.
”Haluutteks tul skeittaa?”
Lauri vastasi hymyillen.
”Ei tällä kertaa. Meil ei oo lautoi mukan.”
Marko nyökkäsi ja sanoi.
”Te voisitte lainat mein lautoi.”
Lauri nykkäsi ja mut huomattuaan hän tuli luokseni. Jimi nousi seisomaan ja asteli minun viereen muka näyttäen, että olisin hänen. Lauri virnisti ja kysyi Jimiltä.
”Onkos tämä kaunis nainen tyttöystäväsi?”
Jimi naurahti ja vastasi.
”On. Elikkä älä koske!”
Kröhäisin kun kuulin mitä Jimi sanoi. Nyt kumpikin Lauri ja Jimi kääntyivät katsomaan minua. Hyppäsin pois ikkunalaudalta jossa olin istunut ja esittäydyin.
”Itse asiassa mä oon Iitu ja oon Jimin adoptio sisko.”
Jimi tuhahti kun olin paljastanaut kuka oikeasti olen. Lauri virnisti ja esittäytyi itsekkin ojentaen kättään.
”Hellous. Mä olen Lauri.”
Tartuin tarjottuun käteen ja Lauri puristi kättäni tuttavalliseen sävyyn. Irroitettuani käteni Lauri esitteli seurassaan olevat pojat, jotka tietysti tiesin jo nimeltään.
”Noi tos on Eero, Aki ja Pauli.”
Nyökkäsin jokaiselle nopeasti ja menin takaisin istumaan ikkunalaudalle.

Naurahdin itsekseni, kun tajusin Laurilla olevan äänenmurros. Jonkin aikaa skeitattuaan Lauri erosi porukasta ja tuli minun viereen istumaan ja juttelemaan. Lauri katseli ensin hiljaa muualle kunnes kysyi.
”Mä kuulin noilt, ett sä aloittaisit mun ja Akin luokal. Onks se totta? Sä et oiken nimittäin näytä kuustoista vuotiaalta.”
Virnisti ja vastasin.
”No joo... Mä todellakin alotan maanantain tein luokal ja kiva etten näytä kuustoist vuotiaalta. Mut mä oon kyl viel kuustoist, mut loppuvuodest seittämäntoista.”
Lauri nyökkäsi ja kurtisti hiukan kulmiaan kysyen.
”No miks sä sit oot ysil? Eiks yleensä kuustoist- seittämäntoist vuotiaat oo jo lukios tai amikses?”
Nyökkäsin ja vastasin.
”No mä käyn ysin uudestaan. Ku en saanu paikkaa mihinkään kouluun. Ja onhan se kiva ku nyt pääsin uuteen adoptio perheeseen, niin ois joku kaverikin luokal.”
Vaikka tiesin, minkä ikäinen Lauri oli, varmistin.
”Ja sähän oot viistoist?”
Lauri nyökkäsi ja kysyi.
”Tjeps. Harrastaks sä muuten mitään?”
Yskäisin hiljaa ja vastasin.
”No en oikeastaan. Kyl tietty ois kiva, mutten tie vaan mitä.... Harrastaks sä jotain?”
Lauri nyökkäsi ja vastasi virnistäen veikeästi.
”Njoo... Yritä arvata mitä.”
Virnistin ja vastasin.
”Älä ihmettele mistä tiiän.... Sä harrastat Skeittausta ja BMX-pyöräilyä ja sul on Akin, Eeron ja Paulin kans bändi jonka nimi on Rasmus.”
Lauri tuiotti mua suu auki, kunnes tajusi sulkea sen. Hän oli vielä hetken hiljaa ja sanoi puoliksi itsekseen ja puoliksi minulle.
”Jimin on pakko kertoo se tol. Ei se muuten tietäis noit asioit...”
Virnistin ja kuiskasin Laurin korvaan.
”Mä voin ehkä joskus kertoo mistä tiesin ton.”
Lauri katsahti muhun ja hymyili sanoen.
”Toivottavasti se on pian.”
Pudistin päätäni ja kuiskasin Laurin korvaan.
”Ei se vielä. Sen aika on vasta keväällä.”
Lauri mutrusti suutaan ja katsoi minua anovalla ilmeellä. Naurahdin ja kuiskasin Laurin korvaan taas.
”Turha yrittää mitään.... Mä kerron jos kerron.”
Lauri huokaisi ja naurahti iloisesti. Kuitenkin hän meni hiljaiseksi kun huomasi Jimin ja Jorin mustat katseet. Virnistin ja kuiskasin Laurin korvaan taas.
”Noi ei taida pitää siitä, että kuiskin sulle.”
Lauri virnisti ja nyökkäsi. Hän istui vielä hetken vierelläni, kunnes hyppäsi pois ja häippäsi Eero, Aki ja Pauli perässään.

Katselin poikien perään hymyillen. Jimi tuli viereeni istumaan ja kysyi.
”Mikä tos Lauris oikee viehättää?”
Virnistin ja vastasin.
”Kaikki. Sil on upee lauluääni ja se on hyvän näkönen. Mä haluun tutustuu siihen. Mun omas ajas Lauri on saavuttamaton. Se ei oo tietääkseni seurustellu kenenkään kanssa... Ja sitä paitsi se on helvetin söpö nyt.”
Jimi naurahti ja sanoi.
”Njaa...Haluuks lähtee kotiin jo?”
Nyökkäsin ja nousin seisomaan. Moikkasin vielä nopeasti jätkille ja lähdimme kotia kohti.

Kotiin päästyämme rojahdin sängylleni ja katselin julisteitani seinilläni. Ajattelin ääneen.
”Miten se voi olla niin saavuttamaton muka? Mun mielestä se keskusteli ihan kiinnostuksella....”
”Mitäs rakkaus huolia mun tyttärellä on?”
Hätkähdin aikalailla kun kuulin Joannan äänen. Nousin salamana istumaan ja vastasin.
”Eei mitään...”
Joanna hymyili äidillisesti ja tuli istumaan viereeni sanoen.
”Kyl sä voit mulle kertoa. Mä en kerro kenellekkään ja Jimi on ulkona, ettei sekään voi salakuunnella.”
Huokasin ja rupesin kertomaan.
”No okei sitten. Mun ajassa eli 2009, mä fanitin täysillä rasmusta. Mä olin kuullut monista lähteistä, että Lauri oli saavuttamaton eli siis ei ollut kiinnostunut kenestäkään. Kuitenkin, kun mä tapasin heidät kaikki neljä tuntuivat olevan kiinnostuneita musta. Se oli jotenkin outoa verraten kaikkiin tietolähteisiini. No sit ku mä tulin tänne ja mä tapasin pojat nyt neljä vuotta aikaisemmin Lauri varsinkin oli kiinnostunut musta. En oikeen tajuu.”
Joanna hymähti äidillisesti ja rupesi vuorostaan selittämään.
”Katsos aika on kummallinen. Aika on menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaa. Vuodessa taikka jopa tunnissa voi tapahtua jotain, mikä voi muuttaa tulevaa. Sulla on se outous kun tulet tulevaisuudesta. Silloin kaikki on jo tapahtunut tässä ajassa. Kuitenkin nyt kun Johan keksi aika koneen tulevaisuudesta voidaan tulla muuttamaan aikaa. Kuten ihan hyvin saattaa olla, että sä voit olla se ratkaiseva henkilö...Eli sä voit muuttaa tulevaa....”
Tuhahdin ja sanoin.
”Joopa joo. Ihan niin kuin Lauri mua huolis...”
Joanna kohautti olkiaan ja lähti huoneestani. Menin takaisin makaamaan sängylle ja ajattelin mitä Joanna oli sanonut. Jos oikeasti olisi niin, että Lauri voisi rakastua minuun ja sen takia ei olisi kenenkään kanssa. Tosin miten muka niin täydellisen näköinen jätkä kiinnostuisi minusta. Monihan toki sanoi, että minusta olisi missiksi taikka malliksi, mutta en uskonut sitä. Minulla ei koskaan ole ollut vielä poikaystävää joka siis todisti, ettei kukaan jätkä ollut kiinnotunut minusta. Huokaisin uudestaan ja vilkaisin kelloa. Se näytti yhtätoista illalla. Vilkaisin ulos nopeasti huomaten, ettei ulkona ollut vielä kauhean pimeä. Päätin lähteä läheiseen metsään ajattelemaan.

Päästyäni ulos, kävelin takapihan läpi kävelykadulle ja kävelin sitä hetken, kunnes poikkesin eräälle polulle ja lähdin kävelemään pientä koivu metsää kohden. Metsässä oli pieni paikka. Vähän niin kuin niitty, mutta reilusti pienempi. Paikkaa ympäröi jokapuolelta parin metrin korkuinen tuuhea koivikko. Paikassa kasvoi ylipitkää ruohikkoa ja siellä täällä joitain luonnon kukkasia. Alue oli pyöreähkö ja korkeintaan kolme metriä pitkä ja neljä metriä leveä. Paikka oli todella kaunis. Ehkä kevät kesällä paikka olisi kauniimpi, mutta oli se näin syksylläkin aika kaunis paikka.

Istahdin keskelle niittyä ja aloin miettimään Lauria. Kaikkea Lauriin liittyvää ja Rasmuksia.
Pian lauloinkin hiljaa yrittäen unohtaa ajatukset kaikesta. Hiljaa laulaminen ei peittänyt kaikkia ajatuksiani, joten aloin laulamaan täysillä. En ajatellut mitään, vaan annoin sanojen tulla.
Laulaminen ilman ajatuksia oli helppoa, koska olin harrastanut laulamista pienestä asti ja todellakin osasin laulaa. Tosin en mainostanut sitä, koska en vain tykännyt laulaa kaikille.
Laulettuani tarpeeksi käppäilin takaisin kotiin ja vaihdoin päälleni yö vaatteet ja mennen sitten nukkumaan.

Aamulla nousin todella aikaisin nimittäin ketään muu ei ollut herännyt vielä. Oli melkoisen epätavallista, että heräsin näin aikaisin lauantaisin. Koska kukaan ei ollut vielä hereillä päätin olla herättämättä heitä ja lähdin aamulenkille. Otin tietysti kännykäni mukaan, jos vaikka eksyisin.
Koitin pitää mielessä mistä käännyin, mutta tunnin mentyäni en enään muistanut mistä päin olin alkujaan lähtenyt. En kuitenkaan välittänyt siitä vaan jatkoin matkaani katsellen eri taloja.
Joissakin taloissa nukuttiin vielä, mutta jossain talossa suuri lapsikatras oli jo ulkona leikkimässä. Hengähdin juuri sen talon kohdalla.
Yksi talon pikku blondeista lapsista huomasi minut ja tuli portille kysyen hymyillen.
”Hei tyttö. Haluaisisitko tulla kanssamme leikkimään?”
Huohahdin ja käännyin katsomaan tyttöä. Tyttö oli suunnilleen viisi vuotias. Mietin vielä hetken kunnes vastasin.
”En oikein tiedä, että antaisiko sun äitis mun tulla leikkimään.”
Tyttö virnisti ja huusi lujaa pihan toiselle puolelle.
”ÄITIII!!!!! VOIKS TÄÄ TYTTÖ TULLA MEIN KAA LEIKKIMÄÄN, KU MÄ HALUUN?”
Tytön äiti tuli luoksemme ja tuhahti tytölle.
”Etkö muista, ettei vieraita ihmisiä saa noin vain häiritä? Ja kysyitkö edes, että haluaisiko tyttö tulla kanssasi leikkimään?”
tyttö virnisti hiukan noloissaan ja kysyi minulta.
”Haluaisisitko tulla kanssani leikkimään?”
Naurahdin hiljaa ja vastasin.
”No jos äiti antaa luvan?”
Katsahdin tytön äitiin samaan aikaan kuin tyttökin. Tytön äiti huokaisi hymyillen ja vastasi.
”No tietysti se sopii. Itse asiassa mulla olisi sulle yksi pyyntö.”
Kohotin aavistuksen verran kulmiani kysyvästi. Nainen jatkoi.
”Mä vaan ajattelin, jos sä haluaisit viedä Saran, Tuukan ja Harrin puistoon, koska mun pitäis mennä Iiron ja Ilkan kanssa lääkäriin?”
Nyökkäsin ja esittäydyin samalla.
”Joo... Voin mä...Mä oon muuten Iitu Siirasti.”
Nainen hymyili leveästi ja esittäytyi vuorostaan.
”Ai niin... Joo.. Mä oon Tulia Simo. Mä voin kyllä maksaa sulle tost vahtimisest.”
Pudistin päätäni ja sanoin.
”Ei huolehdita rahasta nyt. Katotaan sit ku tuutte lääkäristä. Kai lapset sit voi opastaa mua tutustumaan tähän lähiöön, kun muutin just ton jonnekin.”
Tulia virnisti ja kaivoi taskustaan avaimet antaen ne minulle samalla sanoen.
”Tos on avaimet, ett pääsette sit sisälle. Mä tuun joskus tunnin tai kahden päästä. Olkaa vaan niin kauan kuin haluatte puistossa. Ja sori, ett tää tuli näin yllättäen... Mut mul on tosi kiire...”
Tulia nosti syliinsä noin vuoden ikäiset kaksoset ja lähti autolle huutaen samalla.
”Saraa, Tuukkaa, Harrii....Tän ja sassiin.”
Lapset tulivat nopeasti äitinsä ympärille, katsoen tätä odottavasti. Tuli sanoi samalla kun laittoi kaksosia autoon.
”Mä meen kaksosten kanssa lääkäriin, jotenka sain teille hoitajan siksi ajaksi. Tottelette häntä ja olkaa kunnolla. Esitelkää samalla aluetta. Mutta nyt äitin tarvii mennä. Heippa!”
Tulia syöksyi autoon samalla kun lapset huusivat hänelle.
”Moooiiii!!!!!! Me ollaan kunnollaaaa...”
Niinpä Tulia kaahasi autollansa pihasta jättäen minut kolmen lapsen kanssa.

Lapset kääntyivät minuun odottavasti, kunnes sanoin.
”Ok. Eli siis mä oon Iitu ja me mennään nyt puistoon. Valitettavasti mä en tie mis se paikka on, mut toivon että te osaisitte ja ohjaisitten mut sinne.... Onks kellään pissa hätä?”
Lapset pudistivat päitään ja menivät portille odottamaan. Kävin vielä nopeasti varmistamassa oven olevan lukossa ja lähdimme kulkemaan puistoa kohti.

Matkalla lapset kulkivat siististi ja esittelivät joka paikan innoissaan. Puistoon päästyämme lapset karkasivat kiikkumaan ja hiekkalaatikolle. Itse menin istumaan vapaalle keinulle.
Noin vartin oltuani keinussa huomasin Rasmuksen poikien kävelevän lähemmäs. Ajattelin ensin, että pojat vain hengailisivat puistossa, kunnes näin pienen pojan joka kirmaili heidän vierellä. Arvelin, ettei se ainakaan ollut Laurin veli, koska tiesin Laurilla olevan vain isosisko.
Yritin laittaa hiuksiani silmilleni ja muutenkin olla mahdollisen huomaamaton, etteivät pojat huomaisi minua, mutta yritys oli turha. Melkein heti kun olin kääntänyt katseeni maahan pojat huomasivat minut ja lähestyivät minua. En huomannut heitä ennen kun Lauri istahti viereiseen vapaaseen keinuun ja kysyi hurmaavalla äänellään.
”Mitäs tyttö täällä?”
Nostin katseeni ja vastasin hiukan punastuen.
”Vahdin muksuja.”
Lauri nyökkäsi ymmärtäväisesti ja kysyi.
”Serkkuja vai?”
Pudistin päätäni ja vstasin.
”Eip. Mähän sanoin eilen, että oon adoptoitu. Noi on jonkun naisen muksui, joka käski vahtii niit.”
Lauri punastui hiukan ja sanoi.
”Anteeks. Mä unohdin, ett sä oot adoptoitu.”
Virnistin ja sanoin.
”Eipä mittään. Erehdyksiä tapahtuu täydellisillekkin.”
Lauri virnisti ja katsoi Akiin, Eeroon ja Pauliin, jotka seisoskelivat vieressämme. Huomasin heidän katseet jotka he vaihtoivat. Selvästi Lauri yritti viestittää pojille, että voisivat häipyä. Virnistin ja naurahdin asialle, joka aiheutti sen, että pojat Lauri mukaan ottaen käänsivät katseensa muhun. Virnistin ja sanoin.
”Sori.. Oli vaan pakko nauraa teit.”
Lauri virnisti hiukan nolona ja kysyi.
”Sä siis huomasit?”
Nyökkäsin ja vilkaisin muksuja jotka leikkivät kauniisti hiekkalaatikolla. Aki oli selvästi ymmärtänyt Laurin vihjeen ja sanoi samalla poikien puolesta.
”Me taidetaan mennä...Toi Juhokin alkaa varmaan väsyy jo...”
Virnistin ja nyökkäsin. Pojat katosivat paikalta melko nopeasti.

Vihdoin kun jäimme Laurin kanssa kahden poika kysyi huolettomasti.
”Mites sä näin kauas Jimiltä eksyit? Mun käsityksen mukaan sä siis asut Jimin luona?”
Katsahdin Lauriin kysyvästi ja kysyin selventäen.
”Miten niin?”
Lauri virnisti ja sanoi.
”No mietin vaan, kun Jimi asuu täst kolmen kilsan päässä.”
Huudahdin hiljaa ja kysyin Laurilta.
”Onks tän niin pitkä matka? Mä en ollenkaan huomannu... Lähin vaan aamulenkille ja eksyin. Noo...mitä pienistä.”
Lauri hymyili leveästi ja sanoi.
”Mä voin kyl saattaa sut takas.”
Virnistin ja vastasin.
”Muuten kyllä, mutta mun tarttee vahtii noita.”
Osoitin peukalollani kolmea lasta jotka nyt olivat vuorostaan kiipeilemässä. Lauri vilkaisi lapsiin arvioiden ja sanoi päättäväisesti.
”No silti. On mulla aikaa. Ja osaan mennä ainakin Jimin luokse tosin kuin sä oletan?”
Nyökkäsin ja kysyin.
”Mis sä asut?”
Lauri hymyili leveästi ja vastasi osoittaen peukalollaan vasta suuntaan, kuin mistä itse olimme tulleet.
”Noo...Tos kilsan pääs...”
Hymähdin ja sanoin.
”Nii mut sun tarttee kävel sit ihan sairaasti.”
Lauri virnisti ilkikurisesti ja sanoi.”
”Kuka sano, ett oon kävellen?”
Mutrustin hiukan suutani ja katselin ympärille etsien vaihtoehtoa millä hän olisi tullut. Koska katselin näköjään väärään suuntaan, koska Lauri käänsi mut täysin toiseen suuntaan osoittaen motocross pyöräänsä. Nyökkäsin ymmärtäväisesti ja käänsin katseeni muksuihin, jotka nyt taas leikkivät hiekkalaatikolla. Sara tyttönen huusi juuri sillä hetkellä.
”Iiiiiituuuuuu!!!!!!!!!!!! Tuu tääännneee leeeiiiikkkkiiiii!!!!”
Virnistin ja kysyin Laurilta.
”Uskallatko likastaa housus hiekkaan?”
Lauri vastasi virnistykseen ja vastasi.
”No jos sä uskallat niin kyl mäkin.... Otetaan kisa: kumpi ehtii rakentaa hiekkalinnan ensin.”
Nyökkäsin ja otin haasteen vastaan. Hiekkalaatikolla kuiskasin Saralle.
”Olisiks kiltti, ett sitten kun toi poika on saamassa hiekkalinnan valmiiks, mee rikkoo se. Tajusiks?”
Sara nökkäsi virnistäen ja jatkoi leikkimistään.

Lauri antoi mulle lapion ja ämpärin ottaen samalla itselleenkin. Kun kummatkin olivat valmiita Lauri sanoi.
”Se kumpi hävii niin joutuu antaa voittajal pusun. Käyks?”
Hymähdin hymyillen ja sanoin.
”Selevä.... Än yy tee, nyt!”
Aloitin hymyillen ja seurasin samalla kun Lauri aloitti. Hän teki innolla. Poika taisi haluta, että pussaisin häntä. Päätin, ettei se tulisi onnistumaan ja aloin myös tekemään innolla. Hiukan ennen kuin sain valmiiksi Lauri oli jo saanut käännettyä ämpärin ja otti sitä pois. Sara katseli ihan pojan vierestä muka kiinnostuneena ja törkkäsi hiekkalinnan kumoon. Virnistin ja jatkoin oman linnani tekemistä. Lauri ärähti hiukan, mutta sanoi kuitenkin suu hymyssä.
”Tää on epistä. Toi tyttö hajotti mun linnan. Alotetaan alusta.”
Virnistin ja sanoin samalla kun tein linnaa.
”Ehei. Oma vikas ku annoit Saran rikkoo sen.”
Lauri mulkaisi mua hymyillen ja sanoi.
”Jaahas. Sä käskit Saran rikkoo mun linnan vai?”
Virnistin ja sanoin.
”Valmis. Ja no joo...niin käskin, mut mitä välii... Mä voitin.”
Lauri katsoi mua muka happamalla ilmeellä ja sanoi lapsille.
”Sara ja te muut... Kääntykää kattomaan jonnekki muualle. Pian tulee K-10 tavaraa.”
Muksut tottelivat kuuliaisesti ja Lauri tuli istumaan ihan mun viereen sanoen.
”Mehän sovittiin, ett voittaja saa pusun.”
Virnistin ja vilkaisin nopeasti muksuihin, jotka katselivat edelleen kuuliaisesti toiseen suuntaan. Lauri lähestyi mua hurmaava hymy huulillaan ja suuteli mua suulle.

