tää ei oo hyvä mut kirjotin tän nyt kuitenkin, jatkoa seuraa joskus. riippuu vastaanotosta. älkää kukaan ottako tätä turhan vakavasti. myöhemmissäkään vaiheissa. en saanut tota ekaa "kappaletta" kursiivilla, anteeksi.


Älä mene sinne!
Mun on pakko, se saattaa kuolla!
Sä et voi pelastaa sitä! Tapatat vaan itses!
Poika ei kuunnellut. Hän syöksyi liekkeihin ainoana ajatuksenaan pelastaa hänet.
Näinkö? -Ice705

Aki heräsi bussin sängystä kasvot tyynyään vasten, kykenemättä kunnolla hengittämään. Peittoo ei taaskaan näjyny mailla eikä halmeilla mut silti hänellä oli kuuma. Hän ei tiennyt miksi näki ton saman unen uudestaan.
-Mä vielä tapan itteni tätä vauhtia, hän manasi hiljaa.
-Miten niin? Lauri kysyi hänen takaansa.
Aki säpsähti. Ei hän olisi uskonut Laurin olevan hereillä vielä tähän aikaan (klo on 7.30).
-En mitenkään. Unohda. Miten sä oot tähän aikaan jo hereil? Yleensä sua saa potkia puol päivää ylös sängystä, Aki sano virnistäen samalla.
-Paraskin puhuja.. Mä en saanu nukutuks. Keikka jännittää liikaa, Lauri vastas.
Akia nauratti. Keikka jännitti aina vähän heitä jokaista mut Lauria kaikkein eniten.
-Siihenhän on vielä yli kymmenen tuntia! Ei nyt vielä oo syytä panikoida, Aki vastas nauraen.
-Hahhah. Tosi hauskaa.
Pian he molemmat nauroivat, tosin kumpikaan ei tiennyt mille. Pauli ja Eero ilmestyivät jostain ja nauravat kaverinsa nähdessään, he vilkasivat toisiaan. Molempien ajatukset kävi samoja polkuja. Nyt noi kaks oli pimahtanu totaalisesti.
-Mikä nyt noin naurattaa? Eero kysy.
-Hmm... mä en tiedä, Lauri sai vastatuks.
Paulilla rupes pokka pettämään, sillä nauru on tunnetusti tarttuvaa. Eero sai pidettyy tyyneytensä aika hyvin. Kaks nauravaa rokkarii, yks just ja just pokkansa pitävä sekä yks joka ei tuntunut just sillon kuuluuvan joukkoon. Eli lyhyestä virsi kaunis: The Rasmus.
Aki lopulta sai hillittyy ittensä ja lähti pukemaan päälle. Pitkälle hän ei ehtinyt, sillä kuski jarrutti äkisti ja Aki lensi päin sängyn reunaa. Lauri rauhottu saman tien. Hän oli nopeammin Akin luona kuin Eero, joka oli tätä lähempänä. Laurin kasvot olikin ekat, jotka Aki näki kun tuli tajuihinsa.
-Ootsä okei? Lauri kysy huolestuneena.
-Joo, oon mä.
-Sä näytät vaan aika kalpeelta.
-Päätä vaan särkee.
Lauri autto Akin ylös ja tämä käveli takas sohvalle. Pauli oli sillä välin hakenu särkylääkkeitä ja Aki heitti ne samantien suuhunsa. Väri alko pikku hiljaa palata Akin kasvoille. Lauri katseli tätä vähän aikaa ja rupes sen jälkeen laittamaan hiuksiaan. Hän vikuili kuitenkin koko ajan Akia mut tämän nähdessä hänen vikuilunsa, Aki sanoi:
-Ei sun tarvii mua koko ajan vahtia. Mä oon kunnossa jo.
-Mä vaan pelästyin.. Lauri vastas hiljaa.
Aki ties sen. Hän oli itekin pelästyny äskeistä. Päiväkin oli alkanu tosi hyvin; ekaks näkee painajaisia ja sit iskee päänsä. Häntä rupes naurattamaan. Lauri katso häntä huolestuneena.
-Ei kai toi oo tarttuvaa lajia?
-En tiedä. Päivä vaan alko tosi hyvin.
Lauri ymmärs asian. Kohta oltais perillä ja eka haastis edessä. Muutaman haastiksen jälkeen ois pian soundcheck. Sit illalla keikka. Lauria alko taas jännittämään.
Eräs crewn jätkistä tuli ilmottamaan et he oli perillä. Silloin tuli kaikkiin jätkiin eloa. Pauli vei kitaransa pois ja Eero hävisi samantien jonnekin ulos. Aki vaikutti siltä kuin mitään ei ois tapahtunu. Lauria tämä hieman arvelutti mut ei kuitenkaan sanonut mitään. Parempi antaa asian olla, hän ajatteli ja lähti myös ulos Aki ja Pauli perässään.[/i]

