Suomalainen The Rasmus Foorumi

Täysversio: The Rasmus yhteistyöhön huipputuottajan kanssa
Suomainen The Rasmus on paljastanut yksityiskohtia ensi vuonna julkaistavasta pitkäsoitostaan. Mukana on kansainvälistä huippuosaamista.

The Rasmuksen tuleva albumi julkaistaan maaliskuussa 2008 ja se kantaa nimeä Black Roses. Nauhoitukset alkoivat maanantaina Dynasty-studioilla Helsingissä ja niitä jatketaan myöhemmin syksyllä Nashvillessä. Levy tulee olemaan yhtyeen seitsemäs.

Black Rosesin tuottajana toimii amerikkalainen Desmond Child, mies muun muassa Alice Cooperin Poison, Kissin I was made for loving you ja Ricky Martinin Livin' la vida loca -hittien takaa. The Rasmuksen Lauri Ylönen ja Pauli Rantasalmi tapasivat Childin kesällä Kreikassa ja Los Angelesissa levyn tiimoilta.

Albumin miksaa Michael Wagener, joka on työskennellyt muun muassa Metallican ja Ozzy Osbournen kanssa aiemmin. Toisena tuottajana levyllä toimii suomalaissyntyinen Harry Sommerdahl.
Kuulostaa tosi hyvältä mun mielestä! Very Happy
Kiva että Suomeassakin tehdän vähäsen, ja odotan ihan kauheesti uutta levyä! En millään jaksa odottaa maaliskuuhun asti.. On kiinnostavaa kuulla sitten miltä biisit tulevat kuulostaman, kun TR saa työskenellä tollasten huipputuottajien kanssa. Alice Cooper ja Kiss ovat sitten legendaarisia että todella hyviä, ricky martin.. no, sepä se x)
Levyn nimikin on ihan kiva, lyhyt mutta tarkoituksellinen Laughing
Toivottavasti siitä tulee Rasmusta parhaillaan Razz
Julkaisun osoite