Suudelma kesti pitkään, kunnes näreä nuoren jätkän ääni keskeytti.
”Mitäs mitäs. Lauri mitä sä teet? Tapaatte vasta toista kertaa ja nyt jo pussailemas? Eiks toi oo jo vähän aikasta. Iitu tuli vasta pari päivää sitte tänne ja nyt jo piiritetään...Hoh hoh...”
Ääni kuului Jimille, joka seisoi vieressämme erittäin näreissään. Lauri nousi samassa seisomaan kuin puolustakseen mua ja sanoi ivallisesti.
”No anteeks, ett oon olemas. Enkä mä mitään sille voi, ett se tuli just sun perheeseen adoptioon. Ja anteeks jos mä olin sua nopeempi.”
Jimi näytti kihisevän kiukusta, jotenka nousin seisomaan juuri kun Jimi oli lyömässä Lauria. Tosin isku osui mun silmään. Inahdin hiljaa ja huokasin. Lauri raivostui siitä vähäsen ja meinasi lyödä Jimiä, mutta mä estin sen halaamalla sitä. Kuiskasin samalla Laurin korvaan.
”Anna olla. Lähetään....”
Lauri nyökkäsi hitaasti ja huusin.
”Saraa, Tuukkaa, Harriii... Lähetään.”
Jimi selvästi aikoi taas lyödä Lauria jotenka menin taas pojan eteen saaden turpaani toisen kerran. Tunsin miten jotain lämmintä ja kosteaa alkoi valumaan silmäkulmastani ja koitin sormilla kohtaa ja siirsin sormet silmieni eteen, nähden sormeni olevan punaiset verestä.

Nyt huokasin ja sanoin vain.
”Auts. Toi sattu. Mut mennään Lauri.”
Lauri nyökkäsi ja lähti toiseen suuntaan hakemaan moponsa. Jimi vuorostaan alkoi pyytelemään anteeksi, mutta lähdin mitään hänelle sanomatta kävelemään eikä hän enää seurannut.
Käveltyämme muksujen kanssa vähän matkaa Lauri tuli moponsa kanssa vierelleni. Pojan katse oli surkutteleva ja hän halusi selvästi pyytää anteeksi, mutta tyytyi olemaan vaan hiljaa.
Päästyämme muksujen kotiin, käskin heidän etsiä lääkekaapin ja sieltä puhdistus aineen ja pumpulia. Muksut auttoivat mua parhaansa mukaan, kunnes tylsistyivät ja menivät ulos leikkimään. Lauri jäi vielä luokseni puhdistamaan turvonneita ja sinertäviä silmiäni.. Noin puolen tunnin kuluttua Tulia saapui kotiin kaksosten kanssa. Kun nainen huomasi sinertävät silmäni hän huudahti ja kysyi.
”Mitä sulle on tapahtunu? Ja kuka toi poika on?”
Huokaisin ja vastasin.
”Joo toi sori.... Täs on Lauri. Lauri täs on Tulia. Lauri tuli varmistaa, ett pääsen perille ku eksyn niin helposti vielä... Joo toi... Mun adoptio veli löi mua... Tai no ne lyönnit oli tarkotettu Laurille, mutta mä jouduin vahingossa tielle....Ja toi sori. Mä käytin vähän puhdistus ainetta ja pumpulii.”
Tulia nyökkäsi ja rupesi kaivamaan rahapussiaan. Samalla kysyen.
”Toi voisiks mä saada sun puhelin numeron, ett jos mä vaikka tarttisin hoitoapuu tai jotain muuta? Mulla nimittäin on hiukan vaikeeta kun asun yksin näitten viiden lapsen kanssa. Olis tosi suuri apu jos voisit auttaa...Siis tietysti jos sä ite haluut?”
Nyökkäsin ja otin viereisestä paperi pinkasta pienen valkoisen paperin ja kynän, jolla kirjoitin paperiin yhteystietoni. Onneksi olin saanut jo kännykän.

Annoin paperin Tulialle joka laittoi sen jääkaapin oveen ja antoi käteeni kympin setelin. Kiitin ja lähdin Lauri perässäni ulos. Lauri nousi moponsa kyytiin ja antoi kypäränsä mulle sanoen.
”Sun kannattaa laittaa tää päähäs.”
Otin kypärän käteeni ja kysyin.
”Miks? Eiks sun pitäis pitää kypärää?”
Lauri virnisti ja taputti takana olevaa tilaansa sanoen.
”Laita se nyt vaan päähäs ja tuu istuu mun taakse. Ja pidä sit kunnol kans kii...”
Huokaisten laitoin kypärän päähäni ja istahdin Laurin taakse. Lauri käänsi vielä päätään ja sanoi.
”Pidä kans sit kii kunnol...”
Virnistin itsekkseni ja kiersin käteni pojan ympärille tiukasti. Ja lähdimme meille.

Matka kesti voin kymmenisen minuuttia. Kun pääsimme pihaan hyppäsin pos kyydistä ottaen samalla kypärän pois. Vilkaisin nopeasti ovelle ja sanoin Laurille.
”Kiitti ku viittit olla mun seurana ja kiitti kun toit mut kotiin.”
Lauri virnisti ja sanoi.
”Nop ei mittää...”
Lauri vilkaisi myös ovelle ja kysyi hiukan punastuen.
”Toi... Saisins mä palkaks sun mesen tai puhelin numeron?”
Virnistin ja vastasin.
”Vain jos sul on kynä?”
Lauri mietti hetken ja otti takkinsa taskusta kuulakärkikynän ja sanoi.
”Mul ei oo kylläkään paperii....”
Virnistin ja kysyin.
”Kuka sano, ett tarviin paperii...? Annas kätes tän.”
Lauri nyökkäsi ja kääri hihansa ylös antaen kätensä sitten mulle. Tartuin käteen ja kirjoitin siihen mese osoitteeni ja puhelin numeroni.
Saatuani kirjoitukseni valmiiksi, virnistimme kummatkin ja olin lähdössä ovelle päin kun Lauri rykäisi ja sanoi.
”Tuus käymään tääl.”
Käännyin ja menin vähän matkan päähän Laurista. Lauri koukusti sormeaan viitaten, että tulisin lähemmäksi. Astuin pari askelta lähemmäksi niin, että seisoin täysin Lauria vastapäätä. Lauri virnisti ja halasi mua kuiskaten samalla korvaani.
”Nähään kun tuut kouluun.”
Virnistin ja lähdin käppäilemään sisälle päin. Ovella vielä käännyin katsomaan miten Lauri lähti kotiinsa mopollansa.

Sisälle päästyäni menin suoraan huoneeseeni ja lukitsin oveni, ettei kukaan ylimääräinen tullut häiritsemään. Sen jälkeen menin meikkaamaan silmiäni, ettei sininen näkynyt, kuitenkin yritykseni oli turha ja menin vessaan pesemään naamani.
Kun tuli pois vessasta Jouni sattui näkemään mut ja kutsui keittiöön jutustelemaan. Siirsin hiuksiani silmien eteen ja menin istumaan melkeinpä Jounia vasta päätä. Jouni aloitti rupattelevaan sävyyn.
”Noh... Mites on mennyt? Ei ollakkaan vielä juteltu kertaakaan kahestaan.... Hei olisiks kiltti ja siirtäisit noi sun hiukset sivuun, että näkisin sun nätit silmät?”
Huokasin ja vastasin.
”No okei...”
Siirsin hiukseni sivuun, mutta rupesin katsomaan tiiviisti pöydän pintaan. Jouni henkäisi ja kysyi.
”Kuka sua on lyöny?”
Hymähdin ja vastasin.
”Et kyllä usko... Mua löi Jimi.”
Jouni nousi seisomaan ja sanoi.
”En kyllä uskois, että Jimi menis lyömään sua, ku on tuntenut sut vasta paripäivää...”
Sen Jälkeen mies meni hiljaiseksi kunnes huusi lujaa.
”Jimi TÄNNE JA SASSIIN!!!!”
Ennen kuin Jimi tuli keittiöön Joanna kiirehti paikalle katsoen Jouniin kysyvästi, joka taas osoitti mua. Joanna katsahti muhun ja huudahti kun näki mun silmät.
”Kuka sut on hakannu?”
Hymähdin ja vastasin.
”Jimi.”
Joanna nyökkäsi ja huusi myös.
”Jimi TÄNNE JA HETI!!!!!”
Jimi löntysteli keittiöön sanoen valittelevaan sävyyn.
”Mitä nyt? Ku kummatki huutaa mua.”
Joanna ja Jouni seisoivat vierekkäin kädet kummallakin puuskassa. Joanna sanoi erittäin ankaraan ääneen.
”Miks sä oot menny lyömään Iituu? Kato ny sen silmii.”
Jimin pää käännähti heti muhun ja sanoi hiljaa.
”Oho...”
Jouni sanoi ankarasti.
”Ei mitään ohoja. Miks sä menit lyömään Iituu?”
Jimi laittoi kätensä puuskaan ja vastasi.
”Ei mun ollu tarkotus. Mun piti lyödä Laurii...”
Joanna tuhahti ja sanoi.
”Kuules. Sun ei kuuluis lyödä ketään. Miks sä sit olit ees lyömäs Laurii?”
Jimi katseli lattiaan ja vastasi.
”No ku toi....Lauri pussaili Iituu...”
Joanna virnisti mulle ja sanoi ankarasti taas Jimille.
”No mitä välii, jos Iitu ja Lauri tykkää pussailla?”
Jimi katsahti nopeasti muhun ja vastasi.
”No ku mä en tykkää siitä, että ne vaan pussailee.”
Kröhäisin ja sanoin tähän väliin.
”Itse asiassa se oli vaan palkinto. Meil oli nimittäin sellane kilpailu. Ei se sen enempää. Ja miks sä et tykkää siitä, että mä löydän jonkun kivan pojan? Me ollaan kuitenkin melkein sisaruksii.”
Jimi tuhahti ja sanoi.
”Ja pah. Mitään melkein sisaruksii ollaan.”
Huokasin ja sanoin.
”No sama se. Saat luvan toivoo, että näät kauheet jäljet lähtee maanantaiks.”
Jimi meinasi sanoa vielä jotain, mutta menin huoneeseeni ja avasin tietokoneeni.

Tietokoneella kirjauduin meseen ja huomasin ilokseni, että mulla oli jopa huikeat yksi mese osoite ja se oli Laurin. Hyväksyin hänet meseeni. Ilokseni Lauri oli online tilassa ja alkoi melkeinpä heti jutella.
Pauri.Hellurei!!
Pauri oli siis Laurin lempi nimi. Ja itse olin Wimble.
Wimble. Mooips!
Pauri. Mites sun uudet porukat suhtautu sun silmiin?
Wimble. No ei nyt kauheen hyvin.ja enhän mää näytä kauheen hyvältä ku molemmat silmät on sinisen liilat ja viel turvonneet,... Tosin ihan kiva se ainakin kerran saada turpiin....Ajattelin nimittäin antaa Jimille turpiin joskus myöhemmin...
Pauri. Yey. Mitäs muuten aiot tehä huomen?
Wimble. Jaa-a... En oikeestaan tiiä. Nukun ainakin pitkään. Ja meen taas lenkille yrittäen olla eksymättä niin kauas. Ajattelin, ett lähtisin taas aamulla ennen ku kukaan on heränny... Näköjääs tarttee lähtee viel aikasemmin ettei törmää kenenkään...
Aloin miettiä miksi kerroin tuon Laurille, mutta mitäpä se siitä edes hyötyisi.
Pauri. Hei voinks mä liittää Akin, Eeron ja Paulin samaan keskusteluun?
Wimble. No jos ne haluu...
Pauri. Joo haluu ne.
Akivaa lisätty keskysteluun.
Eikka lisätty keskusteluun.
Pauliiii lisätty keskusteluun.
Akivaa. Mooi.
Pauliiii. Mors.
Eikka. Mo.
Wimble. Heis.
Pauri. Niin siis te tiiätte kyl toisenne. Ensimmäiselt kerralt?
Wimble. Jeesbox.
Eikka. Njoo...
Akivaa. Jeps.
Pauliiii. Jeah.
Wimble. Mitäs te?
Pauliiii. Ei oikeestaan mitään mulle... Mul on vähän tylsää...
Akivaa. No mulle ihan hyvää... Rupee piakkoin jännittää, että saan nähä sut Iitu koulus. Kuulin nimittäi, ett tuut mein luokal?
Wimble. Jeps. Mut Eero ja Lauri?
Eikka. No mitäs mulle... Mullakin on tylsää.
Pauri. Tylsää mullakin, mut kiva ku voidaan jutel meses.
Wimble. Sopiiks pojat, ett lisään teiät mun meseen?
Akivaa. Joo sopii.
Pauliiii. Jeps. Soppii se.
Eikka. Jees.
Lisäsin pojat nopeasti itselleni meseen ja jatkoin jutustelua.
Akivaa. Lauri sano, ett sun adoptio broidis hakkas sua. Tai siis Jimi?
Eikka. Tuliks pahan näköstä jälkee?
Pauliiii. ????
Wimble. No joo... Jimi löi mua ja nyt mun kumpikin silmä on ihan sinisen liila ja ihan turvonnu.
Akivaa. Ei kiva.
Mietein hetken kunnes kysyin.
Wimble. Eero muuten. Miten ihmeessä sä oot saanu hiuksistas semmoset? Sä näytät iha hullult professorilt, kenel on räjähtäny jotai päin pläsiä. Ja käytäksä useinki kajaalii?
Eikka. Heh. Joo totaaa... Et oo muuten eka kuka sanoo sillee. Meil oli poikie kaa yks veto ja Lauri voitti sen ja voittaja sai päättää jotain mitä tehdä jolleki meil. Nii hänpä päätti, että mun hiuksista tulee tämmöset. Ja en mä kyl kauheen usein kajaalii käytä, mut joskus ku huvittaa. Hei mun tarttee häipätä. Mooi....
Wimble. Mooi.
Pauri. Mors.
Pauliiii. Mo.
Akivaa. Nähään mies.
Eikka poistunut keskustelusta.
Wimble. Minnekköhän mahto mennä....
Pauri. Ei vittu. Ei sit viittiny sanoo... Meil on harkat. :)
Akivaa. Eikä. Mäkin olin ihan unohtanu.
Pauliiii. Mä muistin, mutt lähen vast hetken päästä...
Akivaa. Iitu haluisiks tul mein harkkoihin?
Wimble. Emmä viitti. Ku mul on näät silmät ja tällee. Katotaan jos kestätte mua niin pitkää, että tulisin joskus myöhemmin. ;)
Pauri. Njoo. No toivottavasti ees joskus tuut seuraa mein harkkoi.
Wimble. :D
Akivaa. Mun on kyl pakko mennä. Moi!
Akivaa poistunut keskustelusta.
Pauliiii. No jos Akikin lähti niin kyl mäkin meen. Nähään.
Pauliiii poistunut keskustelusta.
Pauri. Njoo... Kai sit munkin täytyy mennä. Nähään.
Wimble. Nähään.
Lopetimme keskustelun ja sammutin koneeni. Huokaisin ja menin sängylleni makaamaan mahalleni.

Katselin haikaillen julisteita seinillä ja miettien taasen, että miten niin muka Lauri on saavuttamaton. Laurihan selvästi piti ainakin musta... Mutta.... Minkäs sille voi...
Ajatukseni keskeytti Jimi joka tupsahti taas huoneeseeni koputtamatta. Tuhahdin ja sanoin.
”Hei. Eksä muista, että sun tarttee koputtaa...?”
Jimi vilkaisi oveen ja kohautti olkapäitään sanoen.
”Hei mä oon tosi pahoillani sun naamast.”
Tuhahdin ja sanoin.
”Pah. Miks ees menit lyömään...?”
Jimi istahti sängyn reunalle ja vastasi.
”Ei mun sua ollu tarkotus lyödä, vaas Lauria. Kun mä en tykkää siitä, että te pussailette.”
Huokaisin ja nousin istumaan Jimin viereen ja sanoin.
”Tieks, ett sun on turhaa edes ajatella, että meistä tulis mitään. Mä oon fanittanu Rasmusta ja Lauria neljä vuotta ja sen takii osiks tulin tänne. Ja hei! Me ollaan niinku adoptio sisaruksia. Ja sitä paitsi mä lähen vuoden päästä. Jotenka, kun seuraavan kerran tuut mun huoneeseen koputa!”
Jimi huokaisi ja lähti huoneesta paiskaten oven kiinni mennessään. Huokaisin ja menin makoilemaan takaisin sängylle ja ihailemaan Laurin kuvia seinillä.

Olin selvästikkin nukahtanut jossain vaiheessa, koska kun heräsin seuraavan kerran, kello oli jo yksi yöllä. Nousin seisomaan, samalla kiroten nukahtamistani, koska olin nukahtanut käteni päälle ja siihen särki nyt jäätävästi. Menin vaihtamaan vaatteeni yövaatteikseni ja kävin yöpesulla mennen sen jälkeen takaisin nukkumaan.]]> Author: Iituska
Rating: PG / PG-13
Pairing: Iitu/Lauri
Genre: Fluff, Romance, Draama ??
Warnings: jotain sattuman varaista kiroilua, puukotus ja kaikkee jännää.
Summary: Iitu pääsee selvittämään miksi oma idoli on saavuttamaton. Ja tämän takia pääsee 4 vuotta taaksepäin.
In/@: Helsinki 2009/2005/2006
Inspirated by:Teki mieli vähän vaihtaa todellistuutta...
A/N: Tässä tää sitte on. Muokattu versio.

Katselin huoneeni seinillä olevia julisteita. Jokaisessa komisti Lauri Ylösen tai koko The Rasmuksen kuva. The rasmus oli juuri neljä vuotta sitten noussut pinnalle myyden triplasti platinaa, mikä oli erittäin harvinaista bändiltä joka julkaisi ensimmäistä levyään. Melkein eniten palvoin bändistä eniten bändin laulajaa Lauria, joka oli minua kolme vuotta vanhempi niin kuin muutkin bändin jäsenet. Lauri oli melko lyhyt, musta hiuksinen söpö jätkä, joka huhujen mukaan oli saavuttamaton.

Tiesin lempi bändistäni melkein kaiken, mutta ainoa harmi oli vain, etten ollut koskaan nähnyt heitä livenä.
Olin osallistunut erääseen kilpailuun netissä, jossa oli mahdollisuus voittaa liput bändin keikalle ja tapaamaan heitä keikan jälkeen. Oletin tietysti, etten voittaisi siitä mitään, sillä en yleensäkkään voittanut mistään mitään. Kuitenkin maanantaina, toukokuun puolessa välissä koulun loputtua minulle soitettiin ja ilmoitettiin
”Olette voittaneet kaksi lippua The Rasmuksen keikalle ja tapaamaan poikia keikan jälkeen. Keikka on Hämeenlinnassa viides kesäkuuta kaksituhattayhdeksän.”
Puhelun loputtua aloin hyppelemään innosta sekaisin pitkin kämppää, saaden kämppikseni Juulian virnuilemaan. Olin päättänyt heti, että ottaisin siskoni Mintun mukaani. Keikka oli juuri sopivasti koulun loputtua kesälomalla.

Aloin ahertaa koulussa Rasmus innokkeenani ja sain samalla aikaani kulutettua. Loppu kuukausi kului nopeasti ja koulu loppui. Siirryin hyvällä todistuksella lukiossa tokaluokalle. Opiskelin siis näyttelijäksi Helsingissä Kallion ilmaisutaidon lukiossa.

Päivää ennen keikkaa olin sekoamispisteessä. Minttu sai rauhoitella mua vähän väliä, mutta onnistui siinä aika huonosti, joten hän lähti poikaystävänsä luokse. Itse sen jälkeen hyörin ympäri kämppää. Lopulta lähdin lenkille rauhoittaakseni itseäni. Päivä kului ja saapui päivä jolloin Rasmuksen keikka oli. Iltapäivällä olin entistä enemmän sekoamis piseteessä. Kuitenkin kun lähdimme Mintun kanssa rauhotuin. Matkaa kesti pari tuntia ja kun pääsimme vihdoin perille kello oli puoli yhdeksän. Yhdeksän aikaan pääsisi sisälle. Menimme Mintun kanssa jonottamaan ovien eteen. Emme toki päässeet jonon etu päähän vaan siihen keskelle, sillä emme olleet tulleet niin aikaisin.

Viimein kun kello oli yhdeksän, pääsimme sisälle ja varttia yli keikka alkoi. Pääsimme Mintun kanssa melko eteen, kolmanteen riviin ja lavan keski kohdille. Sopivaan kohtaan siis. Keikan aikana hypin ja lauloin biisien mukana täysillä. Lopulta kahden tunnin jälkeen keikka loppui ja alkoi fani tapaaminen. En päässyt Laurin luokse, koska häntä ympäröi suuri fani joukko, jotenka tyydyin Akiin, Eeroon ja Pauliin. Juttelin ensimmäiseksi Paulin kanssa, koska hän näytti jääneensä aivan yksin. Pyydettyäni sain häneltä nimmarin ja yhteis kuvan. Ainoa asia mitä ihmettelin, oli kun Pauli katsoi mua aivan kuin olisi tunnistanut mut, muttei kuitenkaan sanonut mitään, hymyili vain. Hieman ennen, kuin jatkoin matkaa, kysyin.
”Saanks mä pörröttää sun hiuksia?”
Lisäsin vielä perään parhaimman koiranpentu-ilmeeni. Pauli vilkaisi ympärilleen, melkein epätoivoisena, kunnes kumartui hieman, että sain pörröttää jätkän hiuksia. Upotin sormeni jätkän hiuksiin ja vedin ne hitaasti pois. Kikatin pienesti ja tein niin pari kertaa uudestaan. Ilman mitään varotusta Pauli kaappasi mut halaukseensa. Inahdin yllätyksestä mutta halasin takaisin. Pian Pauli päästikin irti hymyillen hieman nolostuneena.