Toi alku sai heti kiinnostumaan, eli tarina alko hyvin. jäin koukkuun, myönnän kirjota pian jatkoa.

mut = mutta
kaks = kaksi
yks = yksi
rupes = rupesi, alkoi
pidettyy = pidettyä
just = juuri silloin
rokkarii = rokkaria
autto = auttoi
ties = tiesi
oltais = oltaisiin
eka = ensimmäinen
haastis = haastattelu (tosin, itsekin olisin ehkä kirjoittanut ihan haastis.)
ois = olisi

Älä siis ajattele, että en pitäisi tästä. Pidän koko tarinan alusta oikein kovasti, minusta se on hyvin kirjoitettu. Mutta minusta ainakin olisi selvempää, jos kirjoittaisit kirjakielellä tapahtumat. Mitä ihmiset sanovat, ovat tietysti puhekielellä. Voit tottakai noinkin kirjoittaa, jatkan silloinkin lukemista, mutta laitoimpahan vain nuo.

Eli siis jatkoa, tarina ei mene liian nopeasti ja pidin erityisesti tästä pätkästä, kirjoitit sen niin hauskasti, vaikka siinä olikin kirjoitettu puhekieltä.

Oli vielä ihan vahinkovirhe: kuuluuvan, pitäisi varmaan olla kuuluvan.