Tämän jälkeen menin Eeron luokse ensin moikattuani vielä Paulille. Samalla, kun juttelimme, pyysin Eeroltakin nimmarin ja yhteis kuvan. Jäin kuitenkin juttelemaan hänelle hieman kauemmaksi ajaksi. Ihmettelin myös sitä, että Eerokin katsoi samalla tavalla kuin Paulikin, katsoi mua aivan kuin olisi tunnistanut. Piankin menin Akin luokse joka antoi hymyillen nimmarin ja tuli yhteis kuvaan kanssani. Hän jutteli kanssani erittäin tuttavalliseen sävyynkin. Jäin juttelemaan hänenkin kanssaan jokisikin ajaksi ja hieman ennen, kuin lähdin Laurin luokse, Aki kysyi.
”Saanks mä halata sua?”
Nyökkäsin hitaasti ja halasin Akia takaisin. Aki halasi tiukasti päästäen irti vasta reilun minuutin kuluttua. Tirskahdin ja lähdin odottelemaan, että Lauri vapautuisi. Odotellessani huomasin miten Pauli, Eero ja Aki olivat vierekkäin juttelemassa ja samalla katsoivat minua. Pojilla kaikilla oli rahapussi käsissään ja he tutkailivat niitä. Kuulin pätkän keskustelusta.
Aki: Ton on pakko olla se Iitu. Se näyttää ihan täysin samalta kun silloin.
Pauli. Joo...Pakko. Mut Iitu ei näyttäny tunnistavan silleen tuttavallisesti meitä.
Eero: No mieti nyt. Etkö sä muista sillon.....
Enempää en kuullut, mutta he jatkoivat jutustelua.
Eero....Iituhan sano, että se tulee tulevaisuudesta, nii miettii vähän.
Aki: Nii....Joo totta...onhan ne kaikki mitä se sillon sano niin toteutunu... Kuten nyttenkin. Sillon Iitu sano, ettei se ensimmäisellä kerralla valitettavasti tunnista meitä, mutta toisella kerralla hän tunnististaisi jo...
Eero: Tyttöhän sanoi, ettemme saisi mitenkään ilmaista, että tuntisimme hänet. Ei ennen kun vasta viidestoista päivä kesäkuuta.
Pauli: Kai sit sen toivetta tarttee totella... Miettii nyt, jos me oltais sillee, ett jee kiva nähä pitkästä aikaa. Ja ku Iitul ei oo ees hajuukaa, ett se tulee tuntemaan meiät. Nii aika varmasti se pitäis meitä vähintäänki hulluina.

Odottelin vielä Mintun kanssa, että pääsisimme Laurin luokse. Kuitenkin turvamiehet tulivat sanomaan, että pitäisi lähteä. Lauri naurahti ja sanoi heille.
”Nää kaks jää viel hetkeks.”
Turvamiehet nyökkäsivät ja jatkoivat muiden pois patistelua. Viimein pääsimme Laurin luokse. Sain häneltä heti yhteis kuvan ja samalla, kun hän kirjoitti nimmariaan hän kysyi.
”Mikä päivä tänään on?”
Hämmästyin hiukan, mutta vastasin kulmat hiukan koholla.
”Kesäkuun viides päivä. Mitenniin?”
Lauri nyökkäsi ja kysyi uudestaan.
”Kuin monta päivää on vielä juhannukseen”
Hymähdin hiljaa ja laskin päässäni.
”Neljätoista päivää....Mitenniin?”
Lauri virnisti nopeasti ja vastasi.
”Ei mitään....Nähtäillään.”
Katsahdin hiukan oudoksuen Lauria ja sitten vielä poikia, jotka saapuivat siihen. Lauri halasi mua nopeasti ja siirtyi Akin viereen. Olisin halunnut kysyä mitä Lauri tarkoitti sanomisellaan, mutten pystynyt, sillä turvamiehet ohjasivat meidät jo pois. Kuitenkin kuulin pätkän poikien keskustelusta.
Aki: Eiks niin, ett toi oli Iitu?
Eero: Siis se sun Iitu?
Lauri: Joo. Selvästi. Sama tarkkaavainen katse. Ja ei oo muuttunu yhtään viime kerrast.
Pauli: Ehkä siks, ku sen ajas te tapaatte vasta noin viikon päästä. Niin ehkäpä siks. Sanoiks sä jotain sil?
Lauri: No en mitään erikoista. Samanlainen keskustelu kun yleensäkkin fanin ja idolin välillä. Tosin en oikein totellut Iitun toivetta kokonaan. Sanoin nyt, ett nähään juhannuksen.”
En ollut varma, että kuulinko oikein, mutta kuvittelin ainakin kuulemani olevan totta. Enempää en kuullut, koska olimme menossa juuri ovista ulos. Kuitenkin käännyin vielä pikaisesti katsomaan poikia. Nämä katselivat perääni hymyillen ja kun huomasivat minun katselevan kaikki moikkasivat vielä. Ihmettelin asiaa aikalailla, mutta annoin asian olla. Viimein kun pääsimme kotiin menin suoraan nukkumaan.

Aamulla rupesin katsomaan nimmareita tarkemmin. Huomasin, että kaikissa oli omistus kirjoitus. Iitulle. Ja Laurin nimmarin yllä luki. Rakkaalle Iitulleni. Mietin, että mistä pojat olivat voineet saada tietää nimeni. En ollut mielestäni kertonut heille sitä, enkä tuntenut edes heitä henkilökohtaisesti. Ja ihmettelin tietysti, että mitä edes he voisivat nähdä minussa. Olin omasta mielestäni melko vaatimattoman näköinen. Perusväriltä hiukseni olivat vaaleat, mutta olin värjännyt ne mustiksi. Hiukseni olivat pituudeltaan melko lyhyet ja pätkityt. Silmäni olivat vuorostaan suuret ja kirkkaan meren turkoosit, joita kehysti tummat ja pitkät ripset. Pituutta löytyi 168 ja puoli senttiä ja painoa 55 kiloa. Eli olin laiha vaikka itse kuvittelin olevani lihava.
Kuitenkin jätin Rasmus asian hiukan taka-alalle ja jatkoin elämääni normaalisti.

Melkein viikko keikan jälkeen tapasin miehen, joka jostain syystä pysäytti mut kaupungilla ja kysyi.
”Haluaisiks päästä ajassa taakse päin?”
Ajattelin tietysti, että mies oli päästään sekaisin, joten hymyilin vain ja totesin.
”Joo, mut se on mahdotonta, joten heippa.”
Tämän jälkeen jatkoin matkaa. Kuitenkin eksyin myöhemmin miehen seuraan. Mies oli melko nuori kolmissakymmenissä oleva ja ulkonäöltään komea.
Eksyin miehen luokse siten, että etsin töitä ja suostuin hoitamaan hänen lapsiaan. Miehen nimi oli Johan Virtekoski. Hänellä oli neljä lasta vanhin oli Jonne kymmenen vuotta. Jonnen nuoremmat sisarukset olivat Jonna seitsemän vuotta, Jani neljä vuotta ja Jenni yksi vuotta.

Pari päivää oltuani hoitamassa lapsia Jonne ja Jonna näyttivät minulle suuren ja kauniin peilin. Se oli suurin piirtein kaksi metriä korkea ja yli metrin leveä. Sen reunoja koristi kauniit kultaiset raamit. Erikoiseksi sen teki se, että peilin pinta näytti väreilevän pienesti.
Lapset ilmoittivat heti, kun näyttivät pelin.
”Tää on aikakone.”
Hymähdin ja totesin.
”Aikakoneita ei oo olemassakaan.”
Sanottuani sen, lapset ottivat käsistäni kiinni ja istuttivat mut sohvalle ja alkoivat selittämään, tai paremmin sanottuna Jonne selitti, Jonna selitti joitain pieniä huomautuksia ja Jani ja Jenni istuivat minun sylissä.
Jonne huokaisi raskaasti ja aloitti selittämisen.
”Tämä peili tässä, on isämme keksimä aikakone. Kun peilin läpi astuu saapuu toivomaan aikaan ja kaupunkiin...”
Jonna sanoi tähän väliin kun Jonne hengähti.
”Niin ja sitten kun saapuu toivomaansa aikaan, siellä on joku ajan henkilö tästä ajasta...Tai no paremmin sanottuna me ollaan tunnettu ne ihmiset aikasemmin jo ja annettu tämmöne peili niille kans. Esimerkiksi jos siirtyisit nyt neljä vuotta taakseppäin ja menisit Helsinkiin, niin siellä vastassasi olisi Joanna. Hän majoittaisi sinut ja järjestäisi kaiken siksi ajaksi kun olisit siinä vuodessa. Takaisin pääsisit myös Joannan luona olevasta peilistä....”
Jonne rykäisi ja sanoi.
”Kuten siskoni havainnollisti saisit siellä täyden hoidon..... Haluaisisitko kokeilla? Voisit olla siinä vuonna mihin haluat vaikka kokonaisen vuoden taikka enemmän, mutta tulisit silti tähän samaiseen päivään silti samanlaisena kuin lähtöpäivänäkin.....Miltäs kuulostaa? Pääsisit tietysti ilmaiseksi, koska olet hoitanut meitä ja olet muutenkin mukava. Eli jos lähtisit tänään niin saapuisit täks päiväks eli 14 kesäkuuta.”
Hiljenin ja kysyin hiukan arkana.
”Mitä tein iskä on mieltä?”
Vastauksen sain hiukan eri taholta kuin oletin. Johan vastasi hymyillen.
”Se olisi hyvä idea. Itse asiassa tulin jututtamaan sinua juuri sen takia silloin.”
Huokasin ja vastasin.
”No jos Johan kerran suostuu siihen niin sitten voisin kokeilla. Tartteeko mun ottaa sin jotain mukaan?”
Johan virnisti ja vastasi hiukan nolona.
”No joo... vähän, mut kävin just teil koton hakee sun kamppeet. Sori, ett murtauduin teil...”
Virnistin ja sanoin.
”No ei kai se haittaa. Mut miten mä pystyn sit siirtyy ajas? Ja mis ne mun tavarat on?”
Johan naurahti ja veti takaansa suuren mustan laukun sanoen.
”No täs on ne sun kamppeet ja kuten lapset selittivät, niin tuon peilin avulla. Astut vaan sen läpi...Ja ajattelet sitten sitä vuotta ja kaupunkia mihin menet. Niin pääset. Mut sano eka mihin vuoteen ja kaupunkiin haluut niin voin ilmottaa sen paikan tukihenkilölle?”
Nyökkäsin ja mietin hetken sitten sanoen.
”No mä tosiaankin haluun neljävuotta taakse päin ja Helsinkiin.”
Johan nyökkäsi ja otti kännykän taskustaan tekstaten sitten jotain jollekkin. Tekstattuaan Johan antoi laukun minulle ja sanoi.
”No mee tosta sit vaan läpi. Me odotetaan sua pian takasin.”
Nyökkäsin ja menin peilin luokse. Katsahdin vielä kerran lapsiin ja Johaniin, joka kantoi sylissään Jenniä.

Nyökkäsin uudestaan ja astuin peilin läpi. Tunne oli melko erikoinen, kylmä ja en meinannut saada henkeä, kuitenkin kun astuin toisen askeleen pääsin jo hieman raikkaampaan ilmaan. Vedin syvään henkeä ennen kuin aloin katsella ympärilleni. Olin saapunut johonkin viihtyisään ja värikkääseen olohuoneeseen. Seinät olivat melko kirkkaan punaiset. Huoneessa oli perus olohuone kalustus ja paljon viherkasveja. Keskellä huonetta seisoi noin nelissäkymmenissä oleva hieman pulskahko nainen joka hymyili leveästi ja kysyi.
”Sä oot varmaan Iitu?”
Nykkäsin ja vuorostani kysyin.
”Sä sit varmaan oot Joanna?”
Nainen nyökkäsi ja sanoi.
”No niin... Tuuppas peremmälle niin mä esittelen sulle määräaikaista kotias.”
Nyökkäsin ja astuin pari askelta eteenpäin. Joanna nyökkäsi seuraamaan jotenka seurasin.

Ensin hän vei mut vaalean vihreällä sisustettua käytävää pitkin eteiseen johon jätin kengät. Tämän jälkeen hän vei mut samaa vihreää käytävää ja toista hieman tummemman vihreää käytävää pitkin tulevaan huoneeseeni johon jätin laukkuni. Sen jälkeen Joanna esitteli koko talon ja osan pihaakin. Pienen esittely kierroksen jälkeen nainen antoi mun rauhassa tyhjentää laukkuani ja tutustua muutenkin huoneeseeni.

Huoneeni oli melko iso. Vaalean sinisillä seinillä oli joitakin tauluja, mutta ajattelin täyttää osan seinästä Rasmuksen julisteilla. Huoneessa oli iso ikkuna jonka alapuolella oli vaalean beige kirjoituspöytä. Vilkaisin pöydän laatikoihin, josta löysin pari vihkoa, kalenterin, kyniä, paperia ja päiväkirjan. Päätin heti, että alkaisin kirjoittamaan päiväkirjaa täällä ollessani, sillä olisi varmasti mukavaa tietää kaikki asiat mitä olin täällä tehnyt. Kirjoituspöydän viereisellä seinällä oli pehmeän näköinen sänky ja sängyn yläpuolella hyllykkö. Sängyn seuraavalla seinällä oli toinen pöytä jossa oli uuden näköinen tietokone. Pöydän vieressä oli ovi. Oven toisella viereisellä seinällä oli kaappeja johon sain laittaa vaatteeni ja muut tavarani. Kaappien ja ikkunan välissä oli hyllykkö jossa oli telkkari.

Viimein, kun olin saanut vaatteet kaappeihin menin olohuoneeseen, missä Joanna oleskeli. Istahdin naisen viereiseen nojatuoliin ja rupesin katselemaan huonetta tarkemmin. Kuitenkin tarkkailuni keskeytti Joanna, joka kysyi.
”No kun kerran tänne tulit niin minulla on pari kysymystä. Yksi. Kuinka kauan aiot oleskella täällä? Suosittelisin, että olisit vuoden täällä. Kaksi. Mihin kouluun haluaisit? Tai meetkö sä ollenkaa kouluun. Kolme. Lähdettäisiinkö shoppailemaan?”
Mietin hetken ennen kuin vastasin.
”No siihen ekaan niin voisin olla vaikka sen vuoden. Siihen toiseen, niin mä todellakin haluaisin johonkin yläasteeseen, koska en oikein halua vielä mihinkään ammattikouluun. Voisin käydä ysin uudestaan. Eiks täs lähel oo Suutarilan yläastet? Ja kolmanteen niin muuten voitaisiin, mut mulla ei oo rahaa.”
Joanna hymyili äidillisesti ja sanoi.
”No toivottavasti viihdyt meillä sen vuoden. Joo. Suutarilan yläaste on lähin ja Jimi on siin koulus kans, joten sinne kai sut sijotetaan, vaikka koulut on alkanutkin jo kuukausi sitten. Ja ei se haittaa vaik sul ei ookkaan rahaa... Susta tulee nyt täks ajaks ku oot meil niin mein adoptio lapsi. Niin me maksetaan kaikki sun menot ja tämmöset.”
Nyökkäsin hitaasti ja kysyin.
”Mitä sä tarkoitat monikolla ME?”
Joanna virnisti ja vastasi.
”Niin siis, että musta ja mun miehestä Jounista tulee sun adoptio vanhemmat...Ei kai haittaa?”
Pudistin päätäni ja sanoin.
”No sit me kyl voidaan men shoppailee.”
Joanna hihkaisi hiljaa ja sanoi.
”Joo... Mä haen vaan mun kassin.”
Joanna nousi ja kiiruhti jonnekin päin taloa. Itse menin eteiseen laittamaan kenkiä jalkaan.
Joanna tuli pian jotenka siis lähdimme shoppailemaan. Autossa Joanna sanoi.
”Ai nii. Sähän tuut kesäkuusta, nii nyt on tääl syyskuu.”
Nyökkäsin ja katselin maisemia.

Minulle ostettiin Reppu ja muuta koulu kamaa, reilusti joitan uusia vaatteita ja muuta tarpeellista.
Kun tulimme takaisin 'kotiimme' vastassamme oli myös nelissäkymmenissä oleva musta hiuksinen mies jonka oletin olevan Jouni. Jouni tuli halamaan minua kun pääsin autosta ja sanoi.
”Tervetuloa perheeseen. Mein lisäks tähän perheeseen kuuluu Jimi, joka on mein biologinen lapsi ja hän on viisitoista vuotias. Hän on tällä hetkellä vielä koulussa, mutta tulee pian kotiin.”
Nyökkäsin ja sanoin.
”Ihmettelinki vähä kuka se Jimi on, josta Joanna puhu.”
Tämän jälkeen raahasin osan kasseista huoneeseeni. Jouni ja Joanna toivat loput kasseista, joita en pystynyt itse kantamaan. Joanna lähti melkein samantien jonnekin, mutta Jouni jäi ovelle vielä katselemaan ja juttelemaan kanssani. Hän rykäisi kurkkuaan ja sanoi.
”Sä varmaan haluut olla jonkin aikaa yksin... Jos seuraa kaipaat niin me ollaan tuol jossain.... Joanna huutaa sit jossain vaihees syömään ja Jimi saattaa käydä kattomas sua...”
Nyökkäsin ja katsoin kun Jouni häipyi oviaukosta.

Huokaisin ja rupesin laittamaan uusia vaatteita kaappiin ja tavaroita esille. Johan oli pakannut laukkuuni monia tärkeita tavaroita. Kuten valokuva albumin jossa oli kuvia ystävistäni ja perheestäni, mp3, joitakin julisteita, tärkeimmät pehmoleluni ja kirjoja. Asettelin osan tavaroista esille, mutta osan laitoin laatikkoon. Julisteista puolet laitoin seinille. Laitoin seinälle myös pienen taulun jossa oli pikkusiskoni piirrustuksia. Hieman ennen, kun sain kaikki tavarat paikoilleen, huoneeseeni lennähti suurin piirtein ikäiseni poika, jolla oli mustat pitkät, puoli selkään ulottuvat rastat ja melko värikkäät hiukan yli suuret vaatteet. Eli suoraan sanottuna hoppari vaatteet. Poika lennähti heti kaulaani ja halasi pitkään minua. En ollut varautunut oikein sellaiseen, sillä ensi kuvasta olin ajatellut, että poika vaan tyytyisi moikkaamaan, mutta näköjään poika oli aika sosiaallinen ja muutenkin ei tyypillinen poika. Viimein kun poika irrottautui halista hän kysyi.
”Sä oot varmaan sit Iitu?”
Nyökkäsin ja vastasin kysyen.
”Ja sä oot sit varmaan Jimi?”
Jimi nyökkäsi ja sanoi innokkaana.
”Äiti sano, ett sä ajattelit käydä ysin uudestaan. Vähäks siistii ja sit se sano, ett se laittaa sut samaan kouluun kun mutkin ja vieläpä samalle luokalle. Sit se sano, ett se soitti jo mein kouluun ja sopi rehtorin kanssa, että alottaisit jo maanantaina. Se on niin siistii...Saa olla ylpee ku tuntee sut.... Nii ja äippä sano, ett te tulisitte tutustuu huomen.”
Virnistin ja huokaisin onnesta, että oli vasta torstai.

Nyt vasta Jimi rupesi katselemaan huonettani, koska huudahti hämmästyksestä. Katsahdin poikaan kysyvästi ja hän vastasi.
”Sul on Laurin, Eeron, Akin ja Paulin kuvii ympäri huonetta!”
Nyökkäsin ja kysyin toinen kulma hiukan koholla.
”Njoo... Mitenniin?”
Jimi virnisti ja katseli julisteita samalla kun vastasi.
”No ku pojat taino paremmin sanottuna Lauri ja Aki on mun luokal ja Eero ja Pauli on mun rinnakkais luokal. Tuntuu vaan oudolta kun sähän oot tulevaisuudesta niin, ett noi ois julkkiksii...”
Kurtistin kulmiani ja kysyin.
”Tarkotaks, ett sä tunnet Rasmuksen pojat?”
Jimi virnisti ja nyökkäsi sanoen.
”Jaa....Rasmuksesta taitaa sit tulla kuitenkin kuuluisa toisin kuin kaikki epäilee...”
Virnistin ja menin istumaan tietokonepöydän tuolille. Jimi katseli vielä hetken huonetta, kunnes sanoi.
”Ai niin joo...Äippä käski tul syömään.”
Nyökkäsin ja lähdin Jimin perässä keittiöön. Joanna oli tehnyt ruuaksi kanaa ja perunoita.

Syötyämme Joanna ilmoitti kaikille.
”Elikkä siis. Täst edes juttu on näin. Kun joku kysyy, miksi Iitu asuu meillä sanomme, että me ollaan adoptoitu Iitu. Iitu on adoptoitu sen takia, koska hänet löydettiin muistinsa menetettynä metsästä eikä hänen perhettään ole löydetty. Että niin....”
Kaikki nyökyttelivät, mutta sanoin.
”Mutta mähän muistan kaiken. Ja varmasti lipsauttelen kaikkee...”
Joanna nyökytteli hitaasti, kunnes sanoi.
”Nii joo... No sanotaan vaikka, että sut on adoptoitu Tampereelta.”
Nyökkäsin ja Joanna jatkoi.
”Me mennään huomenna tutustuun uuteen tulevaan kouluus. Että herätän sut kahdeksalta ja lähdemme yhdeksältä koululle. Siel sitten tehdään papereita ja silleen.”
Nyökkäsin ja Jimi kysyi.
”Toi saanks mä kysyy pari asiaa?”
Nyökkäsin ja Jimi kysyi.
”Toi noi. Aattelin, ett ois ihan kiva tietää jotain susta. Ett voiksä kertoo jotai ittestäst?”
Mietein hetkisen, kunnes vastasin.
”Noo. Tuol mun omas ajas, mä opiskelen näyttelijäks Helsingis tuol Kallion ilmaisutaidon lukios. Mä valmistun sieltä kakstuhatykstoista vuonna. Mä asun solukämpässä koulun vieres. Ja siel mä asunki melkee koko ajan, mut lomat ja useimmat viikonloput asun silti koton Harjavallas. Hmm... Mitäs muuta?”
Jimi vilkaisi Joannaa ja kysyi.
”Kerro jotai su perheest.”
Nyökkäsin ja kerroin.
”No mun perheeseen kuuluu äiti ja isosisko Minttu. Tosin Minttu ei asu enää koton. Sit mul on kyl iskä ja sen perhe, mut mä en välitä niist nii paljoo. Paitsi mun pikkusiskost Elmast. Nii juu ja mun perheesee kuuluu lemmikki pupu Siiri.”
Jimi nyökkäsi ja kysyin naurahtaen.
”Saanko nousta pöydästä? Ku mä en enää jaks vastailla kysymyksii.”
Joanna virnisti ja vastasi.
”Ei sinun kuule tarvitse kysyä lupaa... Sulle ei oo sääntöjä, kunhan et riko mitään.”
Nyökkäsin ja nousin mennen huoneeseeni.
Huoneessani menin tietokoneelle ja rekisteröin itselleni mesen ja tein nickin irc-galleriaan. Tarpeeksi tehtyäni kävin nopeasti suihkussa ja menin nukkumaan.