minä tykkäsin! onhan tää vielä alussa, mutta hyvää jatkoa odotan

Soundcheck ei oikein mennyt suunnitelmien mukaan. Laitteet eivät meinanneet toimia. Kaikki kuitenkin keskittyivät omiin tekemisiinsä. Lauri viritteli kitaraansa ja Aki tutki rumpujaan. Ainakin siltä se näytti. Eeron mielestä Akin käytös oli robottimaista. Haastattelujen aikana tämä oli tuntunut omalta itseltään, nyt ei kuitenkaan näyttänyt siltä. Muutkin huomasivat saman.
- Ei kai yks päänisku muuta noin ihmistä, Eero ihmetteli.
- Se näki kuulemma jotain painajaisia. Mulle se ainakin sano niin. En kyl tiedä mitä, Lauri vastas.
- Se näyttää vaivaavan sitä vieläkin, Pauli vastasi.
Lauri ei vastannut. Hän tiesi ettei tämä ollut Akin tapaista. Yleensä tämä laski leikkiä koko ajan. Nyt sellaisesta ei ollut jälkeäkään. Aki huomasi, että muut katso häntä.
- Mä oon ihan kunnossa.
- Etsä siltä näytä. Ootsä aivan varma et sä pystyt tähän? Pauli kysyi.
- Totta kai.
Aki yritti kuulostaa varmalta mutta ei omasta mielestään onnistunut siinä. Muihin se näytti kuitenkin uppoavan. He tosin vilkasivat häntä aina välillä mutta eivät sanoneet mitään. Välillä Akin teki mieli lähteä pois sieltä. Hän ei itsekään ollut varma, että pystyisikö hän soittamaan keikalla. Uni vaivasi häntä liikaa. Se muistutti jostain mitä oli tapahtunut mutta Aki ei saanut päähänsä mistä. Muut olivat niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Heidän ilmeestään ja eleistään kuitenkin näki et he seurasivat Akin touhuja lähes koko ajan sivu silmällä. Se ei johtunut vain siitä et hän oli lyönyt päänsä aiemmin päivällä. Olikohan jotain tapahtunut sinä aikana kun mä olin tajuton? Aki mietti. Hän kuitenkin sysäsi ajatuksensa nopeasti pois ja yritti keskittyä illan keikkaan.
Nämä ajatukset mielessään Aki veti koko keikan. Ei hän pahemmin antanut niiden häiritä mutta huomasi tekevänsä virheitä. Yleisö ei niitä tuntunut huomaavan. Muut jätkät kylläkin, mutta eivät ilmeisesti jokaista virhettä. Lauri kuitenkin tuntui tarkkailevan Akia koko ajan. Eniten silloin kuin ei laulanut. Aki ei pitänyt Laurin ilmeestä, jolla tämä häntä katsoi. Se oli liian huolestuneen näköinen. Akia se ärsytti.
Keikan jälkeen kukaan heistä ei kysynyt mitään. Aki kuitenkin tiesi keikan menneen pieleen hänen osaltaan.
- Elämäni surkeimmin vedetty keikka, Aki sanoi tullessaan takahuoneeseen.
- Miten niin? Lauri kysyi, vaikka näytti tietävän jo vastauksen.
- Mä löin 5 kertaa ohi rummuista! Mä en oo ikinä lyöny niin montaa kertaa ohi yhelläkään keikalla! Aki suurin piirtein huusi.
- Okei, okei. Rauhoitu nyt. Eihän yleisö sitä huomannut.
- Ite sä oot ihan samanlainen. Sua häiritsee heti, jos keikka menee sun mielestä pieleen! Aki huusi.
Lauri ei vastannut. Eero huomas et tilanne alkoi karata käsistä.
- Aki, Aki, Aki.. ei se nyt maailmanloppu ole jos sä lyöt muutaman kerran ohi..
Nähdessään Akin ilmeen hän ei enää sanonut mitään. Aki istu takahuoneen sohvalle. Hän ei jaksanut kävellä heti bussille, joka oli muutaman kymmenen metrin päässä.
- Mikäs nyt on? Lauri kysyi.
- Ei mikään. Anteeks kun mä räjähdin.
- Ei mitään. Kerrankos sitä..
Aki katso Lauria, joka hymyili hänelle. Pian he kävivät tavalliseen tapaansa he kävivät keikkaa läpi ja vitsailivat Akin soittotaidoista. Aki ei tästä ekaksi pitänyt mutta meinasi että mitäpä sitä sen enempää murehtimaan. Vähän ajan kuluttua kuski tuli kysymään, että suvaitsisivatko arvon herrat tulla bussiin. Akia rupes naurattamaan. Väsymys tuli lopulta kaikilta nauruna ulos. He lähtivät suunnistamaan kohti bussia nauraen ja toisiaan tönien.

************************************************************ *

Samaan aikaan Helsingissä nuori nainen katseli vanhaa kuvaa, joka oli otettu jo 11 vuotta sitten. Kuvan poika oli muuttunut melko paljon mutta tyttö ei. He eivät olleet puhuneet toisilleen yli kymmeneen vuoteen. Heillä oli pitkä yhteinen menneisyys mutta poika ei tuntunut sitä muistavan. Tai ei pystyisi enää muistamaan. Nainen taas ei voinut unohtaa sitä. Hän katsoi entisen parhaan ystävänsä kuvaa ja hymyili. Tämä olisi varmaan samanlainen kuin silloin. Hän tiesi missä poika asui mutta ei halunnut häiritä hänen elämäänsä. Hänen uutta elämäänsä, hän mietti. Hän laittoi kuvan takaisin yöpöydän laatikkoonsa ja yritti nukkua.

ohh, jännää! voi että, meinaatko pitää lukijoita jännityksessä? Vaikka vastahan sä olet tän jatkon kirjottanut ;) mut mä tykkään, aina oon muitakin tarinoita ja novelleja tykänny lukea. sä osaat kertoa nää hyvin, ei liian nopeesti, pysyy kärryillä, eikä liian hitaasti millon voisi tylsistyä.

Tää on tosi hyvä! Toivottavasti jatkuu pian! Kirjoitat sopivalla tahdilla ja teksti on sujuvaa.

Seuraavana aamuna Aki heräsi päänsärkyyn, joka tosin viittasi edelliseen iltaan. He olivat Laurin kanssa olleet bileissä eräässä baarissa ja ilta oli kulunut hyvän seuran ja alkoholin kanssa. HÄn huokaisi syvään. Taas oli mennyt liian pitkälle vaikka tällä kiertueella ei pitänyt juoda. Lauri heräili omassa sängyssään. Aki laahusti kahvikeittimen luo ohimoitaan hieroen ja otti kahvia.
-Mitä kello on? Laurin uninen ääni kysyi.
-Puol ykstoista.
Lauri nousi hitaasti ylös ja Aki näki heti tämän ilmeestä että tällä oli samanlainen olo kuin hänellä.
-Kahvia? Aki kysyi.
-Joo.
Aki vei kupin Laurille ja molemmat ryystivät vaitonnaisina kahvejaan. Eero ilmestyi heidän näköpiiriinsä huvittunut ilme kasvoillaan. Eilisen illan sankarit näyttivät maansa myynneiltä.
-Oliko hieman kosteat juhlat? Eero kysyi.
-Älä taas aloita. Vastaus kuului Laurin suunnalta.
Eero katseli heitä huvittuneena vielä hetken mutta vakavoitui sitten.
-Oli mulla asiaakin.
-No mitä? (Aki)
-Tän päivän keikka on peruttu. Teidän onneksenne..
Aki ja Lauri antoivat viimeisen lauseen mennä ohi korvien.
-Miten niin peruttu? (Lauri)
-Tuskin mihinkään raunioihin kannattaa mennä heittämään keikkaa, Eero vastasi.
-Häh? (Aki)
-Se paikka on palanu maan tasalle. Jonkun tulitikkuleikit karkas käsistä.
-Kauan siitä on? Aki kysyi.
-Vasta pari tuntii.
-Hetkinen.. mä ja Aki oltiin siellä eilen! Lauri sanoi.
-Niin olitte.
-Mut me lähettiin jo neljän aikoihin.. kuuden.. en mene vannomaan.. (L)
-Kuuden aikoihin. Mä heräsin kun te tulitte. (Eero)
-Anteeks. (Aki)
-Ei mitään. Tosin Paulin kauneusunet tais häiriintyy..
-Hei! Mä kuulin ton! Pauli huusi jostain bussin etuosasta.
Lauria nauratti. Aki taas ei tuntunut reagoivan äskeiseen ollenkaan vaan mietti jotain. Uni palasi hänen päähänsä.
-Aki hei..
Ei reagointia.
-Maa kutsuu Akia..
Ei mitään.
-AKI!
Aki säpsähti. Lauri katsoi häntä tiukasti.
-Kuuliksä mitä mä sanoin? (Lauri)
-En. Anteeks. No mitä?
-Sitä vaan et otetaanko lätkämatsi?
-Toiko sun asias oli?
-Juu. Niin että otetaanko? Jos kerrankin voittaisit mut.. Lauri virnisti.
Aki voinut muuta kuin virnistää takasin.Tällä kertaa mä voitan ton hän ajatteli.
Ja niin kävikin. Lauri näytti tyrmistyneeltä Akin tuulettaessa voittoaan.
-Tää ei oo totta..
-Mikä ei oo totta? Pauli kysyi tullessaan ihmettelemään Akin tuuletusta.
-Rumpukapula pesi mut..'
Paulia nauratti. Lauri ja Aki kisasivat aina milloin mistäkin. Yleensä Lauri voitti mut nyt olikin käynyt päinvastoin. Eero tuli kanssa katsomaan mistä oli kysymys. Nähdessään Laurin ilmeen hän tiesi mitä oli tapahtunut.
-Aki ilmeisesti voitti sut..
-Joo..
-Aki hei.. Rauhotu jo. Sä aiheutat Laurille sydärin tolla hihkumisellas. (E)
Aki rauhottui vaivalloisesti mut kävi istumaan Lauria vastapäätä voitonriemuinen ilme kasvoillaan. Lauri pomppasi yhtäkkiä tämän kimppuun nauraen samalla.
-Sinä kirottu rumpukapula! Nyt sä sen sit teit! Lauri huusi.
-Apua! Mielipuoli laulaja käy päälle!
Eero ja Pauli nauroivat katketakseen. Lopulta heidän piti irrottaa nämä kaksi toisistaan, etteivät nuijisi toisiaan hengiltä.
-No niin te kaks. Eiköhän asia oo selvä jo, Eero sanoi hieman isällisellä äänellä.
Erotettujen puheista ei saanut mitään tolkkua. Molemmat nauroivat taas. Pauli pyöritteli silmiään. Neljä seinähullua veljestä taas vauhdissa..