Aamulla Joanna kävi herättämässä mut. Tein nopeasti aamu toimeni ja lähdimme kouluun, jossa tulisin viettämään seuraavan vuoteni.
Koulu oli melko suuri ja oppilaita näytti olevan melko paljon, mutta kuitenkin reilusti enemmän, kuin entisellä yläasteellani. Koulun rehtori näytti olevan melko mukava ja saimme paperit tehtyä nopeasti. Rehtori kävi hakemassa Jimin ja hänen kaverinsa Jorin, jotka hän käski esittelemään koulua. Joanna jäi rehtorin kanssa opettajienhuoneeseen.
Jori oli melko saman tyylinen kuin Jimikin, tosin hänellä oli tumman ruskeat ja lyhemmät olkapäille ulottuvat rastat.
Jori katseli ensin mua pitkään päästä jalkoihin, mutta alkoi sitten esittelemään koulua. Kiersimme koulun pariin otteeseen, kunnes päädyimme aulaan josta pääsi opettajienhuoneeseen. Pojat jättivät minut opettajienhuoneen oville ja lähtivät takaisin tunneilleen. Kuitenkin pojat unohtivat, että olivat aulassa missä kuului tyhjiltään pienikin ääni ja alkoivat jutella musta vilkkaasti.
Jori: Siis onks toi se sun adoptio sisko?
Jimi: Joo... Eiks ookki hyvän näkönen?
Jori: No todellakin. Taidat kuules saada kavereitas useemmin kylään.
Jimi: Joo.. Arvelen sitä kans.
Enempää en kuullut, koska koputin oveen ja menin sisälle, missä rehtori ja Joanna jo odottelivat. Rehtori kysyi hymyillen.
”Näyttivätkö pojat sulle kaiken tarpeellisen?”
Nyökkäsin ja vastasin samalla, kun tulin Joannan viereen.
”Njoo... Ehkä vähän liikaakin, mutta hyvähän se, että tiedän jotain etukäteen opettajistakin.”
Rehtori virnisti erittäin ei rehtorimaiseen tapaan ja sanoi nyt Joannalle.
”Haluutteko jäädä vielä pitemmäksi ajaksi?”
Joanna pudisti päätään ja vastasi.
”Ei me kylläkään nyt. Iitun tarttee vielä tehdä kaikenlaista ennen maanantaita...”
Rehtori nyökkäsi ja sanoi nyt mulle.
”Oli hauska tavata ja toivottavasti viihdyt.”
Nyökkäsin ja vastasin.
”Kuin myös ja viihdyn varmasti.”
Joanna oli jo ovella, jotenka menin hänen peräänsä ja lähdimme kotiin. Koti matkalla juttelimme kaikkea.

Kotona järjestelin vähän kaikkea siihen asti, kun Jimi tuli kotiin. Jimi tuli suoraan huoneeseeni ilman koputtamatta, johon sanoin.
”Hei sun tarttee koputtaa. Ja mitä asiaa? Tuliks pitää mul seuraa?”
Jimi nyökkäsi ja meni istumaan sängylleni kysyen samalla.
”Mietin vaan, ett onks sul mitään menoo viikonloppun?”
Pudistin päätäni ja katsoin poikaan kysyvästi. Jimi laittoi kätensä niskan taakse ja kysyi kattoon katsoen.
”Mä ja Jori vaan mietittiin, ett haluaisiks hengat mein kans tuol kylil? Vaikkapa jopa tänään?”
Mietin hetken ja nyökkäsin sanoen samalla.
”No mikä etttei. Jos vaan mun seura kelpaa.”
Jimi hymyili voiton riemuisesti ja lähti huoneestani sanoen samalla.
”No hyvä. Mä meen soittaa Joril.”
Virnistin vielä kun poika oli jo häipynyt huoneesta. Elikkä jos menisimme kylille laittasin jotain siistempää vaatetta päälle.

Parin tunnin päästä Jimi saapui huoneeseeni koputtamatta. Olin juuri vahtamassa paitaa, kun huomasin pojan katselevan nolona ovelta. Nykäisin paidan helman alas. Rykäisin hiukan ärsyyntyneenä ja sanoin.
”Onks pakko tul tän ilman koputtamati? Nimittäin ei oo kivaa kun on vaihtamas paitaa ja sit sä ilmaannut siihen.”
Jimi katseli kattoon käsi niskan takana. Poika oli selvästi noloissaan, mutta sitten kun olin saanu paidan kunnolla päälleni hän laski katseensa ja kysyi.
”Sori... Joo....Toi lähetääks?”
Nyökkäsin ja otin pienen kassini mukaan. Menimme keskustaan linkalla. Maksoin matkani ja menin istumaan linkan penkille kysyen.
”Mihin me sit mennään?”
Jimi istahti vereeni ja vastasi.
”Kamppiin.”
Nyökkäsin, enkä sanonut enää mitään.

Viimein kun pysäkkimme tuli kohdalle menimme ulos ja lähdimme kulkemaan kampille. Päästyämme kamppiin menimme ylimmäiseen kerrookseen, jossa tapasimme Jimin kavereita joista tunnistin yhden Joriksi. Nyökkäsin hänelle ja seurasin Jimiä joka esitteli ensin minut porukalle ja sitten porukan mulle. Porukkaan kuului Jimin ja Jorin lisäksi viisi muuta jätkää. Tumma pitkä hiuksinen Marko, blondi lyhyt hiuksinen Teemu, silmälasipäinen Joonas, lihaksikas Tommi ja suloinen musta pörrö hiuksinen Oskari. Nyökkäsin jokaiselle pienesti kun kuulin nimen. Lähdimme esittelyjen jälkeen kiertämään kamppia. Jätkät esittelivät lempihengailu mestojaan ja kertoilivat mitä yleensä tekivät täällä. Nyökkälin vähän väliä näyttäen, että ymmärsin. Lopulta pysähdyimme pienelle aukiolle. Itse istahdin ikkunalaudalle kun jätkät taas vuorostaan istuivat lattialle. Oskari istahti mun viereen ja kysyi.
”No miltäs nyt tuntuu asuu Helsingis?”
Katsahdin nopeasti muihin kunnes vastasin.
”No en oikeestaan tiiä. Ku kerran oon ollu tääl vasta pari päivää...”
Ennen kuin Oskari sanoi mitään kuulin Jimin selittävän muille.
”.... Niin ku sit mä menin sen huoneeseen niin sil ei ollu paitaa päällä. Oli vaan rintsikoillaan... Mä olin ihan ett woow. Sil on kyl aikas hyvä kroppa....”
Mulkaisin Jimin selkään jäätävästi. Jimi itse ei sitä huomannut, mutta Teemu huomasi mulkaisuni ja tönäisi Jimiä. Jimi katsähti ensin Teemuun ja sitten minuun. Jimi nolostui hiukan ja sanoi.
”Sori...”
Hymähdin ja Oskari jatkoi kyselemistään.

Jonkin ajan kuluttua Marko, Joonas ja Tommi yllyttäytyivät skeittaamaan edessämme. Katselin poikia kiinnostuneena siihen asti kun huomasin meitä lähestyvän pienen jätkä ryhmän. Tunnistin heti keitä jätkät olivat. Nimittäin keskellä käveli Lauri ja hänen vierellään käveli Aki, Eero ja Pauli. Katsahdin Pauliin uudestaan, koska hän näytti erilaisemmalta kuin viimeksi tavattuamme. Älysin, että Paulillakin oli rastat. Tosin vain vaaleat ja vielä lyhemmät. Viimeksi tavatessa Paulilla oli ruskeat ja pitkät kiharat hiukset. Eeron hiustyyli oli vuorostaan melko hassun näköinen. Hän nimittäin näytti hieman hullulta professorilta, jolla oli hiukset räjähtäneet. Akin hiukset olivat hieman erilaisemmat. Siitä ei saanut selkoa olivatko hiukset rastat vai muuten vain takkuiset. Lähempää kuitenkin huomasi, että hiukset olivat puoliksi rastat, mutta ylikasvaneet ja rastojen päällä oli paljon irtonaisia hius suortuvia. Ja Akilla oli mustat paksusankaiset silmälasit. Lauri vuorostaan näytti yhtä söpöltä, kuin omassa ajassanikin, mutta erona oli että poika näytti nuoremmalta ja hänellä oli mustat silmälasit. Melko saman näköiset, kuin Akillakin. Oli siis todellakin totta, että Laurilla oli ollut nuorena silmälasit.

Hehkäisin hiljaa ja tirskahdin Eeroa. Oskari kääntyi myös katsomaan jätkiä. Poika huokasi ja vislasi pojille lopettamaan skeittauksensa. Pojat lopettivat ja tulivat hiukan lähemmäksi katsoen kysyvästi Oskariin. Oskari vastasi nyökäten saapuvaan jätkä ryhmään. Poikien ilmeet olivat ensin vakavat, mutta tunnistettuaan tulevan ryhmän, kaikkien kasvoille tuli leveä hymy. Pelkäsin, että ryhmillä olisi jotain erimielisyyksiä, mutta pelkoni oli turhaa.
Ryhmän saavuttua kuuloulottuvuudelle Marko huudahti.
”Haluutteks tul skeittaa?”
Lauri vastasi hymyillen.
”Ei tällä kertaa. Meil ei oo lautoi mukan.”
Marko nyökkäsi ja sanoi.
”Te voisitte lainat mein lautoi.”
Lauri nykkäsi ja mut huomattuaan hän tuli luokseni. Jimi nousi seisomaan ja asteli minun viereen muka näyttäen, että olisin hänen. Lauri virnisti ja kysyi Jimiltä.
”Onkos tämä kaunis nainen tyttöystäväsi?”
Jimi naurahti ja vastasi.
”On. Elikkä älä koske!”
Kröhäisin kun kuulin mitä Jimi sanoi. Nyt kumpikin Lauri ja Jimi kääntyivät katsomaan minua. Hyppäsin pois ikkunalaudalta jossa olin istunut ja esittäydyin.
”Itse asiassa mä oon Iitu ja oon Jimin adoptio sisko.”
Jimi tuhahti kun olin paljastanaut kuka oikeasti olen. Lauri virnisti ja esittäytyi itsekkin ojentaen kättään.
”Hellous. Mä olen Lauri.”
Tartuin tarjottuun käteen ja Lauri puristi kättäni tuttavalliseen sävyyn. Irroitettuani käteni Lauri esitteli seurassaan olevat pojat, jotka tietysti tiesin jo nimeltään.
”Noi tos on Eero, Aki ja Pauli.”
Nyökkäsin jokaiselle nopeasti ja menin takaisin istumaan ikkunalaudalle.

Naurahdin itsekseni, kun tajusin Laurilla olevan äänenmurros. Jonkin aikaa skeitattuaan Lauri erosi porukasta ja tuli minun viereen istumaan ja juttelemaan. Lauri katseli ensin hiljaa muualle kunnes kysyi.
”Mä kuulin noilt, ett sä aloittaisit mun ja Akin luokal. Onks se totta? Sä et oiken nimittäin näytä kuustoista vuotiaalta.”
Virnisti ja vastasin.
”No joo... Mä todellakin alotan maanantain tein luokal ja kiva etten näytä kuustoist vuotiaalta. Mut mä oon kyl viel kuustoist, mut loppuvuodest seittämäntoista.”
Lauri nyökkäsi ja kurtisti hiukan kulmiaan kysyen.
”No miks sä sit oot ysil? Eiks yleensä kuustoist- seittämäntoist vuotiaat oo jo lukios tai amikses?”
Nyökkäsin ja vastasin.
”No mä käyn ysin uudestaan. Ku en saanu paikkaa mihinkään kouluun. Ja onhan se kiva ku nyt pääsin uuteen adoptio perheeseen, niin ois joku kaverikin luokal.”
Vaikka tiesin, minkä ikäinen Lauri oli, varmistin.
”Ja sähän oot viistoist?”
Lauri nyökkäsi ja kysyi.
”Tjeps. Harrastaks sä muuten mitään?”
Yskäisin hiljaa ja vastasin.
”No en oikeastaan. Kyl tietty ois kiva, mutten tie vaan mitä.... Harrastaks sä jotain?”
Lauri nyökkäsi ja vastasi virnistäen veikeästi.
”Njoo... Yritä arvata mitä.”
Virnistin ja vastasin.
”Älä ihmettele mistä tiiän.... Sä harrastat Skeittausta ja BMX-pyöräilyä ja sul on Akin, Eeron ja Paulin kans bändi jonka nimi on Rasmus.”
Lauri tuiotti mua suu auki, kunnes tajusi sulkea sen. Hän oli vielä hetken hiljaa ja sanoi puoliksi itsekseen ja puoliksi minulle.
”Jimin on pakko kertoo se tol. Ei se muuten tietäis noit asioit...”
Virnistin ja kuiskasin Laurin korvaan.
”Mä voin ehkä joskus kertoo mistä tiesin ton.”
Lauri katsahti muhun ja hymyili sanoen.
”Toivottavasti se on pian.”
Pudistin päätäni ja kuiskasin Laurin korvaan.
”Ei se vielä. Sen aika on vasta keväällä.”
Lauri mutrusti suutaan ja katsoi minua anovalla ilmeellä. Naurahdin ja kuiskasin Laurin korvaan taas.
”Turha yrittää mitään.... Mä kerron jos kerron.”
Lauri huokaisi ja naurahti iloisesti. Kuitenkin hän meni hiljaiseksi kun huomasi Jimin ja Jorin mustat katseet. Virnistin ja kuiskasin Laurin korvaan taas.
”Noi ei taida pitää siitä, että kuiskin sulle.”
Lauri virnisti ja nyökkäsi. Hän istui vielä hetken vierelläni, kunnes hyppäsi pois ja häippäsi Eero, Aki ja Pauli perässään.

Katselin poikien perään hymyillen. Jimi tuli viereeni istumaan ja kysyi.
”Mikä tos Lauris oikee viehättää?”
Virnistin ja vastasin.
”Kaikki. Sil on upee lauluääni ja se on hyvän näkönen. Mä haluun tutustuu siihen. Mun omas ajas Lauri on saavuttamaton. Se ei oo tietääkseni seurustellu kenenkään kanssa... Ja sitä paitsi se on helvetin söpö nyt.”
Jimi naurahti ja sanoi.
”Njaa...Haluuks lähtee kotiin jo?”
Nyökkäsin ja nousin seisomaan. Moikkasin vielä nopeasti jätkille ja lähdimme kotia kohti.

Kotiin päästyämme rojahdin sängylleni ja katselin julisteitani seinilläni. Ajattelin ääneen.
”Miten se voi olla niin saavuttamaton muka? Mun mielestä se keskusteli ihan kiinnostuksella....”
”Mitäs rakkaus huolia mun tyttärellä on?”
Hätkähdin aikalailla kun kuulin Joannan äänen. Nousin salamana istumaan ja vastasin.
”Eei mitään...”
Joanna hymyili äidillisesti ja tuli istumaan viereeni sanoen.
”Kyl sä voit mulle kertoa. Mä en kerro kenellekkään ja Jimi on ulkona, ettei sekään voi salakuunnella.”
Huokasin ja rupesin kertomaan.
”No okei sitten. Mun ajassa eli 2009, mä fanitin täysillä rasmusta. Mä olin kuullut monista lähteistä, että Lauri oli saavuttamaton eli siis ei ollut kiinnostunut kenestäkään. Kuitenkin, kun mä tapasin heidät kaikki neljä tuntuivat olevan kiinnostuneita musta. Se oli jotenkin outoa verraten kaikkiin tietolähteisiini. No sit ku mä tulin tänne ja mä tapasin pojat nyt neljä vuotta aikaisemmin Lauri varsinkin oli kiinnostunut musta. En oikeen tajuu.”
Joanna hymähti äidillisesti ja rupesi vuorostaan selittämään.
”Katsos aika on kummallinen. Aika on menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaa. Vuodessa taikka jopa tunnissa voi tapahtua jotain, mikä voi muuttaa tulevaa. Sulla on se outous kun tulet tulevaisuudesta. Silloin kaikki on jo tapahtunut tässä ajassa. Kuitenkin nyt kun Johan keksi aika koneen tulevaisuudesta voidaan tulla muuttamaan aikaa. Kuten ihan hyvin saattaa olla, että sä voit olla se ratkaiseva henkilö...Eli sä voit muuttaa tulevaa....”
Tuhahdin ja sanoin.
”Joopa joo. Ihan niin kuin Lauri mua huolis...”
Joanna kohautti olkiaan ja lähti huoneestani. Menin takaisin makaamaan sängylle ja ajattelin mitä Joanna oli sanonut. Jos oikeasti olisi niin, että Lauri voisi rakastua minuun ja sen takia ei olisi kenenkään kanssa. Tosin miten muka niin täydellisen näköinen jätkä kiinnostuisi minusta. Monihan toki sanoi, että minusta olisi missiksi taikka malliksi, mutta en uskonut sitä. Minulla ei koskaan ole ollut vielä poikaystävää joka siis todisti, ettei kukaan jätkä ollut kiinnotunut minusta. Huokaisin uudestaan ja vilkaisin kelloa. Se näytti yhtätoista illalla. Vilkaisin ulos nopeasti huomaten, ettei ulkona ollut vielä kauhean pimeä. Päätin lähteä läheiseen metsään ajattelemaan.

Päästyäni ulos, kävelin takapihan läpi kävelykadulle ja kävelin sitä hetken, kunnes poikkesin eräälle polulle ja lähdin kävelemään pientä koivu metsää kohden. Metsässä oli pieni paikka. Vähän niin kuin niitty, mutta reilusti pienempi. Paikkaa ympäröi jokapuolelta parin metrin korkuinen tuuhea koivikko. Paikassa kasvoi ylipitkää ruohikkoa ja siellä täällä joitain luonnon kukkasia. Alue oli pyöreähkö ja korkeintaan kolme metriä pitkä ja neljä metriä leveä. Paikka oli todella kaunis. Ehkä kevät kesällä paikka olisi kauniimpi, mutta oli se näin syksylläkin aika kaunis paikka.

Istahdin keskelle niittyä ja aloin miettimään Lauria. Kaikkea Lauriin liittyvää ja Rasmuksia.
Pian lauloinkin hiljaa yrittäen unohtaa ajatukset kaikesta. Hiljaa laulaminen ei peittänyt kaikkia ajatuksiani, joten aloin laulamaan täysillä. En ajatellut mitään, vaan annoin sanojen tulla.
Laulaminen ilman ajatuksia oli helppoa, koska olin harrastanut laulamista pienestä asti ja todellakin osasin laulaa. Tosin en mainostanut sitä, koska en vain tykännyt laulaa kaikille.
Laulettuani tarpeeksi käppäilin takaisin kotiin ja vaihdoin päälleni yö vaatteet ja mennen sitten nukkumaan.

Aamulla nousin todella aikaisin nimittäin ketään muu ei ollut herännyt vielä. Oli melkoisen epätavallista, että heräsin näin aikaisin lauantaisin. Koska kukaan ei ollut vielä hereillä päätin olla herättämättä heitä ja lähdin aamulenkille. Otin tietysti kännykäni mukaan, jos vaikka eksyisin.
Koitin pitää mielessä mistä käännyin, mutta tunnin mentyäni en enään muistanut mistä päin olin alkujaan lähtenyt. En kuitenkaan välittänyt siitä vaan jatkoin matkaani katsellen eri taloja.
Joissakin taloissa nukuttiin vielä, mutta jossain talossa suuri lapsikatras oli jo ulkona leikkimässä. Hengähdin juuri sen talon kohdalla.
Yksi talon pikku blondeista lapsista huomasi minut ja tuli portille kysyen hymyillen.
”Hei tyttö. Haluaisisitko tulla kanssamme leikkimään?”
Huohahdin ja käännyin katsomaan tyttöä. Tyttö oli suunnilleen viisi vuotias. Mietin vielä hetken kunnes vastasin.
”En oikein tiedä, että antaisiko sun äitis mun tulla leikkimään.”
Tyttö virnisti ja huusi lujaa pihan toiselle puolelle.
”ÄITIII!!!!! VOIKS TÄÄ TYTTÖ TULLA MEIN KAA LEIKKIMÄÄN, KU MÄ HALUUN?”
Tytön äiti tuli luoksemme ja tuhahti tytölle.
”Etkö muista, ettei vieraita ihmisiä saa noin vain häiritä? Ja kysyitkö edes, että haluaisiko tyttö tulla kanssasi leikkimään?”
tyttö virnisti hiukan noloissaan ja kysyi minulta.
”Haluaisisitko tulla kanssani leikkimään?”
Naurahdin hiljaa ja vastasin.
”No jos äiti antaa luvan?”
Katsahdin tytön äitiin samaan aikaan kuin tyttökin. Tytön äiti huokaisi hymyillen ja vastasi.
”No tietysti se sopii. Itse asiassa mulla olisi sulle yksi pyyntö.”
Kohotin aavistuksen verran kulmiani kysyvästi. Nainen jatkoi.
”Mä vaan ajattelin, jos sä haluaisit viedä Saran, Tuukan ja Harrin puistoon, koska mun pitäis mennä Iiron ja Ilkan kanssa lääkäriin?”
Nyökkäsin ja esittäydyin samalla.
”Joo... Voin mä...Mä oon muuten Iitu Siirasti.”
Nainen hymyili leveästi ja esittäytyi vuorostaan.
”Ai niin... Joo.. Mä oon Tulia Simo. Mä voin kyllä maksaa sulle tost vahtimisest.”
Pudistin päätäni ja sanoin.
”Ei huolehdita rahasta nyt. Katotaan sit ku tuutte lääkäristä. Kai lapset sit voi opastaa mua tutustumaan tähän lähiöön, kun muutin just ton jonnekin.”
Tulia virnisti ja kaivoi taskustaan avaimet antaen ne minulle samalla sanoen.
”Tos on avaimet, ett pääsette sit sisälle. Mä tuun joskus tunnin tai kahden päästä. Olkaa vaan niin kauan kuin haluatte puistossa. Ja sori, ett tää tuli näin yllättäen... Mut mul on tosi kiire...”
Tulia nosti syliinsä noin vuoden ikäiset kaksoset ja lähti autolle huutaen samalla.
”Saraa, Tuukkaa, Harrii....Tän ja sassiin.”
Lapset tulivat nopeasti äitinsä ympärille, katsoen tätä odottavasti. Tuli sanoi samalla kun laittoi kaksosia autoon.
”Mä meen kaksosten kanssa lääkäriin, jotenka sain teille hoitajan siksi ajaksi. Tottelette häntä ja olkaa kunnolla. Esitelkää samalla aluetta. Mutta nyt äitin tarvii mennä. Heippa!”
Tulia syöksyi autoon samalla kun lapset huusivat hänelle.
”Moooiiii!!!!!! Me ollaan kunnollaaaa...”
Niinpä Tulia kaahasi autollansa pihasta jättäen minut kolmen lapsen kanssa.