tarinan suunta muuttuu..

Jos yksikin pojista olisi tiennyt mitä tuleman pitää seuraavan kahden päivän aikana, he olisivat visusti jääneet peiton alle.
He olivat matkalla kohti Helsinkiä ja Aki oli ainut, joka ei ollut vielä ylhäällä. Hänelle sai leperellä ties mitä ennen kuin tämä suvaitsi herätä.
-Huomenta Ruusunen, Lauri sanoi naurahtaen.
-Huomenta.. Aki vastasi unisena.
-Suvaitsit viimein herätä.
Aki heitti tyynyn Lauria kohti ja yritti vielä nukkua. Siitä ei tullut mitään, sillä muut alkoivat pitämään sellaista meteliä ettei hullukaan olisi siellä nukkunut.
-Nyt nouset ylös sieltä! Eero komensi.
-Joo, joo.. Rakas rumpalimme mumisi jostain peiton uumenista.
-NYT! Lauri huusi ja kiskaisi peiton tämän päältä.
Akin ei auttanut muuta kuin nousta ylös ja pukea päälle. Hetken kuluttua hän huomasi muiden vaivautuneen ilmeen. Nämä istuivat häntä vastapäätä ja näyttivät siltä kun eivät tietäisi miten aloittaa. Aivan kuin Aki olisi lukenut heidän ajatuksensa, sillä hän sanoi:
-No niin, antaa tulla. Mikä mieltänne painaa?
-Se liittyy toissapäiväseen, Lauri sai sanotuksi.
-Jaahas.. ja mihin kohtaan siinä erityisemmin?
-Siihen hetkeen kun olit pökeryksissä, Eero sanoi.
-Sä sanoit jotain ennen kuin heräsit.
Aki valpastui.
-Mitä mä sanoin?
-Sä sanoit jonkun nimen.. (Lauri)
-Minkä nimen?
-Eveliina.
Aki painoi päänsä alas. Muut kolme vilkaisivat toisiaan.
-Kuka hän on? Lauri kysyi.
-Oli.
-Oli?
-Hän on.. kuollut. Akin ääni hävisi viimeisen sanan kohdalla.
Muut kolme katsoivat taas toisiaan ja sen jälkeen Akia. Lauri sai ensimmäisenä sanotuksi jotain.
-Milloin?
-Noin 11 vuotta sitten, Aki vastasi hiljaa ja nosti päänsä ylös. Hän itki.
-Aki..
-Hän kuoli kolarissa, jossa mä olin myös. Hän oli mun.. tyttöystävä.
Lauri laski kätensä Akin kädellä. Se riitti. Aki ei kyennyt enää pidättelemään itkuaan. Näytti siltä että tämä oli ensimmäinen kerta kun hän siitä puhui.
-Mä en itse muista asiasta mitään, Aki sanoi itkuisella äänellä.
-Ei sun tarvii puhua siitä.. Lauri sanoi hiljaa.
-Mä luulin et olin päässy siitä jo yli..
-Aki.. Ei sun tarvii puhua siitä.. Eero sanoi.
Aki nyökkäsi mutta ei vielä rauhoittunut. Lauri oli istahtanut tätä vastapäätä pidellen yhä kättään Akin käden päällä. Kukaan ei puhunut vähään aikaan mitään.
-Meidän pitää keksii jotain piristystä sulle, Lauri sanoi.
-Hei nyt mä keksin! Kokoonnutaan mun luo ja tehään jotain hyvää safkaa! Miesten ilta, Lauri hihkaisi.
-Joo mut mä käyn ekaks himassa, Pauli sanoi.
Aki oli suht rauhoittunut. Hän vilkaisi kaikkia kolmea ja sanoi:
-Kiitos.
-Mistä hyvästä? Lauri vastasi hymyillen.
-Siitä että yritätte piristää mua.
-Sitä vartenhan ystävät on, Lauri vastasi.
-Kimppahali! Pauli huusi.
-Apua! Aki vastasi.
Halin jälkeen kaikki pakkasivat kamojaan. Bussi jätti heidät melko lähelle jokaisen koteja. Sitä ennen he olivat sopineet, että kuka toisi/tekisi mitäkin. Aki hoitaisi juomat, Lauri jälkkärin ja Eero ja Pauli ruuan.
Viiden aikoihin kaikki olivat jo Laurilla. Aki tuli viimeisenä.
-Juomalähetys saapuu, Aki hihkaisi ulko-ovelta Laurin avatessa oven.
-No niin, nyt päästiin asiaan, Lauri sanoi hyväntuulisena.
Yksi viinipullo korkattiin heti. He puhuivat kaikesta muusta paitsi siitä mitä Aki oli aiemmin päivällä kertonut. Hetken kuluttua avain kävi lukossa. Lauri meni tätä vastaan.
-Täällä on näköjään miesten ilta, Paula sanoi hymyillen.
-Ei kai se haittaa? Lauri kysyi varovasti.
-Ei tietenkään höpsö, Paula vastasi ja suuteli tätä.
Aki ilmestyi keittiöstä ja tervehti Paulaa.
-Lauri, mä taidan lähtee. Raskas päivä takana.
-Okei.. Pärjäätkö?
-Juu. Paula varmaan haluu jo nukkumaan, Aki sanoi tietäväinen ilme kasvoillaan.
Lauri huitaisi tätä mutta Aki pääsi livahtamaan ovesta ulos huikattuaan "soitellaan".
-Mitä toi oli? Paula kysyi.
-Piristysruiske Akille, Lauri vastasi ja kertoi kaiken.
Paula halasi häntä.
-Mennään nukkumaan..
-Okei..
Ja makuuhuoneen ovi sulkeutui heidän takanaan.

Aki kulki normaalia reittiään kotiaan kohti. Hän ajatteli Eveliinaa, minkälaista heillä nyt olisi. Pidemmälle hän ei ehtinyt ajatella kun ylitti kadun mutta ei kuullut autoa joka ilmestyi kovaa vauhtia jostain. Viimeinen asia, jonka Aki näki ja kuuli olivat auton valot ja jarrujen kirskunta...

Viimeksi muokattu: 23.11.2005 23:10 kirjoittanut funeral song.

Repesin tolle... Hyvä tarina ;) Heti jäi koukkuun kun luki tonn ihan ekan lauseen. Kielikin on just hyvä, ei liian "täydellistä suomenkieltä".

Ei oo todellista. Katriina. Apua et repesin. Onkohan tää joku ennetarina? ;) Niin siis mun oikee nimi on Katriina.

Ei oo todellista. Katriina. Apua et repesin. Onkohan tää joku ennetarina? ;) Niin siis mun oikee nimi on Katriina.

mä jo kerkesinkin ihmetellä et mistä se nimi oli tuttu.. voi mua muistamatonta.. mä muutan sen nimen.. keksin nimittäin taas uutta tähän tarinaan..

Viimeksi muokattu: 23.11.2005 18:10 kirjoittanut funeral song.

Nohniin, tekstistä tuli heti paljon selkeämpään, kiitos, että otit neuvoistani vaarin. n__n Tarina on kiva ja se menee hyvää vauhtia.

tää oli kaikista vaikein kirjoitettava osa tähän mennessä..