Lapset kääntyivät minuun odottavasti, kunnes sanoin.
”Ok. Eli siis mä oon Iitu ja me mennään nyt puistoon. Valitettavasti mä en tie mis se paikka on, mut toivon että te osaisitte ja ohjaisitten mut sinne.... Onks kellään pissa hätä?”
Lapset pudistivat päitään ja menivät portille odottamaan. Kävin vielä nopeasti varmistamassa oven olevan lukossa ja lähdimme kulkemaan puistoa kohti.

Matkalla lapset kulkivat siististi ja esittelivät joka paikan innoissaan. Puistoon päästyämme lapset karkasivat kiikkumaan ja hiekkalaatikolle. Itse menin istumaan vapaalle keinulle.
Noin vartin oltuani keinussa huomasin Rasmuksen poikien kävelevän lähemmäs. Ajattelin ensin, että pojat vain hengailisivat puistossa, kunnes näin pienen pojan joka kirmaili heidän vierellä. Arvelin, ettei se ainakaan ollut Laurin veli, koska tiesin Laurilla olevan vain isosisko.
Yritin laittaa hiuksiani silmilleni ja muutenkin olla mahdollisen huomaamaton, etteivät pojat huomaisi minua, mutta yritys oli turha. Melkein heti kun olin kääntänyt katseeni maahan pojat huomasivat minut ja lähestyivät minua. En huomannut heitä ennen kun Lauri istahti viereiseen vapaaseen keinuun ja kysyi hurmaavalla äänellään.
”Mitäs tyttö täällä?”
Nostin katseeni ja vastasin hiukan punastuen.
”Vahdin muksuja.”
Lauri nyökkäsi ymmärtäväisesti ja kysyi.
”Serkkuja vai?”
Pudistin päätäni ja vstasin.
”Eip. Mähän sanoin eilen, että oon adoptoitu. Noi on jonkun naisen muksui, joka käski vahtii niit.”
Lauri punastui hiukan ja sanoi.
”Anteeks. Mä unohdin, ett sä oot adoptoitu.”
Virnistin ja sanoin.
”Eipä mittään. Erehdyksiä tapahtuu täydellisillekkin.”
Lauri virnisti ja katsoi Akiin, Eeroon ja Pauliin, jotka seisoskelivat vieressämme. Huomasin heidän katseet jotka he vaihtoivat. Selvästi Lauri yritti viestittää pojille, että voisivat häipyä. Virnistin ja naurahdin asialle, joka aiheutti sen, että pojat Lauri mukaan ottaen käänsivät katseensa muhun. Virnistin ja sanoin.
”Sori.. Oli vaan pakko nauraa teit.”
Lauri virnisti hiukan nolona ja kysyi.
”Sä siis huomasit?”
Nyökkäsin ja vilkaisin muksuja jotka leikkivät kauniisti hiekkalaatikolla. Aki oli selvästi ymmärtänyt Laurin vihjeen ja sanoi samalla poikien puolesta.
”Me taidetaan mennä...Toi Juhokin alkaa varmaan väsyy jo...”
Virnistin ja nyökkäsin. Pojat katosivat paikalta melko nopeasti.

Vihdoin kun jäimme Laurin kanssa kahden poika kysyi huolettomasti.
”Mites sä näin kauas Jimiltä eksyit? Mun käsityksen mukaan sä siis asut Jimin luona?”
Katsahdin Lauriin kysyvästi ja kysyin selventäen.
”Miten niin?”
Lauri virnisti ja sanoi.
”No mietin vaan, kun Jimi asuu täst kolmen kilsan päässä.”
Huudahdin hiljaa ja kysyin Laurilta.
”Onks tän niin pitkä matka? Mä en ollenkaan huomannu... Lähin vaan aamulenkille ja eksyin. Noo...mitä pienistä.”
Lauri hymyili leveästi ja sanoi.
”Mä voin kyl saattaa sut takas.”
Virnistin ja vastasin.
”Muuten kyllä, mutta mun tarttee vahtii noita.”
Osoitin peukalollani kolmea lasta jotka nyt olivat vuorostaan kiipeilemässä. Lauri vilkaisi lapsiin arvioiden ja sanoi päättäväisesti.
”No silti. On mulla aikaa. Ja osaan mennä ainakin Jimin luokse tosin kuin sä oletan?”
Nyökkäsin ja kysyin.
”Mis sä asut?”
Lauri hymyili leveästi ja vastasi osoittaen peukalollaan vasta suuntaan, kuin mistä itse olimme tulleet.
”Noo...Tos kilsan pääs...”
Hymähdin ja sanoin.
”Nii mut sun tarttee kävel sit ihan sairaasti.”
Lauri virnisti ilkikurisesti ja sanoi.”
”Kuka sano, ett oon kävellen?”
Mutrustin hiukan suutani ja katselin ympärille etsien vaihtoehtoa millä hän olisi tullut. Koska katselin näköjään väärään suuntaan, koska Lauri käänsi mut täysin toiseen suuntaan osoittaen motocross pyöräänsä. Nyökkäsin ymmärtäväisesti ja käänsin katseeni muksuihin, jotka nyt taas leikkivät hiekkalaatikolla. Sara tyttönen huusi juuri sillä hetkellä.
”Iiiiiituuuuuu!!!!!!!!!!!! Tuu tääännneee leeeiiiikkkkiiiii!!!!”
Virnistin ja kysyin Laurilta.
”Uskallatko likastaa housus hiekkaan?”
Lauri vastasi virnistykseen ja vastasi.
”No jos sä uskallat niin kyl mäkin.... Otetaan kisa: kumpi ehtii rakentaa hiekkalinnan ensin.”
Nyökkäsin ja otin haasteen vastaan. Hiekkalaatikolla kuiskasin Saralle.
”Olisiks kiltti, ett sitten kun toi poika on saamassa hiekkalinnan valmiiks, mee rikkoo se. Tajusiks?”
Sara nökkäsi virnistäen ja jatkoi leikkimistään.

Lauri antoi mulle lapion ja ämpärin ottaen samalla itselleenkin. Kun kummatkin olivat valmiita Lauri sanoi.
”Se kumpi hävii niin joutuu antaa voittajal pusun. Käyks?”
Hymähdin hymyillen ja sanoin.
”Selevä.... Än yy tee, nyt!”
Aloitin hymyillen ja seurasin samalla kun Lauri aloitti. Hän teki innolla. Poika taisi haluta, että pussaisin häntä. Päätin, ettei se tulisi onnistumaan ja aloin myös tekemään innolla. Hiukan ennen kuin sain valmiiksi Lauri oli jo saanut käännettyä ämpärin ja otti sitä pois. Sara katseli ihan pojan vierestä muka kiinnostuneena ja törkkäsi hiekkalinnan kumoon. Virnistin ja jatkoin oman linnani tekemistä. Lauri ärähti hiukan, mutta sanoi kuitenkin suu hymyssä.
”Tää on epistä. Toi tyttö hajotti mun linnan. Alotetaan alusta.”
Virnistin ja sanoin samalla kun tein linnaa.
”Ehei. Oma vikas ku annoit Saran rikkoo sen.”
Lauri mulkaisi mua hymyillen ja sanoi.
”Jaahas. Sä käskit Saran rikkoo mun linnan vai?”
Virnistin ja sanoin.
”Valmis. Ja no joo...niin käskin, mut mitä välii... Mä voitin.”
Lauri katsoi mua muka happamalla ilmeellä ja sanoi lapsille.
”Sara ja te muut... Kääntykää kattomaan jonnekki muualle. Pian tulee K-10 tavaraa.”
Muksut tottelivat kuuliaisesti ja Lauri tuli istumaan ihan mun viereen sanoen.
”Mehän sovittiin, ett voittaja saa pusun.”
Virnistin ja vilkaisin nopeasti muksuihin, jotka katselivat edelleen kuuliaisesti toiseen suuntaan. Lauri lähestyi mua hurmaava hymy huulillaan ja suuteli mua suulle.

Suudelma kesti pitkään, kunnes näreä nuoren jätkän ääni keskeytti.
”Mitäs mitäs. Lauri mitä sä teet? Tapaatte vasta toista kertaa ja nyt jo pussailemas? Eiks toi oo jo vähän aikasta. Iitu tuli vasta pari päivää sitte tänne ja nyt jo piiritetään...Hoh hoh...”
Ääni kuului Jimille, joka seisoi vieressämme erittäin näreissään. Lauri nousi samassa seisomaan kuin puolustakseen mua ja sanoi ivallisesti.
”No anteeks, ett oon olemas. Enkä mä mitään sille voi, ett se tuli just sun perheeseen adoptioon. Ja anteeks jos mä olin sua nopeempi.”
Jimi näytti kihisevän kiukusta, jotenka nousin seisomaan juuri kun Jimi oli lyömässä Lauria. Tosin isku osui mun silmään. Inahdin hiljaa ja huokasin. Lauri raivostui siitä vähäsen ja meinasi lyödä Jimiä, mutta mä estin sen halaamalla sitä. Kuiskasin samalla Laurin korvaan.
”Anna olla. Lähetään....”
Lauri nyökkäsi hitaasti ja huusin.
”Saraa, Tuukkaa, Harriii... Lähetään.”
Jimi selvästi aikoi taas lyödä Lauria jotenka menin taas pojan eteen saaden turpaani toisen kerran. Tunsin miten jotain lämmintä ja kosteaa alkoi valumaan silmäkulmastani ja koitin sormilla kohtaa ja siirsin sormet silmieni eteen, nähden sormeni olevan punaiset verestä.

Nyt huokasin ja sanoin vain.
”Auts. Toi sattu. Mut mennään Lauri.”
Lauri nyökkäsi ja lähti toiseen suuntaan hakemaan moponsa. Jimi vuorostaan alkoi pyytelemään anteeksi, mutta lähdin mitään hänelle sanomatta kävelemään eikä hän enää seurannut.
Käveltyämme muksujen kanssa vähän matkaa Lauri tuli moponsa kanssa vierelleni. Pojan katse oli surkutteleva ja hän halusi selvästi pyytää anteeksi, mutta tyytyi olemaan vaan hiljaa.
Päästyämme muksujen kotiin, käskin heidän etsiä lääkekaapin ja sieltä puhdistus aineen ja pumpulia. Muksut auttoivat mua parhaansa mukaan, kunnes tylsistyivät ja menivät ulos leikkimään. Lauri jäi vielä luokseni puhdistamaan turvonneita ja sinertäviä silmiäni.. Noin puolen tunnin kuluttua Tulia saapui kotiin kaksosten kanssa. Kun nainen huomasi sinertävät silmäni hän huudahti ja kysyi.
”Mitä sulle on tapahtunu? Ja kuka toi poika on?”
Huokaisin ja vastasin.
”Joo toi sori.... Täs on Lauri. Lauri täs on Tulia. Lauri tuli varmistaa, ett pääsen perille ku eksyn niin helposti vielä... Joo toi... Mun adoptio veli löi mua... Tai no ne lyönnit oli tarkotettu Laurille, mutta mä jouduin vahingossa tielle....Ja toi sori. Mä käytin vähän puhdistus ainetta ja pumpulii.”
Tulia nyökkäsi ja rupesi kaivamaan rahapussiaan. Samalla kysyen.
”Toi voisiks mä saada sun puhelin numeron, ett jos mä vaikka tarttisin hoitoapuu tai jotain muuta? Mulla nimittäin on hiukan vaikeeta kun asun yksin näitten viiden lapsen kanssa. Olis tosi suuri apu jos voisit auttaa...Siis tietysti jos sä ite haluut?”
Nyökkäsin ja otin viereisestä paperi pinkasta pienen valkoisen paperin ja kynän, jolla kirjoitin paperiin yhteystietoni. Onneksi olin saanut jo kännykän.

Annoin paperin Tulialle joka laittoi sen jääkaapin oveen ja antoi käteeni kympin setelin. Kiitin ja lähdin Lauri perässäni ulos. Lauri nousi moponsa kyytiin ja antoi kypäränsä mulle sanoen.
”Sun kannattaa laittaa tää päähäs.”
Otin kypärän käteeni ja kysyin.
”Miks? Eiks sun pitäis pitää kypärää?”
Lauri virnisti ja taputti takana olevaa tilaansa sanoen.
”Laita se nyt vaan päähäs ja tuu istuu mun taakse. Ja pidä sit kunnol kans kii...”
Huokaisten laitoin kypärän päähäni ja istahdin Laurin taakse. Lauri käänsi vielä päätään ja sanoi.
”Pidä kans sit kii kunnol...”
Virnistin itsekkseni ja kiersin käteni pojan ympärille tiukasti. Ja lähdimme meille.

Matka kesti voin kymmenisen minuuttia. Kun pääsimme pihaan hyppäsin pos kyydistä ottaen samalla kypärän pois. Vilkaisin nopeasti ovelle ja sanoin Laurille.
”Kiitti ku viittit olla mun seurana ja kiitti kun toit mut kotiin.”
Lauri virnisti ja sanoi.
”Nop ei mittää...”
Lauri vilkaisi myös ovelle ja kysyi hiukan punastuen.
”Toi... Saisins mä palkaks sun mesen tai puhelin numeron?”
Virnistin ja vastasin.
”Vain jos sul on kynä?”
Lauri mietti hetken ja otti takkinsa taskusta kuulakärkikynän ja sanoi.
”Mul ei oo kylläkään paperii....”
Virnistin ja kysyin.
”Kuka sano, ett tarviin paperii...? Annas kätes tän.”
Lauri nyökkäsi ja kääri hihansa ylös antaen kätensä sitten mulle. Tartuin käteen ja kirjoitin siihen mese osoitteeni ja puhelin numeroni.
Saatuani kirjoitukseni valmiiksi, virnistimme kummatkin ja olin lähdössä ovelle päin kun Lauri rykäisi ja sanoi.
”Tuus käymään tääl.”
Käännyin ja menin vähän matkan päähän Laurista. Lauri koukusti sormeaan viitaten, että tulisin lähemmäksi. Astuin pari askelta lähemmäksi niin, että seisoin täysin Lauria vastapäätä. Lauri virnisti ja halasi mua kuiskaten samalla korvaani.
”Nähään kun tuut kouluun.”
Virnistin ja lähdin käppäilemään sisälle päin. Ovella vielä käännyin katsomaan miten Lauri lähti kotiinsa mopollansa.

Sisälle päästyäni menin suoraan huoneeseeni ja lukitsin oveni, ettei kukaan ylimääräinen tullut häiritsemään. Sen jälkeen menin meikkaamaan silmiäni, ettei sininen näkynyt, kuitenkin yritykseni oli turha ja menin vessaan pesemään naamani.
Kun tuli pois vessasta Jouni sattui näkemään mut ja kutsui keittiöön jutustelemaan. Siirsin hiuksiani silmien eteen ja menin istumaan melkeinpä Jounia vasta päätä. Jouni aloitti rupattelevaan sävyyn.
”Noh... Mites on mennyt? Ei ollakkaan vielä juteltu kertaakaan kahestaan.... Hei olisiks kiltti ja siirtäisit noi sun hiukset sivuun, että näkisin sun nätit silmät?”
Huokasin ja vastasin.
”No okei...”
Siirsin hiukseni sivuun, mutta rupesin katsomaan tiiviisti pöydän pintaan. Jouni henkäisi ja kysyi.
”Kuka sua on lyöny?”
Hymähdin ja vastasin.
”Et kyllä usko... Mua löi Jimi.”
Jouni nousi seisomaan ja sanoi.
”En kyllä uskois, että Jimi menis lyömään sua, ku on tuntenut sut vasta paripäivää...”
Sen Jälkeen mies meni hiljaiseksi kunnes huusi lujaa.
”Jimi TÄNNE JA SASSIIN!!!!”
Ennen kuin Jimi tuli keittiöön Joanna kiirehti paikalle katsoen Jouniin kysyvästi, joka taas osoitti mua. Joanna katsahti muhun ja huudahti kun näki mun silmät.
”Kuka sut on hakannu?”
Hymähdin ja vastasin.
”Jimi.”
Joanna nyökkäsi ja huusi myös.
”Jimi TÄNNE JA HETI!!!!!”
Jimi löntysteli keittiöön sanoen valittelevaan sävyyn.
”Mitä nyt? Ku kummatki huutaa mua.”
Joanna ja Jouni seisoivat vierekkäin kädet kummallakin puuskassa. Joanna sanoi erittäin ankaraan ääneen.
”Miks sä oot menny lyömään Iituu? Kato ny sen silmii.”
Jimin pää käännähti heti muhun ja sanoi hiljaa.
”Oho...”
Jouni sanoi ankarasti.
”Ei mitään ohoja. Miks sä menit lyömään Iituu?”
Jimi laittoi kätensä puuskaan ja vastasi.
”Ei mun ollu tarkotus. Mun piti lyödä Laurii...”
Joanna tuhahti ja sanoi.
”Kuules. Sun ei kuuluis lyödä ketään. Miks sä sit olit ees lyömäs Laurii?”
Jimi katseli lattiaan ja vastasi.
”No ku toi....Lauri pussaili Iituu...”
Joanna virnisti mulle ja sanoi ankarasti taas Jimille.
”No mitä välii, jos Iitu ja Lauri tykkää pussailla?”
Jimi katsahti nopeasti muhun ja vastasi.
”No ku mä en tykkää siitä, että ne vaan pussailee.”
Kröhäisin ja sanoin tähän väliin.
”Itse asiassa se oli vaan palkinto. Meil oli nimittäin sellane kilpailu. Ei se sen enempää. Ja miks sä et tykkää siitä, että mä löydän jonkun kivan pojan? Me ollaan kuitenkin melkein sisaruksii.”
Jimi tuhahti ja sanoi.
”Ja pah. Mitään melkein sisaruksii ollaan.”
Huokasin ja sanoin.
”No sama se. Saat luvan toivoo, että näät kauheet jäljet lähtee maanantaiks.”
Jimi meinasi sanoa vielä jotain, mutta menin huoneeseeni ja avasin tietokoneeni.

Tietokoneella kirjauduin meseen ja huomasin ilokseni, että mulla oli jopa huikeat yksi mese osoite ja se oli Laurin. Hyväksyin hänet meseeni. Ilokseni Lauri oli online tilassa ja alkoi melkeinpä heti jutella.
Pauri.Hellurei!!
Pauri oli siis Laurin lempi nimi. Ja itse olin Wimble.
Wimble. Mooips!
Pauri. Mites sun uudet porukat suhtautu sun silmiin?
Wimble. No ei nyt kauheen hyvin.ja enhän mää näytä kauheen hyvältä ku molemmat silmät on sinisen liilat ja viel turvonneet,... Tosin ihan kiva se ainakin kerran saada turpiin....Ajattelin nimittäin antaa Jimille turpiin joskus myöhemmin...
Pauri. Yey. Mitäs muuten aiot tehä huomen?
Wimble. Jaa-a... En oikeestaan tiiä. Nukun ainakin pitkään. Ja meen taas lenkille yrittäen olla eksymättä niin kauas. Ajattelin, ett lähtisin taas aamulla ennen ku kukaan on heränny... Näköjääs tarttee lähtee viel aikasemmin ettei törmää kenenkään...
Aloin miettiä miksi kerroin tuon Laurille, mutta mitäpä se siitä edes hyötyisi.
Pauri. Hei voinks mä liittää Akin, Eeron ja Paulin samaan keskusteluun?
Wimble. No jos ne haluu...
Pauri. Joo haluu ne.
Akivaa lisätty keskysteluun.
Eikka lisätty keskusteluun.
Pauliiii lisätty keskusteluun.
Akivaa. Mooi.
Pauliiii. Mors.
Eikka. Mo.
Wimble. Heis.
Pauri. Niin siis te tiiätte kyl toisenne. Ensimmäiselt kerralt?
Wimble. Jeesbox.
Eikka. Njoo...
Akivaa. Jeps.
Pauliiii. Jeah.
Wimble. Mitäs te?
Pauliiii. Ei oikeestaan mitään mulle... Mul on vähän tylsää...
Akivaa. No mulle ihan hyvää... Rupee piakkoin jännittää, että saan nähä sut Iitu koulus. Kuulin nimittäi, ett tuut mein luokal?
Wimble. Jeps. Mut Eero ja Lauri?
Eikka. No mitäs mulle... Mullakin on tylsää.
Pauri. Tylsää mullakin, mut kiva ku voidaan jutel meses.
Wimble. Sopiiks pojat, ett lisään teiät mun meseen?
Akivaa. Joo sopii.
Pauliiii. Jeps. Soppii se.
Eikka. Jees.
Lisäsin pojat nopeasti itselleni meseen ja jatkoin jutustelua.
Akivaa. Lauri sano, ett sun adoptio broidis hakkas sua. Tai siis Jimi?
Eikka. Tuliks pahan näköstä jälkee?
Pauliiii. ????
Wimble. No joo... Jimi löi mua ja nyt mun kumpikin silmä on ihan sinisen liila ja ihan turvonnu.
Akivaa. Ei kiva.
Mietein hetken kunnes kysyin.
Wimble. Eero muuten. Miten ihmeessä sä oot saanu hiuksistas semmoset? Sä näytät iha hullult professorilt, kenel on räjähtäny jotai päin pläsiä. Ja käytäksä useinki kajaalii?
Eikka. Heh. Joo totaaa... Et oo muuten eka kuka sanoo sillee. Meil oli poikie kaa yks veto ja Lauri voitti sen ja voittaja sai päättää jotain mitä tehdä jolleki meil. Nii hänpä päätti, että mun hiuksista tulee tämmöset. Ja en mä kyl kauheen usein kajaalii käytä, mut joskus ku huvittaa. Hei mun tarttee häipätä. Mooi....
Wimble. Mooi.
Pauri. Mors.
Pauliiii. Mo.
Akivaa. Nähään mies.
Eikka poistunut keskustelusta.
Wimble. Minnekköhän mahto mennä....
Pauri. Ei vittu. Ei sit viittiny sanoo... Meil on harkat. :)
Akivaa. Eikä. Mäkin olin ihan unohtanu.
Pauliiii. Mä muistin, mutt lähen vast hetken päästä...
Akivaa. Iitu haluisiks tul mein harkkoihin?
Wimble. Emmä viitti. Ku mul on näät silmät ja tällee. Katotaan jos kestätte mua niin pitkää, että tulisin joskus myöhemmin. ;)
Pauri. Njoo. No toivottavasti ees joskus tuut seuraa mein harkkoi.
Wimble. :D
Akivaa. Mun on kyl pakko mennä. Moi!
Akivaa poistunut keskustelusta.
Pauliiii. No jos Akikin lähti niin kyl mäkin meen. Nähään.
Pauliiii poistunut keskustelusta.
Pauri. Njoo... Kai sit munkin täytyy mennä. Nähään.
Wimble. Nähään.
Lopetimme keskustelun ja sammutin koneeni. Huokaisin ja menin sängylleni makaamaan mahalleni.

Katselin haikaillen julisteita seinillä ja miettien taasen, että miten niin muka Lauri on saavuttamaton. Laurihan selvästi piti ainakin musta... Mutta.... Minkäs sille voi...
Ajatukseni keskeytti Jimi joka tupsahti taas huoneeseeni koputtamatta. Tuhahdin ja sanoin.
”Hei. Eksä muista, että sun tarttee koputtaa...?”
Jimi vilkaisi oveen ja kohautti olkapäitään sanoen.
”Hei mä oon tosi pahoillani sun naamast.”
Tuhahdin ja sanoin.
”Pah. Miks ees menit lyömään...?”
Jimi istahti sängyn reunalle ja vastasi.
”Ei mun sua ollu tarkotus lyödä, vaas Lauria. Kun mä en tykkää siitä, että te pussailette.”
Huokaisin ja nousin istumaan Jimin viereen ja sanoin.
”Tieks, ett sun on turhaa edes ajatella, että meistä tulis mitään. Mä oon fanittanu Rasmusta ja Lauria neljä vuotta ja sen takii osiks tulin tänne. Ja hei! Me ollaan niinku adoptio sisaruksia. Ja sitä paitsi mä lähen vuoden päästä. Jotenka, kun seuraavan kerran tuut mun huoneeseen koputa!”
Jimi huokaisi ja lähti huoneesta paiskaten oven kiinni mennessään. Huokaisin ja menin makoilemaan takaisin sängylle ja ihailemaan Laurin kuvia seinillä.

Olin selvästikkin nukahtanut jossain vaiheessa, koska kun heräsin seuraavan kerran, kello oli jo yksi yöllä. Nousin seisomaan, samalla kiroten nukahtamistani, koska olin nukahtanut käteni päälle ja siihen särki nyt jäätävästi. Menin vaihtamaan vaatteeni yövaatteikseni ja kävin yöpesulla mennen sen jälkeen takaisin nukkumaan.]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1196 Fri, 12 Mar 2010 23:29:47 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1196 http://www.ksml.fi/viihde/viihdeuutiset/...%A4/540520

Eli Jyväskylässä tullaan ainakin näkemään Rasmus kesän aikana! Loistavaa, kun itsellä tuo pesäpalloharrastus sotkee sen verran kesää, että tuo Miljoona rock saattaa sittenkin valitettavasti jäädä väliin, joten olenkin tässä odottanut kuin tulisilla hiilillä, että missä bändiä pääsee näkemään vai jääkö kesän keikat jopa tuohon yhteen, mikä olisi ollut enemmän kuin ärsyttävää..]]> http://www.ksml.fi/viihde/viihdeuutiset/...%A4/540520

Eli Jyväskylässä tullaan ainakin näkemään Rasmus kesän aikana! Loistavaa, kun itsellä tuo pesäpalloharrastus sotkee sen verran kesää, että tuo Miljoona rock saattaa sittenkin valitettavasti jäädä väliin, joten olenkin tässä odottanut kuin tulisilla hiilillä, että missä bändiä pääsee näkemään vai jääkö kesän keikat jopa tuohon yhteen, mikä olisi ollut enemmän kuin ärsyttävää..]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1195 Mon, 08 Mar 2010 23:19:45 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1195
http://www.youtube.com/watch?v=CvjbA2CjxnY
Mitäs pidätte Vesala-Ylönen-Toppinen-Kurkela yhteistyöstä? Tai muutenkin Johanna Kurkelasta, jos mielipiteensä haluaa kertoa..

Ensimmäisillä kuuntelukerroilla tuon Rakkauslaulun sävelestä tuli vahvat assosiaatiot Rasmukseen ja erityisesti October & April:iin. Nyt kun on tullut kuunneltua enemmän niin en kyllä sitä enää huomaa, mutta sävel on kyllä jokatapauksessa upea, mitä en kyllä yhtään ihmettele, kun on Lauri Ylösestä kyse. Jää soimaan päähän mukavasti. Ja sanoista voisi todeta ihan samoin. Upeat, enkä yhtään ihmettele, kun tietää niistäkin tekijän.

En pidä kiinni, en työnnä sua pois
ja pyytämättäkin tahtoisit jäädä

Tämä on jotenkin siisti kohta, ihan kuin käänteinen PMMP:n Onni-biisin sanoille, joissa on "surullisempi" lopputulos. (Kohdassa on myös aivan uskomattoman hyvä sävel!) Tykkään kuin hullu puurosta sellaisista sanoistuksista, joista ainakin oman pääni sisällä pystyn löytämään jollain tavalla intertekstuaalisia kohtia, vaikkeivat ne sitten alunperin tarkoituksenmukaisia olisikaan

Mä en käskenyt lähtemään
enkä pyytänyt jäämään
Vain muistamaan
Tehdään niin kuin täytyy
Kun mentävä on
niin mentävä on

Johanna Kurkelasta mulle tulee mieleen Vuokko Hovatta, ja voisin varmasti sekoittaa nämä kaksi artistia, mutta tulkinta on tässä kyllä hyvä. Ja sello on ihan parhautta. Joku jossain joskus totesi, että sello tekee aina biisistä hyvän. Saattaa pitää paikkansa, mutta olisi tämä loistoteos jokatapauksessa. Täytyy sanoa, että Laurin Rakkauslauluista parempi, vaikka ensimmäinenkin omalla tavallaan on loistava :lol:]]>
http://www.youtube.com/watch?v=CvjbA2CjxnY
Mitäs pidätte Vesala-Ylönen-Toppinen-Kurkela yhteistyöstä? Tai muutenkin Johanna Kurkelasta, jos mielipiteensä haluaa kertoa..

Ensimmäisillä kuuntelukerroilla tuon Rakkauslaulun sävelestä tuli vahvat assosiaatiot Rasmukseen ja erityisesti October & April:iin. Nyt kun on tullut kuunneltua enemmän niin en kyllä sitä enää huomaa, mutta sävel on kyllä jokatapauksessa upea, mitä en kyllä yhtään ihmettele, kun on Lauri Ylösestä kyse. Jää soimaan päähän mukavasti. Ja sanoista voisi todeta ihan samoin. Upeat, enkä yhtään ihmettele, kun tietää niistäkin tekijän.

En pidä kiinni, en työnnä sua pois
ja pyytämättäkin tahtoisit jäädä

Tämä on jotenkin siisti kohta, ihan kuin käänteinen PMMP:n Onni-biisin sanoille, joissa on "surullisempi" lopputulos. (Kohdassa on myös aivan uskomattoman hyvä sävel!) Tykkään kuin hullu puurosta sellaisista sanoistuksista, joista ainakin oman pääni sisällä pystyn löytämään jollain tavalla intertekstuaalisia kohtia, vaikkeivat ne sitten alunperin tarkoituksenmukaisia olisikaan

Mä en käskenyt lähtemään
enkä pyytänyt jäämään
Vain muistamaan
Tehdään niin kuin täytyy
Kun mentävä on
niin mentävä on

Johanna Kurkelasta mulle tulee mieleen Vuokko Hovatta, ja voisin varmasti sekoittaa nämä kaksi artistia, mutta tulkinta on tässä kyllä hyvä. Ja sello on ihan parhautta. Joku jossain joskus totesi, että sello tekee aina biisistä hyvän. Saattaa pitää paikkansa, mutta olisi tämä loistoteos jokatapauksessa. Täytyy sanoa, että Laurin Rakkauslauluista parempi, vaikka ensimmäinenkin omalla tavallaan on loistava :lol:]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1194 Tue, 02 Mar 2010 11:37:18 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1194 Title: Kaikki mun kokemani on ollut ihan täyttä paskaa
Author: En_tiedä_kuka_olen
Rating: ??
Pairing: Ei näkyviä ihmissuhteita.
Warnings: ehkä kiroilua ja sitten puhutaan itsemurhistakin...
Summary: Mummin kuoltua mikään ei ole ollut niin kuin ennen...
In/@: Oulu 2006-2008
Inspirated by: En ole saanut mistään inspiraatiota, tämä on tositarina.

Tapahtuneesta on jo kulunut yli kolme pitkää vuotta, mutta en ole vieläkään päässyt yli siitä ikävästä, jonka mummini aiheutti lähtiessään maaillmasta traagisimmalla mahdollisella tavalla. Ikävä on ollut aivan suunnaton. Olen itkeskellyt, viillellyt, yrittänyt moneen otteeseen itsemurhaa, yhdesti jopa melkein onnistuinkin siinä. Olisin onnistunutkin, ellei opettajani olisi nähnyt minua koulun katolla... Tämä tositarina kertoo elämästäni tuskan kourissa:

Luku 1, KAKSI PÄIVÄÄ

Oli lokakuinen lauantai-iltapäivä. Olimme isäni kanssa hakemassa hänen työautoaan korjaamosta. Olin jo valmiiksi masentunut mummini syövän takia, eikä oloani helpottanut yhtään se, että satoi vettä taivaan täydeltä. Mummi oli kärsinyt syövästä kaksi vuotta, ja teki nyt kuolemaa. Aiemmin tuona kaameana päivänä olimme saaneet tietää, ettei mummi eläisi luultavasti enää vuorokauttakaan.

Auto vapautui vihdoin huollosta ja lähdimme isäni kanssa vaitonaisina kotiin.
- Käytäiskö jossain syömässä? isäni kysyi hiljaa.
- Ei oo nälkä! huusin kasvot raivosta ja itkusta punaisina. Isä hätkähti ilmettäni ja tuijotti tiehen päin ison kuorma-auton jättiläismäisen kokoisesta tuulilasista. Vasta isän kavahdettua tajusin, että olin itkenyt. "Mikä minua oikein vaivaa?" kysyin itseltäni liiankin monta kertaa. Ihmettelin itsekin sitä, että miksi olin niin kovin huonolla tuulella. Eihän isä mitään pahaa ollut tarkoittanut, yritti vain piristää.
Katsoin ison auton hytin sivuikkunasta tummia pilviä ja niistä tipahtelevia vesipisaroita. Oli siinä mukana jonkun verran räntääkin. Säätä ei voinut hyväksi kutsua. "Loistava sää tälle mielentilalle" ajattelin.

Kotiin päästyämme menin riisuuduttuani suoraan keittiöön. Avasin toiseksi ylimmän vetolaatikon ja löysin sieltä itselleni tiettyyn tarkoitukseen sopivan puukon. Lähdin kapuamaan portaat ylös huoneeseeni. Mahaani kouraisi. En ollut koskaan ennen viillellyt, en ennen tätä. Lukitsin huoneen oven perässäni ja menin huoneeni toiseen päätyyn. Istuuduin sängylle katselemaan seinälläni olevia lempibändini julisteita ja valokuvia. Ne ovat näinä päivinä antaneet minulle voimia jatkaa eteenpäin, voimia aloittaa uusi huominen ja kohtaamaan uudet haasteet, olivat ne sitten millaisia hyvänsä.

Ennen kuin edes harkitsinkaan puukon terän laskemista iholleni, otin CD-soittimen kaukosäätimen ja laitoin musiikin täysille. Ensimmäisen kappaleen alkusoitot melkein saivat minut säikähtämään. "Ihmekös tässä tunnetilassa?" vakuutin itselleni.
- Tonight we escape, just you and me... We´ll find a peace somewhere across the seas..., Laurin sanat kaikuivat pääkopassani. Mitään ajattelematta käärin paitani hihan ylös ja painoin puukon terän kiinni ihooni. Jäin katsomaan ranteestani vuotavaa verivanaa. Hymyilin, en tiedä miksi...

Seuraavana päivänä heräsin siihen, kun isäni huusi alakerrasta:
- Äitis soitti ja sano, että mummi on kuollu!
- Voi eikä, ei oo totta! ulvahdin ja pomppasin sängystä pois. Vedin pitkähihaisen päälleni ennätysajassa ja juoksin avaamaan huoneeni oven. Ryntäsin portaat alas.
- Soittiko äiti? kysyin ja näin sumeasti, miten isä nyökkäsi pienesti.

Tunsin kuinka kyyneleet alkoivai tulvia silmiini väkipakolla. Käännyin kannoillani ja harpoin eteiseen. Vedin takin päälleni ja kengät jalkaani. Sitten katosin ovesta ulos. Kahden päivän aikana oli tapahtunut niin paljon. Kaikki pyöri vyyhtinä aivoissani ja tuntui kuin siitä ei tulisi koskaan loppua. Juoksin itkien pihatietä pitkin, kunnes saavuin pienelle peltotilkulle. Istahdin märkään heinikkoon ja annoin kyyneleiden norua poskilleni.


Tällainen, hope u like it! Commatkaas ihiimeesä immeiset!]]> Title: Kaikki mun kokemani on ollut ihan täyttä paskaa
Author: En_tiedä_kuka_olen
Rating: ??
Pairing: Ei näkyviä ihmissuhteita.
Warnings: ehkä kiroilua ja sitten puhutaan itsemurhistakin...
Summary: Mummin kuoltua mikään ei ole ollut niin kuin ennen...
In/@: Oulu 2006-2008
Inspirated by: En ole saanut mistään inspiraatiota, tämä on tositarina.

Tapahtuneesta on jo kulunut yli kolme pitkää vuotta, mutta en ole vieläkään päässyt yli siitä ikävästä, jonka mummini aiheutti lähtiessään maaillmasta traagisimmalla mahdollisella tavalla. Ikävä on ollut aivan suunnaton. Olen itkeskellyt, viillellyt, yrittänyt moneen otteeseen itsemurhaa, yhdesti jopa melkein onnistuinkin siinä. Olisin onnistunutkin, ellei opettajani olisi nähnyt minua koulun katolla... Tämä tositarina kertoo elämästäni tuskan kourissa:

Luku 1, KAKSI PÄIVÄÄ

Oli lokakuinen lauantai-iltapäivä. Olimme isäni kanssa hakemassa hänen työautoaan korjaamosta. Olin jo valmiiksi masentunut mummini syövän takia, eikä oloani helpottanut yhtään se, että satoi vettä taivaan täydeltä. Mummi oli kärsinyt syövästä kaksi vuotta, ja teki nyt kuolemaa. Aiemmin tuona kaameana päivänä olimme saaneet tietää, ettei mummi eläisi luultavasti enää vuorokauttakaan.

Auto vapautui vihdoin huollosta ja lähdimme isäni kanssa vaitonaisina kotiin.
- Käytäiskö jossain syömässä? isäni kysyi hiljaa.
- Ei oo nälkä! huusin kasvot raivosta ja itkusta punaisina. Isä hätkähti ilmettäni ja tuijotti tiehen päin ison kuorma-auton jättiläismäisen kokoisesta tuulilasista. Vasta isän kavahdettua tajusin, että olin itkenyt. "Mikä minua oikein vaivaa?" kysyin itseltäni liiankin monta kertaa. Ihmettelin itsekin sitä, että miksi olin niin kovin huonolla tuulella. Eihän isä mitään pahaa ollut tarkoittanut, yritti vain piristää.
Katsoin ison auton hytin sivuikkunasta tummia pilviä ja niistä tipahtelevia vesipisaroita. Oli siinä mukana jonkun verran räntääkin. Säätä ei voinut hyväksi kutsua. "Loistava sää tälle mielentilalle" ajattelin.

Kotiin päästyämme menin riisuuduttuani suoraan keittiöön. Avasin toiseksi ylimmän vetolaatikon ja löysin sieltä itselleni tiettyyn tarkoitukseen sopivan puukon. Lähdin kapuamaan portaat ylös huoneeseeni. Mahaani kouraisi. En ollut koskaan ennen viillellyt, en ennen tätä. Lukitsin huoneen oven perässäni ja menin huoneeni toiseen päätyyn. Istuuduin sängylle katselemaan seinälläni olevia lempibändini julisteita ja valokuvia. Ne ovat näinä päivinä antaneet minulle voimia jatkaa eteenpäin, voimia aloittaa uusi huominen ja kohtaamaan uudet haasteet, olivat ne sitten millaisia hyvänsä.

Ennen kuin edes harkitsinkaan puukon terän laskemista iholleni, otin CD-soittimen kaukosäätimen ja laitoin musiikin täysille. Ensimmäisen kappaleen alkusoitot melkein saivat minut säikähtämään. "Ihmekös tässä tunnetilassa?" vakuutin itselleni.
- Tonight we escape, just you and me... We´ll find a peace somewhere across the seas..., Laurin sanat kaikuivat pääkopassani. Mitään ajattelematta käärin paitani hihan ylös ja painoin puukon terän kiinni ihooni. Jäin katsomaan ranteestani vuotavaa verivanaa. Hymyilin, en tiedä miksi...

Seuraavana päivänä heräsin siihen, kun isäni huusi alakerrasta:
- Äitis soitti ja sano, että mummi on kuollu!
- Voi eikä, ei oo totta! ulvahdin ja pomppasin sängystä pois. Vedin pitkähihaisen päälleni ennätysajassa ja juoksin avaamaan huoneeni oven. Ryntäsin portaat alas.
- Soittiko äiti? kysyin ja näin sumeasti, miten isä nyökkäsi pienesti.

Tunsin kuinka kyyneleet alkoivai tulvia silmiini väkipakolla. Käännyin kannoillani ja harpoin eteiseen. Vedin takin päälleni ja kengät jalkaani. Sitten katosin ovesta ulos. Kahden päivän aikana oli tapahtunut niin paljon. Kaikki pyöri vyyhtinä aivoissani ja tuntui kuin siitä ei tulisi koskaan loppua. Juoksin itkien pihatietä pitkin, kunnes saavuin pienelle peltotilkulle. Istahdin märkään heinikkoon ja annoin kyyneleiden norua poskilleni.


Tällainen, hope u like it! Commatkaas ihiimeesä immeiset!]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1193 Sun, 28 Feb 2010 20:38:55 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1193 Author: Icarus-
Pairing: -
Raiting: S
Genre: draama
Beta: Tällä kertaa ei ole.
Summary: Lopulta olin itkenyt itseni uneen. Minä rakastan sinua.
Disclaimer: Minä en omista tarinassa esiintyviä hahmoja enkä väitä keksineeni puoliakaan paikoista tai nimistä mitä tässä mainitaan, enkä yritä astua kenenkään varpaille. Minä vain pikkuisen leikin heidän herkullisilla nimillään ja ulkonäöillään enkä missään nimessä saa tästä rahaa. Vain kyseenalaista mainetta 8)


A/N: Tällainen pieni pätkä, joka syntyi eräs ilta.

Enjoy!

***

Makasin turhautuneena sängylläni tuijottaen kattoon. Muistelin, kuinka pidit minua kyseisellä sängyllä lähelläsi. Tunsin oloni suuttuneeksi, joten päätin lähteä ajamaan autolla, jotta saisin pääni tyhjennettyä. Matkasin parisenkymmentä kilometriä ja päätin pysähtyä kauppaan ostamaan juotavaa. Kävelin tutun kahvilan ohi. Vilkaisin kahvilan ikkunasta sisään ja muistin sinut. Kasvosi, silmäsi, hymysi ja kosketuksesi. Tunsin sydämessäni kivuliaan piston.
Kyyneleet kostuttivat silmäni ja valuivat vaalealle iholleni. Juoksin takaisin autoon ja annoin kaiken purkautua. Itkin. Itkin pitkään, yksin, ja pimeässä. Muistin, ettei minulla oikeastaan ole ketään jolle kertoa näistä ajatuksistani. Enkä voisi kertoa ainakaan sinulle. Lähdin ajamaan kotiin päin, jotta pääsisin nopeasti nukkumaan ja unohtamaan. Päässäni pyöri kirjoittamasi sana yhä uudestaan ja uudestaan; väärä.
Et rakasta minua enää, niin kuin minä rakastan sinua. Päästyäni peiton alle itkin taas, niin paljon, että silmiin sattui. Lopulta olin itkenyt itseni uneen.
Minä rakastan sinua.]]> Author: Icarus-
Pairing: -
Raiting: S
Genre: draama
Beta: Tällä kertaa ei ole.
Summary: Lopulta olin itkenyt itseni uneen. Minä rakastan sinua.
Disclaimer: Minä en omista tarinassa esiintyviä hahmoja enkä väitä keksineeni puoliakaan paikoista tai nimistä mitä tässä mainitaan, enkä yritä astua kenenkään varpaille. Minä vain pikkuisen leikin heidän herkullisilla nimillään ja ulkonäöillään enkä missään nimessä saa tästä rahaa. Vain kyseenalaista mainetta 8)


A/N: Tällainen pieni pätkä, joka syntyi eräs ilta.