Lauri heräsi puhelimen soittoon. Hän haparoi sen jostain yöpöydältään.
-Ylönen..
-Eero täällä. Anteeks kun herätin mut oli pakko.
-Mitä nyt? Ootko eksyny jonnekin? Lauri kysyi hieman huvittuneena.
-Kunpa olinsinkin..
Lauri ei pitänyt Eeron äänen sävystä. Siinä oli jotain tuttua..
-Missä sä olet?
-Sairaalassa.
-Mitä sä siellä? Ootsä kunnos? Lauri kysyi ollen täysin hereillä.
-Kunnossa ollaan. Tää koskee Akia.
-Akia? Lauri kysyi ja huomasi Paulan heränneen ja känntyneen häneen päin.
-Mitä on tapahtunu? tämä kysyi kuiskaten.
Lauri viittasi kädellään tätä odottamaan kun Eero jatkoi:
-Akin päälle ajettiin viime yönä.
-Mitä helv..?
-Melkein heti sen jälkeen kun hän oli sun luota lähteny.
Paula oli ilmeisesti kuulluut Eeron sanat sillä tämä kohottautui istumaan.
-Mä tuun sinne, Lauri sanoi nopeasti.
-Ehkä se on parempi.
Lauri sulki puhelimen. Eeron viimeset sanat soivat hänen päässään ehkä se on parempi. Paula ei sanonut mitään.
-Mun täytyy mennä, Lauri sanoi.
-Mene vaan.
-Anteeks kun heräsit.
-Ei se mitään.
Lauri puki päälleen ja oli menossa ulko-ovelle kun kääntyi ympäri. Paula seisoi hänen takanaan.
-Mene jo, hän sanoi.
Lauri suuteli tätä pikaisesti ja sanoi:
-Mä soitan kun tiedän enemmän.
Paula nyökkäsi ja Lauri lähti kohti sairaalaa.