Enjoy!

***

Makasin turhautuneena sängylläni tuijottaen kattoon. Muistelin, kuinka pidit minua kyseisellä sängyllä lähelläsi. Tunsin oloni suuttuneeksi, joten päätin lähteä ajamaan autolla, jotta saisin pääni tyhjennettyä. Matkasin parisenkymmentä kilometriä ja päätin pysähtyä kauppaan ostamaan juotavaa. Kävelin tutun kahvilan ohi. Vilkaisin kahvilan ikkunasta sisään ja muistin sinut. Kasvosi, silmäsi, hymysi ja kosketuksesi. Tunsin sydämessäni kivuliaan piston.
Kyyneleet kostuttivat silmäni ja valuivat vaalealle iholleni. Juoksin takaisin autoon ja annoin kaiken purkautua. Itkin. Itkin pitkään, yksin, ja pimeässä. Muistin, ettei minulla oikeastaan ole ketään jolle kertoa näistä ajatuksistani. Enkä voisi kertoa ainakaan sinulle. Lähdin ajamaan kotiin päin, jotta pääsisin nopeasti nukkumaan ja unohtamaan. Päässäni pyöri kirjoittamasi sana yhä uudestaan ja uudestaan; väärä.
Et rakasta minua enää, niin kuin minä rakastan sinua. Päästyäni peiton alle itkin taas, niin paljon, että silmiin sattui. Lopulta olin itkenyt itseni uneen.
Minä rakastan sinua.]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1192 Wed, 24 Feb 2010 18:53:31 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1192 Author: Icarus-
Pairing: Tom/Michael
Raiting: R - K-17 (?)
Genre: fluff/draama/tuplaraapalle
Beta: Mando(finistä)
Summary: Yhtäkkiä Tom tunsi kuuman hengityksen kaulallaan.
Disclaimer: Minä en omista tarinassa esiintyviä hahmoja enkä väitä keksineeni puoliakaan paikoista tai nimistä mitä tässä mainitaan, enkä yritä astua kenenkään varpaille. Minä vain pikkuisen leikin heidän herkullisilla nimillään ja ulkonäöillään enkä missään nimessä saa tästä rahaa. Vain kyseenalaista mainetta 8)

Warnings: Homoilua, suht tarkkaa kuvausta miesten välisestä kanssakäymisestä!

A/N: Tässä olisi tällainen tuplaraapale, jonka kirjoitin… eräs aamu :D

Enjoy!

***

“Haista paska Michael, olet pelkkä itsekeskeinen kusipää!” Tom huusi ja lähti juoksemaan kohti lähintä kukkulaa jättäen kodin taakseen. Hän kuuli Michaelin huutavan hänen peräänsä, mutta ei suostunut pysähtymään. Vielä hetken juostuaan Tom pysähtyi ja kävi nurmikolle pitkäkseen. Hän ei haluaisi antaa periksi Michaelille, koska tämä oli epäillyt että mustatukkainen oli pettänyt tätä kaverinsa Danielin kanssa, vaikka he olivat vain tehneet aselevon vihollisensa kanssa ollessaan kahdestaan kirjastossa. Ei se ollut Tomin vika että Daniel oli suudellut häntä.
“Minä inhoan Danielia”, Tom ajatteli ja sulki silmänsä. Hän haisteli makeaa ilmaa joka sai tuoksunsa lähellä kasvavista orvokeista. Tom tunsi olonsa rauhalliseksi kaikesta tapahtuneesta huolimatta.

Yhtäkkiä Tom tunsi kuuman hengityksen kaulallaan.
“Vieläkö olet vihainen?” Michael kuiskasi mustatukkaisen korvaan ja näykkäisi toisen korvanlehteä hellästi. Tom ei ehtinyt vastata ennen kuin tunsi kädet vaeltamassa paitansa alla. Hän ei halunnut avata silmiään, vaan piti ne visusti kiinni. Michael suuteli poikaystäväänsä vaativasti ja alkoi avata tämän housuja. Pian Tom tunsi lämpimän käden erektiollaan, joka sai hänet huokaamaan kuuluvasti. Vaaleatukkainen tiesi mistä toinen piti, joten ei kestänyt kauaakaan kun Tom laukesi huutaen toisen nimeä. Tasattuaan hengityksensä Tom avasi silmänsä.
“No?” Michael kysyi.
“Ei, en ole enää vihainen”, Tom sanoi ja käpertyi Michaelin kainaloon silittelemään toisen kaulaa. Hän oli onnellinen.]]> Author: Icarus-
Pairing: Tom/Michael
Raiting: R - K-17 (?)
Genre: fluff/draama/tuplaraapalle
Beta: Mando(finistä)
Summary: Yhtäkkiä Tom tunsi kuuman hengityksen kaulallaan.
Disclaimer: Minä en omista tarinassa esiintyviä hahmoja enkä väitä keksineeni puoliakaan paikoista tai nimistä mitä tässä mainitaan, enkä yritä astua kenenkään varpaille. Minä vain pikkuisen leikin heidän herkullisilla nimillään ja ulkonäöillään enkä missään nimessä saa tästä rahaa. Vain kyseenalaista mainetta 8)

Warnings: Homoilua, suht tarkkaa kuvausta miesten välisestä kanssakäymisestä!

A/N: Tässä olisi tällainen tuplaraapale, jonka kirjoitin… eräs aamu :D

Enjoy!

***

“Haista paska Michael, olet pelkkä itsekeskeinen kusipää!” Tom huusi ja lähti juoksemaan kohti lähintä kukkulaa jättäen kodin taakseen. Hän kuuli Michaelin huutavan hänen peräänsä, mutta ei suostunut pysähtymään. Vielä hetken juostuaan Tom pysähtyi ja kävi nurmikolle pitkäkseen. Hän ei haluaisi antaa periksi Michaelille, koska tämä oli epäillyt että mustatukkainen oli pettänyt tätä kaverinsa Danielin kanssa, vaikka he olivat vain tehneet aselevon vihollisensa kanssa ollessaan kahdestaan kirjastossa. Ei se ollut Tomin vika että Daniel oli suudellut häntä.
“Minä inhoan Danielia”, Tom ajatteli ja sulki silmänsä. Hän haisteli makeaa ilmaa joka sai tuoksunsa lähellä kasvavista orvokeista. Tom tunsi olonsa rauhalliseksi kaikesta tapahtuneesta huolimatta.

Yhtäkkiä Tom tunsi kuuman hengityksen kaulallaan.
“Vieläkö olet vihainen?” Michael kuiskasi mustatukkaisen korvaan ja näykkäisi toisen korvanlehteä hellästi. Tom ei ehtinyt vastata ennen kuin tunsi kädet vaeltamassa paitansa alla. Hän ei halunnut avata silmiään, vaan piti ne visusti kiinni. Michael suuteli poikaystäväänsä vaativasti ja alkoi avata tämän housuja. Pian Tom tunsi lämpimän käden erektiollaan, joka sai hänet huokaamaan kuuluvasti. Vaaleatukkainen tiesi mistä toinen piti, joten ei kestänyt kauaakaan kun Tom laukesi huutaen toisen nimeä. Tasattuaan hengityksensä Tom avasi silmänsä.
“No?” Michael kysyi.
“Ei, en ole enää vihainen”, Tom sanoi ja käpertyi Michaelin kainaloon silittelemään toisen kaulaa. Hän oli onnellinen.]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1191 Sun, 14 Feb 2010 14:52:40 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1191
Nimi:The Omen 666 (2006)(3.julkaisu)
Ensimmäinen julkaisu:1976, Omen - Ennustus
Toinen julkaisu: Seitsemän Tikaria
Ikäräjä: K-15
Tyyli/laji: Kauhu
Henkilöt: Isä, äiti ja 5-vuotias adoptiopoika Damien
Tapahtumia: Äiti synnyttää kuolleen poikavauvan, eikä tiedä asiasta mitään. Isä haluaa säästää vaimonsa järkytykseltä ja ottaa samana päivänä syntyneen orpovauvan adoptioon. Pian alkaa tapahtua kummia, ihmisiä kuolee traagisesti ja pian käykin ennuste ilmi: Damien on Saatanan poika.

Tää oli aika jännä(OK, katsoin tämän 11-vuotiaana, ja katsokaa ikäraja!)]]>
Nimi:The Omen 666 (2006)(3.julkaisu)
Ensimmäinen julkaisu:1976, Omen - Ennustus
Toinen julkaisu: Seitsemän Tikaria
Ikäräjä: K-15
Tyyli/laji: Kauhu
Henkilöt: Isä, äiti ja 5-vuotias adoptiopoika Damien
Tapahtumia: Äiti synnyttää kuolleen poikavauvan, eikä tiedä asiasta mitään. Isä haluaa säästää vaimonsa järkytykseltä ja ottaa samana päivänä syntyneen orpovauvan adoptioon. Pian alkaa tapahtua kummia, ihmisiä kuolee traagisesti ja pian käykin ennuste ilmi: Damien on Saatanan poika.

Tää oli aika jännä(OK, katsoin tämän 11-vuotiaana, ja katsokaa ikäraja!)]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1190 Thu, 11 Feb 2010 19:33:41 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1190
Eli mulla olis tässä pari:

Hullulla halvat huvit, idiootilla ilmaiset. (Joo, kuvaiskohan mua jotenkin?)

Ja tämä:

Hädässä ystävä tunnetaan. (kaverin mielestä toi sopii mulle, kun olen aina häntä auttamassa enkunläksyjen kanssa)]]>
Eli mulla olis tässä pari:

Hullulla halvat huvit, idiootilla ilmaiset. (Joo, kuvaiskohan mua jotenkin?)

Ja tämä:

Hädässä ystävä tunnetaan. (kaverin mielestä toi sopii mulle, kun olen aina häntä auttamassa enkunläksyjen kanssa)]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1189 Mon, 01 Feb 2010 22:07:56 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1189
No one
Have to read, have to learn, but who teaches me? Maybe no one. Who helps me with my homeworks if I can´t do them? Answer: no one. Who understands me if there are difficult for me? No one! But why? I don´t know...


OK, OK, OK, ihan meni mettään koko roska, mutta jos joku tykkää, niin se on aina hyvä asia:P]]>
No one
Have to read, have to learn, but who teaches me? Maybe no one. Who helps me with my homeworks if I can´t do them? Answer: no one. Who understands me if there are difficult for me? No one! But why? I don´t know...


OK, OK, OK, ihan meni mettään koko roska, mutta jos joku tykkää, niin se on aina hyvä asia:P]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1188 Sun, 31 Jan 2010 20:39:06 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1188
Tässä tulisi ensimmäinen kysymys;

Tiedän ettei tarinoihin saa kirjoittaa slash -tekstejä julkisuuden henkilöistä, mutta entäs jo olemassa olevista fantasiahenkilöistä, esim. Twilightin tai Harry Potterin hahmoista?]]>
Tässä tulisi ensimmäinen kysymys;

Tiedän ettei tarinoihin saa kirjoittaa slash -tekstejä julkisuuden henkilöistä, mutta entäs jo olemassa olevista fantasiahenkilöistä, esim. Twilightin tai Harry Potterin hahmoista?]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1187 Sat, 30 Jan 2010 19:06:21 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1187 Author: --LiQuiD
Fandom: The Rasmus
Genret: Drama, Romance, Fantasy?
Rating: K-13
Summary: Lauri on tulossa kotiin bänditreeneistä ja joutuu salaperäisen olion hyökkäyksen kohteeksi. Pian Lauri kumminkin huomaa, että on vampyyri. Miten tästä eteenpäin?
A/N: Teksti pohjautuu vuoteen 2005.


Hyökkäys

Mies käveli ripein askelin kotiaan kohti bänditreeneistä Hietalahteen. Hänen nimensä oli Lauri Ylönen. Oli pimeä syyskuun ilta, lehdet olivat jo tippuneet puista. Tuuli humisi hänen korvissaan.

Lauri asui noin kilometrin päästä treenikämpästä. The Rasmuksella oli alkamassa viikon kuluttua, neljän kuukauden pituinen maailmankiertue. Uusi albumi Hide From The Sun oli menestynyt mukavasti maailmalla, varsinkin Suomessa, Meksikossa ja Argentiinassa, mutta albumi ei menestynyt yhtä hyvin, kuin Dead Letters albumi, joka myi maailmanlaajuisesti yli 1,5 miljoonaa kappaletta.
Kaksi vuotta oli mennyt todella nopeasti.

Lauri oli jo lähikaupan kohdalla eli K-marketin kulmalla. Hän tuli tienristeykseen ja kuuli viereiseltä kujalta ääntä. Lauri huuteli hetken aikaa kujalle, mutta mitään ääniä ei enään kuulunut.
Lauri käänsi päänsä pois päin ja ääni kuului taas, nyt ääni kuului lähempää. Hän kerkesi vain kääntää päänsä ja huomata punaiset silmät.

Seuraavaksi hän heräsi samasta paikasta, minne oli pyörtynytkin.
Hän nousi varovasti seisomaan. Hän jatkoi eilistä kotimatkaansa huojuvin askelin. Laurin päästyä kotiin hän meni ensimmäiseksi vessaan ja katsoi peiliin.
Hän näki taas ne punaiset silmät, mutta pian hän huomasi, että ne olivat hänen omansa.
"Mitä on tapahtunut?" Lauri kysyi itseltään.
Nyt hän huomasi kaulassaan jäljet. Lauri tajusi välittömästi, että jokin oli purrut häntä, mutta mikä?

Lauri päätti unohtaa asian ja jatkaa elämää normaaliin tapaan, niin kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.
Hän käveli keittiöön ja päätti tehdä pizzaa.
Hän kaivoi kaapista tarvikkeet ja aineet.

Pizzan ollessa uunissa Lauri käveli parvekkeelle tupakalle. Aurinko paistoi vain hieman. Auringonsäteet osuivat Laurin käteen juuri, kun hän oli sytyttämässä tupakkaansa. Hän huomasi, että hänen ihonsa oli kuin timantti.
"Mikä mua oikein vaivaa?" Lauri kysyi itseltään ja meni sisälle ja katsoi käsiään ne eivät olleet enään kuin timantit. Hän katsoi omaa kuvaansa peilistä, hänen kasvonsa olivat kalpeat.
"Mun pitää soittaa Akille", Lauri tuumi ja näppäili Akin numeron kännykkäänsä.
Lauri kertoi Akille, mitä oli tapahtunut ja mikä häntä vaivasi.
Aki kuulosti huolestuneelta ja lupasi tulla nopeasti.

Lauri käveli ympyrää olohuoneessa, kunnes äkillinen palaneen haju tuli nokkaan.
"Ai perhana! Se pizza!" Lauri muisti ja syöksyi kuin suihkari keittiöön. Hän otti pizzan pois uunista.
"Ihanaa sinne meni päivällinen", Lauri valitti ja käveli olohuoneeseen laittamaan telkkarin päälle.
Juuri, kun hän oli päässyt, istumaan ovikellon ylipirteä ääni soi.
Lauri tassutti avamaan oven. Oven takaa paljastui Aki.
"Niin sulla oli jokin ongelma?" Aki kysyi.
"Juu niin on. Kato", Lauri sanoi ja käveli parvekkeelle auringonvaloon.
Akin suu loksahti auki ja silmät päässä pyöristyivät lautasen kokoiseksi.
"Mikä sä oikein oot?" Aki ihmetteli monttu auki.
"En tiiä yhtään ja kato mun silmii", Lauri käski.
"Sä näytät kuolleelta", Aki ilmaisi mielipiteensä.
"Kiitos", Lauri tiuskaisi.
"Sä oot varmaan kipee", Aki ajatteli ja kokeili Laurin otsaa, joka osoittautui jääkylmäksi.
"Sähän oot ihan kylmä", Aki sanoi ja alkoi itse täristä.
"Kylmäihoinen", Aki jatkoi leikillä.
Lauri tuntui kokoaan pysähtyneen, hän oli kuullut tuon sanan jossain ennen, mutta missä?
"Aki, se tyyppi!" Lauri muisti.
"Mikä tyyppi?" Aki kysyi ihmeissään.
"Se mikä mua puri", Lauri kertoi.
"Sillä oli punaset silmät ja sano: kylmäihoinen, ennen kun mä pökräsin", Lauri jatkoi.
"Mä taidan tästä mennä", Aki ilmoitti ja lähti vähin äänin Laurilta.

Lauri vaipui taas miettimään, mitä oli tapahtunut? Ja mikä hän oikein oli?
Kaikki oli tapahtunut niin silmänräpäyksessä. Laurin päässä pyöri vanhoja taruja vampyyreistä, jotka hyökkäävät kimppuun pimeällä. Hänen ajatuksensa keskeytti kännykän ääni, se oli Eero.
"Ylönen", Lauri vastasi tapansa mukaan puhelimeen.
"Eero täs moi. Niin mä kuulin sun ongelmista", Eero jutteli rauhallisesti.
"Juu, ei täs mitään. Onneks ei käyny pahemmin", Lauri selitti.
"Pahemmin? Aki kertoi et sä näytät ihan kuolleelta", Eero sanoi.
"No niin. Taidan mä vähän näyttää", Lauri huokaisi.
"No ei mul kummempia. Niin huomen treenit kymmenest eteenpäin", Eero sanoi.
"Okei, moikka", Lauri sanoi ja sulki puhelimen.

Lauri ei ollut nukkunut koko yönä ollenkaan. Eikä häntä väsyttänytkään. Kello raksutti jo puolta kymmentä ja Lauri päätti lähteä treenikämpälle.
Hän veti mustan piponsa päähän, mustan takin päälleen ja mustat maiharit jalkaan.

Lauri oli noin vartissa perillä. Kaikki muut olivat jo paikalla. Paulille oli myös selvinnyt Laurin ongelma.
"Eiköhän aloiteta?" Aki kysyi rumpujen takaanta.
"Joo. Vedetääks eka vaik In The Shadows?" Pauli kysyi muilta, jotka nyökkäilivät.
Biisin jälkeen Aki lähti rumpujen takaanta pois ja käveli treenikämpän keittiöön ja tuli pian pois sieltä, jonkin paperin kanssa ja saksien.
"Mä tein jo biisilistan maailmankiertueelle", Aki sanoi ja leikkasi saksilla vahingossa sormeensa.
"Ai perkele!" Aki huudahti.
Veren haju pisti Laurin nokkaan ja Laurin silmät laajenivat ja hän hyökkäsi Akin kimppuun, mitään sanomatta.
"Hei hei, Lauri irti!" Eero huusi ja veti Laurin pois Akin kimpusta.
"Mikä sulla oikein on?" Eero tenttasi Lauria.
Lauri ei vastannut mitään, hän lähti paikalta ovet paukkuen.
"Mikä mua vaivaa?" Lauri mietti kuumeisesti lähtiessään treenikämpältä.

Laurin lähdettyä treenikämpältä muut jäivät siivoilemaan paikkoja ja puhumaan Laurin oudosta käytöksestä.
"Eiks Lauri ole jotenkin outo?" Pauli aloitti keskustelun.
"On joo. Se on muuttunu jotenkin sen pureman jälkeen, kuin haudasta noussut", Aki sanoi laittaessaan laastaria sormeensa.
"Ja ne silmät", Eero jatkoi.
"Siinä on jotain outoa", Pauli sanoi.
"Puhutaan huomenna lisää. Mun täytyy mennä laittaa ruokaa", Eero ilmoitti ja alkoi tehdä lähtöä.
"Okei. No nähdään huomenna", Pauli sanoi.
"Aki, ole sitten varovainen" Pauli jatkoi kiusataakseen rumpalia.
"Juu, moikka nähdään huomenna", Aki sanoi ja poistui ovesta Eeron kanssa vähin äänin.

Kello oli jo, vaikka mitä illalla. Lauri oli ollut koko päivän satamassa istumassa.
Lauri oli raahautunut kotiin ja huomasi, että hän oli muuttunut kokonaan. Oliko yksi purema aiheuttanut kaiken tämän?
Lauri avasi tietokoneensa ja meni internetiin, etsimään tietoa hänen "oireistaan".
Pian Laurin silmään osui teksti vampyyreistä.
"Eihän sellaisia ole olemassa", Lauri sanoi ääneen.
Hän luki tiedot mitä sanottiin: punaiset silmät, kalpeus, verenhimo, nopeus ja kylmä iho. Laurin silmät muuttuivat lautasen kokoiseksi nähdssään tämän. Lauri jatkoi tekstin lukemista: 1820-luvulla vampyyrit tuhottiin täysin, mutta yksi pääsi pakenemaan, Zina. Hän loi vampyyrikannan, kun tämä tuhottiin häneltä, hän katosi ja lupasi palaavansa. Lauri sulki tietokoneen ja silmänsä.
Hän lähti takaisin ulos.

Laurin käveltyä vähän matkaa, hän huomasi sen punasilmäisen ihmisen parinkymmenen metrin päässä.
Vai oliko se edes ihminen? Punaiset silmät lähestyivät ja pian Lauri tunnisti olion Zinaksi, eli vampyyriksi.
Zina käveli Lauria kohti pitkin askelin ja oli pian hänen luonaan.
"Olet kuolematon", Zina kuiskasi Laurin korvaan.
Laurin silmistä näkyi pelko, hän halusi pois tästä tilanteesta mahdollisimman nopeasti.
"Vain sinä pystyt päättämään kohtalosi", Zina sanoi.
Mitä muut sanoisivat? Mitä meidän bändille ja uralle käy? Ja faneille?
Pitäisikö mun vaan lähteä jälkiä jättämättä? Laurin päässä kysymykset raksuttivat tuhatta ja sataa.
Hän oli päättänyt kohtalonsa: "Täällä haluaisin pysyä aina", Lauri sai vastatuksi.
"Tervetuloa maailmaani", Zina sanoi hymyillen.

Komenttia kiitos. Haluaisin kuulla, mitä mieltä olette. ;) Ja niin ilmoitelkaa virheistä. Koulussa piti kirjottaa aine niin jatkan sitä tänne :)]]> Author: --LiQuiD
Fandom: The Rasmus
Genret: Drama, Romance, Fantasy?
Rating: K-13
Summary: Lauri on tulossa kotiin bänditreeneistä ja joutuu salaperäisen olion hyökkäyksen kohteeksi. Pian Lauri kumminkin huomaa, että on vampyyri. Miten tästä eteenpäin?
A/N: Teksti pohjautuu vuoteen 2005.


Hyökkäys

Mies käveli ripein askelin kotiaan kohti bänditreeneistä Hietalahteen. Hänen nimensä oli Lauri Ylönen. Oli pimeä syyskuun ilta, lehdet olivat jo tippuneet puista. Tuuli humisi hänen korvissaan.

Lauri asui noin kilometrin päästä treenikämpästä. The Rasmuksella oli alkamassa viikon kuluttua, neljän kuukauden pituinen maailmankiertue. Uusi albumi Hide From The Sun oli menestynyt mukavasti maailmalla, varsinkin Suomessa, Meksikossa ja Argentiinassa, mutta albumi ei menestynyt yhtä hyvin, kuin Dead Letters albumi, joka myi maailmanlaajuisesti yli 1,5 miljoonaa kappaletta.
Kaksi vuotta oli mennyt todella nopeasti.

Lauri oli jo lähikaupan kohdalla eli K-marketin kulmalla. Hän tuli tienristeykseen ja kuuli viereiseltä kujalta ääntä. Lauri huuteli hetken aikaa kujalle, mutta mitään ääniä ei enään kuulunut.
Lauri käänsi päänsä pois päin ja ääni kuului taas, nyt ääni kuului lähempää. Hän kerkesi vain kääntää päänsä ja huomata punaiset silmät.

Seuraavaksi hän heräsi samasta paikasta, minne oli pyörtynytkin.
Hän nousi varovasti seisomaan. Hän jatkoi eilistä kotimatkaansa huojuvin askelin. Laurin päästyä kotiin hän meni ensimmäiseksi vessaan ja katsoi peiliin.
Hän näki taas ne punaiset silmät, mutta pian hän huomasi, että ne olivat hänen omansa.
"Mitä on tapahtunut?" Lauri kysyi itseltään.
Nyt hän huomasi kaulassaan jäljet. Lauri tajusi välittömästi, että jokin oli purrut häntä, mutta mikä?

Lauri päätti unohtaa asian ja jatkaa elämää normaaliin tapaan, niin kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.
Hän käveli keittiöön ja päätti tehdä pizzaa.
Hän kaivoi kaapista tarvikkeet ja aineet.

Pizzan ollessa uunissa Lauri käveli parvekkeelle tupakalle. Aurinko paistoi vain hieman. Auringonsäteet osuivat Laurin käteen juuri, kun hän oli sytyttämässä tupakkaansa. Hän huomasi, että hänen ihonsa oli kuin timantti.
"Mikä mua oikein vaivaa?" Lauri kysyi itseltään ja meni sisälle ja katsoi käsiään ne eivät olleet enään kuin timantit. Hän katsoi omaa kuvaansa peilistä, hänen kasvonsa olivat kalpeat.
"Mun pitää soittaa Akille", Lauri tuumi ja näppäili Akin numeron kännykkäänsä.
Lauri kertoi Akille, mitä oli tapahtunut ja mikä häntä vaivasi.
Aki kuulosti huolestuneelta ja lupasi tulla nopeasti.

Lauri käveli ympyrää olohuoneessa, kunnes äkillinen palaneen haju tuli nokkaan.
"Ai perhana! Se pizza!" Lauri muisti ja syöksyi kuin suihkari keittiöön. Hän otti pizzan pois uunista.
"Ihanaa sinne meni päivällinen", Lauri valitti ja käveli olohuoneeseen laittamaan telkkarin päälle.
Juuri, kun hän oli päässyt, istumaan ovikellon ylipirteä ääni soi.
Lauri tassutti avamaan oven. Oven takaa paljastui Aki.
"Niin sulla oli jokin ongelma?" Aki kysyi.
"Juu niin on. Kato", Lauri sanoi ja käveli parvekkeelle auringonvaloon.
Akin suu loksahti auki ja silmät päässä pyöristyivät lautasen kokoiseksi.
"Mikä sä oikein oot?" Aki ihmetteli monttu auki.
"En tiiä yhtään ja kato mun silmii", Lauri käski.
"Sä näytät kuolleelta", Aki ilmaisi mielipiteensä.
"Kiitos", Lauri tiuskaisi.
"Sä oot varmaan kipee", Aki ajatteli ja kokeili Laurin otsaa, joka osoittautui jääkylmäksi.
"Sähän oot ihan kylmä", Aki sanoi ja alkoi itse täristä.
"Kylmäihoinen", Aki jatkoi leikillä.
Lauri tuntui kokoaan pysähtyneen, hän oli kuullut tuon sanan jossain ennen, mutta missä?
"Aki, se tyyppi!" Lauri muisti.
"Mikä tyyppi?" Aki kysyi ihmeissään.
"Se mikä mua puri", Lauri kertoi.
"Sillä oli punaset silmät ja sano: kylmäihoinen, ennen kun mä pökräsin", Lauri jatkoi.
"Mä taidan tästä mennä", Aki ilmoitti ja lähti vähin äänin Laurilta.

Lauri vaipui taas miettimään, mitä oli tapahtunut? Ja mikä hän oikein oli?
Kaikki oli tapahtunut niin silmänräpäyksessä. Laurin päässä pyöri vanhoja taruja vampyyreistä, jotka hyökkäävät kimppuun pimeällä. Hänen ajatuksensa keskeytti kännykän ääni, se oli Eero.
"Ylönen", Lauri vastasi tapansa mukaan puhelimeen.
"Eero täs moi. Niin mä kuulin sun ongelmista", Eero jutteli rauhallisesti.
"Juu, ei täs mitään. Onneks ei käyny pahemmin", Lauri selitti.
"Pahemmin? Aki kertoi et sä näytät ihan kuolleelta", Eero sanoi.
"No niin. Taidan mä vähän näyttää", Lauri huokaisi.
"No ei mul kummempia. Niin huomen treenit kymmenest eteenpäin", Eero sanoi.
"Okei, moikka", Lauri sanoi ja sulki puhelimen.

Lauri ei ollut nukkunut koko yönä ollenkaan. Eikä häntä väsyttänytkään. Kello raksutti jo puolta kymmentä ja Lauri päätti lähteä treenikämpälle.
Hän veti mustan piponsa päähän, mustan takin päälleen ja mustat maiharit jalkaan.

Lauri oli noin vartissa perillä. Kaikki muut olivat jo paikalla. Paulille oli myös selvinnyt Laurin ongelma.
"Eiköhän aloiteta?" Aki kysyi rumpujen takaanta.
"Joo. Vedetääks eka vaik In The Shadows?" Pauli kysyi muilta, jotka nyökkäilivät.
Biisin jälkeen Aki lähti rumpujen takaanta pois ja käveli treenikämpän keittiöön ja tuli pian pois sieltä, jonkin paperin kanssa ja saksien.
"Mä tein jo biisilistan maailmankiertueelle", Aki sanoi ja leikkasi saksilla vahingossa sormeensa.
"Ai perkele!" Aki huudahti.
Veren haju pisti Laurin nokkaan ja Laurin silmät laajenivat ja hän hyökkäsi Akin kimppuun, mitään sanomatta.
"Hei hei, Lauri irti!" Eero huusi ja veti Laurin pois Akin kimpusta.
"Mikä sulla oikein on?" Eero tenttasi Lauria.
Lauri ei vastannut mitään, hän lähti paikalta ovet paukkuen.
"Mikä mua vaivaa?" Lauri mietti kuumeisesti lähtiessään treenikämpältä.

Laurin lähdettyä treenikämpältä muut jäivät siivoilemaan paikkoja ja puhumaan Laurin oudosta käytöksestä.
"Eiks Lauri ole jotenkin outo?" Pauli aloitti keskustelun.
"On joo. Se on muuttunu jotenkin sen pureman jälkeen, kuin haudasta noussut", Aki sanoi laittaessaan laastaria sormeensa.
"Ja ne silmät", Eero jatkoi.
"Siinä on jotain outoa", Pauli sanoi.
"Puhutaan huomenna lisää. Mun täytyy mennä laittaa ruokaa", Eero ilmoitti ja alkoi tehdä lähtöä.
"Okei. No nähdään huomenna", Pauli sanoi.
"Aki, ole sitten varovainen" Pauli jatkoi kiusataakseen rumpalia.
"Juu, moikka nähdään huomenna", Aki sanoi ja poistui ovesta Eeron kanssa vähin äänin.

Kello oli jo, vaikka mitä illalla. Lauri oli ollut koko päivän satamassa istumassa.
Lauri oli raahautunut kotiin ja huomasi, että hän oli muuttunut kokonaan. Oliko yksi purema aiheuttanut kaiken tämän?
Lauri avasi tietokoneensa ja meni internetiin, etsimään tietoa hänen "oireistaan".
Pian Laurin silmään osui teksti vampyyreistä.
"Eihän sellaisia ole olemassa", Lauri sanoi ääneen.
Hän luki tiedot mitä sanottiin: punaiset silmät, kalpeus, verenhimo, nopeus ja kylmä iho. Laurin silmät muuttuivat lautasen kokoiseksi nähdssään tämän. Lauri jatkoi tekstin lukemista: 1820-luvulla vampyyrit tuhottiin täysin, mutta yksi pääsi pakenemaan, Zina. Hän loi vampyyrikannan, kun tämä tuhottiin häneltä, hän katosi ja lupasi palaavansa. Lauri sulki tietokoneen ja silmänsä.
Hän lähti takaisin ulos.

Laurin käveltyä vähän matkaa, hän huomasi sen punasilmäisen ihmisen parinkymmenen metrin päässä.
Vai oliko se edes ihminen? Punaiset silmät lähestyivät ja pian Lauri tunnisti olion Zinaksi, eli vampyyriksi.
Zina käveli Lauria kohti pitkin askelin ja oli pian hänen luonaan.
"Olet kuolematon", Zina kuiskasi Laurin korvaan.
Laurin silmistä näkyi pelko, hän halusi pois tästä tilanteesta mahdollisimman nopeasti.
"Vain sinä pystyt päättämään kohtalosi", Zina sanoi.
Mitä muut sanoisivat? Mitä meidän bändille ja uralle käy? Ja faneille?
Pitäisikö mun vaan lähteä jälkiä jättämättä? Laurin päässä kysymykset raksuttivat tuhatta ja sataa.
Hän oli päättänyt kohtalonsa: "Täällä haluaisin pysyä aina", Lauri sai vastatuksi.
"Tervetuloa maailmaani", Zina sanoi hymyillen.

Komenttia kiitos. Haluaisin kuulla, mitä mieltä olette. ;) Ja niin ilmoitelkaa virheistä. Koulussa piti kirjottaa aine niin jatkan sitä tänne :)]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1186 Sun, 17 Jan 2010 12:55:10 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1186
http://www.mikakankaanpaa.fi/lauluntekijaklubi.html

// Rasmus tv: ssä, radiossa ja lehdissä ]]>
http://www.mikakankaanpaa.fi/lauluntekijaklubi.html

// Rasmus tv: ssä, radiossa ja lehdissä ]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1185 Mon, 07 Dec 2009 16:11:08 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1185 Author:En_tiedä_kuka_olen
Rating:K-13
Pairing: Mia, Lauri, Aki, Eero, Pauli, Mian kasvattiporukat
Genre: romance
Warnings: Maybe kiroilua ja rikoksia
Summary: Mia haluaa vaikkä väkisin nähdä Rasmuksen pojat ja aiheesta koituu hankaluuksia
In/@: Finland 2005
Inspirated by:Mielikuvitus
More: Sanokaa, jos on kirjoitusvirheitä, pyrin korjaamaan ne mahdollisimman pian... Ainiin, muutin vähän todelisuutta, älkää suuttuko!!
Tässä siis:

On joulukuinen ilta ja kadunvartta pitkin kulkee yksinäinen tyttö mustiin pukeutuneena. Vastaantulijat ja ohikulkijat ihmettelivät, mitä tyttö oikein yrittää, hän nimittäin laulaa paria oktaavia korkeammalta, kuin pitäisi, nimittäin The Rasmuksen Dead Promises-hittiä.
- Dead Promises, paintings of the world, so pure, acient prophecies, remain of the world so cruel. The time has come to hide from the sun, hän lauloi heleällä nätillä äänellään. Kun tyttö näkee kotikulman olevan ihan nurkan takana, tämä pinkaisee vauhdikkaaseen juoksuun musta tukka hulmuten kylmässä viimassa. Kotiin päästyään hän oli hengästynyt ja kuuli selvästi, miten sydän pamppaili tuskallisen lujaa. Tyttö käänsi avainta lukossa ja avasi oven. Ihme kyllä, hänen vanhempansa olivat kotona. Tytön kasvattiäiti, Martta, huudahti:
- Sietäähän se yksikin tulla vihdoin kotiin! Tajuatko, että ruoka on myöhässä ja SINUNHAN se pitää laittaa pöytään!!
- Olen pahoillani, mutta teimme koulun järjestelyjä, koristelimme ja leivoimme pipareita. Tiedoksi vain, että huomenna menee yhtä pitkään, nimittäin teemme pipareista taloja, ettäs tiedät!
Martta mumisi jotain kieltäväksi vastaukseksi, muttä tyttö ei kuunnellut enempää...


Tämmöinen..
Kommenttia??]]> Author:En_tiedä_kuka_olen
Rating:K-13
Pairing: Mia, Lauri, Aki, Eero, Pauli, Mian kasvattiporukat
Genre: romance
Warnings: Maybe kiroilua ja rikoksia
Summary: Mia haluaa vaikkä väkisin nähdä Rasmuksen pojat ja aiheesta koituu hankaluuksia
In/@: Finland 2005
Inspirated by:Mielikuvitus
More: Sanokaa, jos on kirjoitusvirheitä, pyrin korjaamaan ne mahdollisimman pian... Ainiin, muutin vähän todelisuutta, älkää suuttuko!!
Tässä siis:

On joulukuinen ilta ja kadunvartta pitkin kulkee yksinäinen tyttö mustiin pukeutuneena. Vastaantulijat ja ohikulkijat ihmettelivät, mitä tyttö oikein yrittää, hän nimittäin laulaa paria oktaavia korkeammalta, kuin pitäisi, nimittäin The Rasmuksen Dead Promises-hittiä.
- Dead Promises, paintings of the world, so pure, acient prophecies, remain of the world so cruel. The time has come to hide from the sun, hän lauloi heleällä nätillä äänellään. Kun tyttö näkee kotikulman olevan ihan nurkan takana, tämä pinkaisee vauhdikkaaseen juoksuun musta tukka hulmuten kylmässä viimassa. Kotiin päästyään hän oli hengästynyt ja kuuli selvästi, miten sydän pamppaili tuskallisen lujaa. Tyttö käänsi avainta lukossa ja avasi oven. Ihme kyllä, hänen vanhempansa olivat kotona. Tytön kasvattiäiti, Martta, huudahti:
- Sietäähän se yksikin tulla vihdoin kotiin! Tajuatko, että ruoka on myöhässä ja SINUNHAN se pitää laittaa pöytään!!
- Olen pahoillani, mutta teimme koulun järjestelyjä, koristelimme ja leivoimme pipareita. Tiedoksi vain, että huomenna menee yhtä pitkään, nimittäin teemme pipareista taloja, ettäs tiedät!
Martta mumisi jotain kieltäväksi vastaukseksi, muttä tyttö ei kuunnellut enempää...


Tämmöinen..
Kommenttia??]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1184 Sun, 29 Nov 2009 12:47:07 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1184 Ovatkohan jätkät sielä?! Itse ainakin olen menossa, jos ovat paikalla, vaikka jakaisivat jonkun pystin.]]> Ovatkohan jätkät sielä?! Itse ainakin olen menossa, jos ovat paikalla, vaikka jakaisivat jonkun pystin.]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1183 Sun, 08 Nov 2009 22:08:05 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1183 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1182 Mon, 26 Oct 2009 22:32:51 +0200 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1182 Tulihan se keikka sieltä sitten.. ;-) Muuten aivan loistava idea, mutta harmi, kun tila on noin pieni, ettei voi lippuja myydä. Vähänkö olisin sekaisin, jos olisin koulussa tuolla ja pääsisin paikalle.. Varmaan aivan loistava tapahtuma! Mutta onneksi me vähemmän onnekkaat pääsemme sentään seuraamaan ja fiilistelemään keikkaa netin välityksellä! Varmasti mukavaa sekin, vaikkei tietenkään mitenkään korvaa aitoa keikkaa. Mutta suoralähetyskin on kuitenkin aina suora :P Täytyy jo nyt varata tuo päivä täysin tuolle, ettei vaan tule mitään estämään tuijottelua.. :D Saa nähdä mitä kaikkea hauskaa keksivät tuonne :D]]> Tulihan se keikka sieltä sitten.. ;-) Muuten aivan loistava idea, mutta harmi, kun tila on noin pieni, ettei voi lippuja myydä. Vähänkö olisin sekaisin, jos olisin koulussa tuolla ja pääsisin paikalle.. Varmaan aivan loistava tapahtuma! Mutta onneksi me vähemmän onnekkaat pääsemme sentään seuraamaan ja fiilistelemään keikkaa netin välityksellä! Varmasti mukavaa sekin, vaikkei tietenkään mitenkään korvaa aitoa keikkaa. Mutta suoralähetyskin on kuitenkin aina suora :P Täytyy jo nyt varata tuo päivä täysin tuolle, ettei vaan tule mitään estämään tuijottelua.. :D Saa nähdä mitä kaikkea hauskaa keksivät tuonne :D]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1181 Mon, 12 Oct 2009 13:26:02 +0300 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1181
Vähän aikaa sitten luin jonkun voidepurkin kyljestä että mustaseljauute ihon vaniljasempraa vastaan. Oikeesti siinä luki vanhenemista... :D]]>
Vähän aikaa sitten luin jonkun voidepurkin kyljestä että mustaseljauute ihon vaniljasempraa vastaan. Oikeesti siinä luki vanhenemista... :D]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1180 Fri, 11 Sep 2009 17:14:01 +0300 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1180
Esim..

Mistä hinnasta söisit rusakon?

- 100€

tai

Mistä hinnasta asuisit opettajasi luona 2 kk?
- 500€


Eli näin. Minä aloitan ja kysymys kuuluu.. otetaan nyt tuo sama..

Mistä hinnasta söisit rusakon? :--)]]>
Esim..

Mistä hinnasta söisit rusakon?

- 100€

tai

Mistä hinnasta asuisit opettajasi luona 2 kk?
- 500€


Eli näin. Minä aloitan ja kysymys kuuluu.. otetaan nyt tuo sama..

Mistä hinnasta söisit rusakon? :--)]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1179 Fri, 11 Sep 2009 17:11:00 +0300 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1179
;--)


Ekana tähän vastaa.. hmm.. oisko TR-Mari ?]]>
;--)


Ekana tähän vastaa.. hmm.. oisko TR-Mari ?]]> http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1178 Fri, 11 Sep 2009 16:36:32 +0300 http://therasmusmaailma.net/showthread.php?tid=1178
Esimerkki...

Nyt paistaa aurinko ja on lämmintä.

---> Lämmintä kaakaota on mukavempi juoda kuin kylmää.

---> Kylmää on onneksi vain talvella ja loppu syksystä.

---> Syksystä voi kirjoittaa paljon runoja.

jne jne jne.

Sanamuotoja ei tosiaankaan saa muuttaa, muuten kaikki olisi aivan liian helppoa. ;--)

Ymmärsittekös idean?

Noniin, alkaa.



---> Syksyllä puun lehdet saavat kauniit värit.

// Huomauttaisin tässä vaiheessa, että jos haluatte että tässä hommassa pysyy joku järki, niin tehkää mieluummin "oikeita" lauseita. Vaikka Suomessa sanajärjestys onkin vapaampi kuin esim. Ruotsissa, niin täälläkin voisitte vähän katsoa että lauseet kuulostavat järkeviltä. Sekin tuo vähän haastetta, mutta eikös sitä tältä haluta? - Akane]]>
Esimerkki...

Nyt paistaa aurinko ja on lämmintä.

---> Lämmintä kaakaota on mukavempi juoda kuin kylmää.

---> Kylmää on onneksi vain talvella ja loppu syksystä.

---> Syksystä voi kirjoittaa paljon runoja.

jne jne jne.

Sanamuotoja ei tosiaankaan saa muuttaa, muuten kaikki olisi aivan liian helppoa. ;--)

Ymmärsittekös idean?

Noniin, alkaa.



---> Syksyllä puun lehdet saavat kauniit värit.

// Huomauttaisin tässä vaiheessa, että jos haluatte että tässä hommassa pysyy joku järki, niin tehkää mieluummin "oikeita" lauseita. Vaikka Suomessa sanajärjestys onkin vapaampi kuin esim. Ruotsissa, niin täälläkin voisitte vähän katsoa että lauseet kuulostavat järkeviltä. Sekin tuo vähän haastetta, mutta eikös sitä tältä haluta? - Akane]]>