Sairaalassa hän huomasi, että Paulikin oli jo siellä ja Seppokin oli hälytetty paikalle. Lauri suunnisti heitä kohti.
-Onks mitään kuulunu?
-Ei mitään. Häntä on leikattu koko yö.
-Koko yö..? Lauri sanoi epäuskoisena.
-Mitä oikein tapahtu?
-Lähdettyään sun luota, Aki käveli tutun kadun yli ja auto ajoi hänen
päälleen. Kuski ei kuulemma ehtinyt tehdä mitään.
Ääni kuului Eerolle. Akin äiti oli nimittäin soittanut hänelle ensin.
-Mistä sä ton tiedät? Lauri kysyi.
-Poliisi kertoi silminnäkijöiden ja kuskin sanomisien perusteella.
-Sen jälkeen kun Akin äiti oli mulle soittanu, soitin Paulille ja sulle, sen jälkeen tulin tänne.
Kaikki olivat hetken hiljaa. Hiljaisuuden rikkoi lääkärin saapuminen heidän luokseen. Laurin mielestä tällä oli liian vakava ilme kasvoillaan.
-Miten hän voi? Lauri sai kysytyksi.
-Huonosti. Hänellä oli massiivinen sisäinen verenvuoto katkenneiden
kylkiluiden takia ja aivotärähdys. Verenvuoto on saatu tyrehdytettyä.
Lauri joutui istumaan alas. Muut istuivat jo.
-Miten paha? Eero kysyi.
-Paha.
-Mut hän selviää eikö? Lauri kysyi.
-Pahoin pelkään..
-Mitä..? Hän ei ole..
-Ei hän ei ole kuollut.Voisi hyvin olla..
Lauri ei kuitenkaan huokaissut helpotuksesta.
-Mutta mitä?
Hän on koomassa. Syvässä koomassa. Olen pahoillani. Sen sanottuaan lääkäri lähti.
Kenenkään ei tarvinut sanoa mitään. Kukaan ei pystynyt sanomaan mitään. Lauri oli valahtanut kalpeaksi. Lääkärin sanat soivat hänen korvissaan.
-Koomassa... hän kuiskasi.
kukaan ei vastannut. Lauri painoi päänsä käsiään vasten mutta ei itkenyt. Hänellä oli huono olo.
-Mä ilmoitan levy-yhtiöön, Seppo sanoi ja lähti.
Kukaan ei tuntunut huomaavan hänen lähtöään. Aika tuntui pysähtyneen.
-Tää ei ole totta, Pauli sanoi hiljaa.
Kaikki oli kuitenkin totta. Lauri lähti soittamaan Paulalle. Hänellä meni tunti siihen että sai kaiken selitetyksi. Lopuksi hän pyysi ettei Paula lähtisi sairaalaan. Ei voinut tehdä muuta kuin odottaa.
Kun Lauri palasi takaisin muiden pariin, hän huomasi lääkärin tulleen takaisin. Tämä oli juuri sanomassa, että he saisivat käydä nopeasti katsomassa Akia mutta vain viiden minuutin ajan. Lauri käveli Eeron ja Paulin takana kohti teho-osastoa. Lopulta he saapuivat Akin huoneen ovelle. Eero vetäisi oven auki. Kaikki astuivat varovasti huoneeseen. Akia ei nähnyt heti ovelta. Lauri käveli vähän matkaa mutta pysähtyi kuin seinään. Eero ja Pauli tekivät samoin. Lauri veti terävästi henkeä nähdessään laitteet Akin ympärillä. Sydänmonitori piippasi heti Akin viressä ja hengityslaitteen letku johti hänen suuhunsa. Aivokäyrä näkyi vielä lisäksi. Aki oli vitivalkoinen mutta ulkiosia vammoja hänessä ei näkynyt jos pään ympärillä olevaa sideharsoa ei laskettu. Laurilla alkoi huone pyörimään silmissä ja hän tarrautui Akin sängyn päätyyn ja sulki silmänsä. Eero ja Pauli tulivat hiukan lähemmäksi mutta kukaan ei sanonut mitään. Lääkäri ilmestyi huoneeseen.
-Kuuleko hän meitä? Eero kysyi.
-Ehkä, mutta ei varmaan vielä kovin hyvin. Hänellä on raskas yö takana.
-Hän siis toipuu, Pauli sanoi.
-Se ei ole varmaa,,,
-Ei ole varmaa! Lauri huudahti.
-Sanokaa nyt jo mikä on varmaa ja mikä ei!
-Muuta kuin että seuraavat 48 tuntia ovat ratkaisevia. Muuta ei pysty vielä sanomaan.
48 tuntia.. Lauri sanoi hiljaa katsoen ensimmäisen kerran Akia kunnolla.
-Kaikki riipppuu hänestä, lääkäri sanoi ja oli poistumassa kun kääntyi ovella ympäri ja jatkoi:
-Puhukaa hänelle. Ehkä hän kuulee teiä.
-Okei. Kiitos, Eero sanoi ja lääkäri poistui.
Lauri siirtyi Akin viereen. Häm katseli tätä jonkin aikaa..
-Etsä meistä näin helpolla eroon pääse. Mitä muuta sä nyt ajatteletkin niin älä luovuta..
Laurin ääni hajosi. Eero siirtyi ikkunan luota Akin toiselle puolelle.
-Lauri on oikeessa. Nyt sun pitää taistella. Älä luovuta.
Hoitaja tuli sanomaan, että heidän pitäisi lähteä ja että he voisivat tulla huomenna uudestaan. Pojat nyökyttelivät päätään. Kukin heistä lähti omaan suuntaansa.
Lauri huomasi hetken päästä kävelevänsä sen kadun vierestä, jolla Akin yli oli ajettu. Poliisin siniset nauhat kertoivat sen. Hän tiivisti askeleitaan mutta silti kyyneleet sumensivat hänen näkökenttänsä..

Ei he***tti, sanon tässä takaisin. Upeasti kirjoitettu, aloin itkeä lopussa kun se oli niin surullinen ja Aki on mulle ehkä "tärkein" koko Rasmuksesta. Toivottavasti et kirjoita Akia kuolemaan, koska muuten tinttaan, hehe. :wink: