Suomalainen The Rasmus Foorumi

Kimppakämppiä ja muita kultaisia muistoja
THE RASMUS
-9 VUOTTA ROKKIA

Mikä oli Paulin ekan bändin nimi?Missä Lauri on ollut töissä?Mitä Aki tekee vapaa-ajallaan?Missä Eero asui lukioikäisenä ja kenen kanssa?
Helmikuun lopussa Dead Letters -levyn julkaiseva The Rasmus kertoi Suosikille muistojaan uran varrelta.

Horror Lord
-Minulla oli hevibändi, Morgue, ja teimme omia biisejä. Lauri oli rumpali, soitti Metallicaa oman bändinsä kanssa. Ne soittivat sata kertaa meitä paremmin, mutta meillä oli sentään omia biisejä, Pauli muistelee.
-Muistan, kun kuuntelimme noiden hittibiisiä, Horror Lordia, kotibileissä vuoron perään Nirvanan Smells Like Teen Spiritin kanssa. Mylvimme siellä ja ystävystyimme, Lauri nauraa.
-Morguen laulaja oli sikakova hevijätkä. Se halusi todistaa sen sillä, että laittoi pään bassariin, kun soitettiin rumpuja. En tiedä, miksi kerron tämän, Pauli repeää.
-Sen jälkeen vaihtui laulaja, se ei kuullut enää mitään, Aki kuittaa.
-Ei, Morgue hajosi sisäisiin erimielisyyksiin. Lauri halusi laulaa, ja kun meillä ei ollut muutakaan laulajaa... Plokkasin jostain Juicen biisistä soinnut, Pauli selittää.
-Istuimme sohvalla ekassa treenikämpässämme ja fiilistelimme. Teimme sinne ensin kaikki tunnelmasysteemit, meillä oli niin siisti treenikämppä ennen kuin oli edes yhtään biisiä! Lauri virnistää.

Lätkä vaihtui rokkiin
-Uskon, että Pauli halusi oikeasti rokkitähdeksi. Se pelasi lätkää ja oli superhyvä, kova taklaaja, mutta kun aloimme soittaa, lätkätreenit alkoivat jäädä väliin. Rokki imaisi ystävämme Paulin. Olemme alusta asti tehneet biisit kimpassa, se oli leikkimielistä kilpailua, halua tehdä parempia biisejä kuin muut, Lauri kertoo.
-Eero oli samalla luokalla kolmannesta lähtien. Soitimme yhdessä Status Quota ja muuta, Lauri jatkaa.
-Rasmus oli silloin nimeltään Anttila, treenasimme ensin koulun musaluokassa, Eero oli alusta saakka mukana, ja eka rumpali oli Jarno Mustonen.
-Eero on musiikillisesti meistä sivistynein, sillä on musahommat hallussa. Eero soitti kai vielä viuluakin silloin, kehitti soittotaitojaan monella soittimella, Lauri muistaa.
-Niinhän me kaikki, meillä oli Metallica-kausi, ja treenasin kitaran kanssa sooloja, Pauli jatkaa.
-Sukkahien hajussa omassa huoneessa, joka oli kattoon asti täynnä Metallican levyjä...
-Silloin treenasimme, mutta sen jälkeen emme enää treenanneetkaan, Eero puuttuu keskusteluun.
-Eero oli meistä eniten tosissaan, opiskeli klassista musiikkia, bassoa Ogelissa ja kaikkea.
-En silloin aluksi ajatellut mitään opiskelua, kävin vain tunneilla, kun vanhemmat olivat kerran sinne laittaneet. Aloimme soittaa rokkia Laurin kanssa yhdeksänvuotiaina, ja se oli niin makeeta, ettei sitä voinut lopettaa. Olemme soittaneet yhdessä 14 vuotta, Eero ynnää.

Kerhohuone Kalliossa
-Sitten, kun asioita alkoi tapahtua, tajusi, että tämä on ehkä oikeasti mahdollista. Kun pääsimme Juustopäiden ohi, päätimme, että nyt vedämme pitkän uran, tämä ei jää tähän, Lauri kertaa.
-Nopeasti tullut suosio oli yhtä vaikeaa kaikille meille, mutta otimme silti aika rennosti. Kävimme lukiota, kun ensimmäinen levy ilmestyi. Välillä mietti liikaa, mitä koulukaverit ajattelevat, kun naama näkyi tvsä ja lehdissä. Ei siitä kukaan juuri välittänyt, mutta silloin kääntyi silti vähän sisäänpäin, Eero muistaa.
-Meillä oli iso kaveriporukka jo silloin. Välillä on taisteltu systeemeistä, on ollut "pissi noussut päähän" -juttuja, mutta kaverimme ovat niin hyvää jengiä, että ystävyys on pysynyt.
-Ne nuoleskelevat meitä...
-Tämän jälkeen ei ole enää frendejä...
-Elämässä oli silloin isoja muutoksia, tulimme Suutarilasta stadiin kouluun. Muutin Eeron kanssa Helsinginkatu 100:aan Kallioon, 21 neliön yksiöön. Se oli kaveripiirissämme ensimmäinen oma hima ja aika villi kerhohuone, kun kaikki olivat aina siellä. Asuimme siellä yhden kesän ja syksyn. Olen oikeasti muistellut sitä, se oli kiva kämppä, Lauri haikailee.
-Hesarin denat olivat ihmeissään, kun paiskoimme vesi-ilmapalloja jengin niskaan kuudennesta kerroksesta, Eero hymyilee.
-Se, että kaikki tapahtui niin nuorena, helpotti tilannetta. Se meni siinä sivussa, jokainen on siinä vaihessa aika sekaisin ja etsii itseään, me huitaisimme kaikki kerralla alta pois. Huomaan edelleen etsiskeleväni, mutta olisi aika tylsää, jos kaikki olisi päivänselvää. Luokkakokouksissa on huomannut, että jengillä on jo perhettä ja muuta, ne ovat sikapaljon vanhempia kuin minä. Ehkä me jämähdimme 16-17 vuoteen? Lauri pohtii.

Ärsyttävä Aki
-Aki tuli Rasmukseen rahasta, Eero nauraa.
-Minä soitin Akin kanssa... Miten me oikein tapasimme? Pauli ei muista.
-Inhosimme toisiamme tosi paljon, Aki auttaa.
-Niin joo, minulla oli tipaton tammikuu-henkinen ratkaisu, olin Ilveksessä todella rauhallisesti, kun Aki tuli hirveessä kännissä huutamaan korvaan ja oli saada minulta turpaan. Inhosin sitä, se oli ärsyttävä jätkä, Pauli irvistää.
-Pauli soitti viikon päästä, oli mummon luona safkaamassa, että voitko tulla Nosturille soittamaan. Olin silloin kai jo ihan kiva jätkä, ja Pauli ajatteli, että voisi olla siistiä tehdä jotain. Meillä oli Lepakon alakerrassa Kwanin esiasteen treenejä, Mariko kävi siellä ja Ritarikunnan pojat. Soiti siinä ekä Killerissä ja myin paitoja Rasmuksen keikoilla, Aki kertoo.
-Minä soiti bassoa molemmissa, aina Tavastiaa myöten, Pauli huomauttaa
-Sitten Janne lähti lomille, ei tullut takaisin, ja meitsi tuli tuuraamaan. Lauri kysyi, olisiko huono ajatus, jos tulisin Rasmukseen. Sanoin, että soitan huomenna, pitää vähän miettiä.
-Tuliko uneton yö? Lauri kysyy.
-Se oli aika häiritsevää. Piti hoitaa jotenkin tyylikkäästi, etteivät Killer ja Kwan jää pulaan ja löytää niihin hyvät soittajat. Valitsin tämän ja olen tällä tiellä ollut yli kolme vuotta, Aki toteaa.
-Aki oli ollut jo pitkään kuvioissa, tiesimme, että sen pää kestää, ja kun Paulikin vihdoin fiilisteli..., Lauri perustelee.
-Minulla oli silloin pätkätyö menossa ja sellainen vaihe, että piti miettiä, menisinkö kouluun tai duuniin. Nämä panostivat täysipäiväisesti soittamiseen, joten tein päätöksen, että haluan keskittyä tähän, ei ole halua tehdä muuta. Tai teen kyllä puutöitä, olen käsityön ammattilainen, Aki kertoo.

Jatkuu...

Mitä sä siellä makoilet?
-Olen kokeillut oikeita töitä, se oli ihan sikakauheeta. Saimme olla vapaana silloin, kun muut kävivät kesätöissä, ja sitten menin vähän yli 20-vuotiaana pakosta töihin. Olin tukussa lajittelemassa vaatteita ja kenkiä. Ei se kauhea duuni ollut, mutten ollut tottunut siihen, että joku määrää. Se oli skitsoa. Laitoin musan päälle, että olisi fiilistä, ja minulle sanottiin, että pistä se pois, mä olen sun työnantajasi ja täällä ei soiteta musiikkia. Tai meitsi pitää breikkiä, niin jengi kysyy, että mitä sä siellä makoilet? Vastasin, että pidän breikkiä, ja ne sanoivat, että ei täällä mitään lepäillä, täällä tehdään duunia, Pauli nauraa.
-Silloin, kun bändillä meni vähän nykyistä nihkeämmin, olimme joka ikinen jätkä sossun luukulla. Ei tämä ruusuista ole ollut, vasta nyt olemme alkaneet ansaita liksaa. Olemme tehneet työtä monta vuotta, jättäneet koulut kesken ja tehneet isoja päätöksiä. Jos tästä nyt saa vähän hilloa, otan sen vastaa, sillä ansaitsemme sen, Lauri toteaa.
-Olin tukussa vähän päälle kuukauden töissä, en vain pystynyt jatkamaan. Treenasimme silloin tosi paljon, menin aamukahdeksalta duuniin, sieltä treeneihin ja taas takaisin töihin. Töissä duunasin biisejä päässäni ja kirjoittelin niitä muistiin, Pauli jatkaa.
-Minä olin töissä ruokatukussa kaverin kanssa. Laitoimme karkkilaatikoita hyllyihin, eli availimme niitä ja söimme hulluna karkkia. Olin siellä kolme viikkoa ja kun sain liksan, ostin virvelin. Siihen meni koko palkka, heitin sen järveen, Lauri nauraa.
-Olenko minä tehnyt mitään töitä? Eero kysyy.
-Et!
-Aika nolo homma, en kai. Olen aina pistänyt vähän säästöön, joten ei ole tarvinnut.
-Ehdit kyllä vielä...
-Emme ole tehneet kunnon töitä, emmekä menneet armeijaan, olemme luopioita.
-Kyllä me vielä pääsemme oikeisiin duuneihin, meistä tulee poliiseja, Lauri ehdottaa.
-Tavastian rokkipoliiseja! Pauli jatkaa.
-Minä olen testaillut töitä, olin Salaisessa Agentissa (vaateliike) viikonloput, kesät ja lomat. Hiihtolomilla hoidin vähän puutarhaa, olen testaillut kaikkea, se oli niin hauskaa. Nyt olen laiskistunut, välillä on tehnyt mieli tehdä vähän muutakin. Mutta kun tämä on se haave, ei ole mitään hätää, Aki toteaa.
-Haluaisin joskus ajaa nurmikkoa sellaisella isolla ruohonleikkuriautolla. Stadikan kenttää, se olisi siistiä, Lauri unelmoi.

Toimistobändin tavoitteet
-Kutsumme itseämme toimistobändiksi. Menemme maanantaiaamuna kymmeneltä treenikämpälle, juomme kahvit, pidämme palaverin ja alamme soittaa, Lauri kertoo.
-Keskittymiskyky on parhaimmillaan aamupäivästä. Meillä on aika terveelliset systeemit, Eero pohtii.
-Ja jos emme treenaa aamulla, käyn uimassa. Se tekee hyvää päälle ja kropalle. Nyt on uinti jäänyt vähemmälle, kun orkesteri harjoittelee, Aki paljastaa.
-Elämme aika terveellisesti silloin, kun treenaamme, mutta kyllä me juhlimmekin. Keikkojen jälkeen on kiva nollata itsensä ja bileet maistuvat silloin, mutta kaikki on palkitsevampaa, kun setti on tiukka ja pohjatyö tehty, Lauri kertoo.
-Teemme töitä, koska haluamme nykyistä isommaksi. Meillä on ollut siistiä Suomessa, mutta kaikki voi moninkertaistua, jos pääsee maailmalle. Pauli esimerkiksi haluaa Italiaan, joten sinne täytyy järkätä keikkoja, Lauri toteaa.
-Haluamme enemmän, nopeammin, kaikki ja heti, Pauli täräyttää.
-Sitä vain ei voi tietää, miten ulkomaille päästään. Vaatiiko se vuosien keikkailua ja kaikki tapahtuu hiljalleen, vai ottaako jokin iso radio meidän biisin soittoon vaikka Jenkeissä, ja kaikki tapahtuu vuodessa? Uusi sinkku otettiin Ruotsissa ja Tanskassa radiosoittoon, se on hyvä uutinen, Lauri miettii.
-Olemme kehittyneet aika paljon johonkin suuntaan levy levyltä. Uusi on hitaampi, tunnelmallisempi, synkempi, jännittävämpi ja mollisempi kuin edelliset. On ollut kivaa huomata, että kehitystä on aina johonkin suuntaan.
-Huonoon suuntaan mielestäni.
-Meillä on hyväntuulinen humoristi täällä, tämä Eero.
-Edellisellä levyllä saimme aika vähän huomiota ulkomailla, MTV ei oikein lähtenyt mukaan, vaikka keikoilla tuli hyvää palautetta. Pohjatyötä on saatu aikaiseksi, Saksassa on myyty 10 000 levyä. Ei se siellä paljon ole, mutta alku kuitenkin, Lauri kertoo.
-Emme ole puhunneet ääneen tämän levyn tavoitteista, mutta kaikki ovat suunnitelleet varmasti jotain.
-Meillä ei ole ongelmia siinä, ettemmekö uskaltaisi ajatella isosti. Olen valmis kilpailemaan kaikkien maailman jättiläisten kanssa. Bändissämme on voimaa, maailmalla on paljon surkeampiakin esityksiä kuin me, Lauri uskoo.

Lihapullia Kokkisodassa
-Olemme tehneet paljon kaikenlaista, ja kun taaksepäin katsoo, ei tekisi kaikkea uudestaan. Olen oivaltanut, että on siistiä tehdä haastatteluja, joissa puhutaan musiikista ja bändistä. Itse voi aika hyvin kontrolloida sitä, meneekö Kokkisotaan tekemään lihapullia vai ei. Sellaisista tulee paljon kyselyitä, eikä voisi vähempää kiinnostaa, Lauri tokaisee.
-Ihmissuhdemeiningit ja lomamatkat Seiskan kanssa -ne eivät edistä yhtään mitään yhtään missään vaan päinvastoin. Se ei ole järkevää, Pauli jatkaa.
-Jos pitää olla tunnettu, on tunnettu musiikin takia, ei muista jutuista. Lässyttäjiä riittää, ne ovat oma jenginsä. Kai ihmisistä on kiinnostavaa lukea juttuja niistä, mutta sellaisista jutuista me kieltäydymme. Itsetunto on noussut vuosien varrella. Luotamme siihen, että jos jätämme jonkin kauhean jutun väliin, bändi tekee silti hyvää musiikkia, eikä ura kaadu siihen. Joskus pääsee jopa sanelemaan joitain ehtoja, mikä on ihan jees, Aki ja Lauri vakuuttavat.
-Tässä on oppinut valtavasti asioita, ja olemme nyt puolet viisaampia kuin alussa. Se on merkittävintä. Rasmus on vaikuttanut koko elämääni, olisin ihan eri jätkä, ihan eri mestassa ilman bändiä, enkä usko, että mulla olisi yhtään näin siistiä kuin nyt, Pauli pohtii.
-Enkä mä ole edes kelannut vaihtoehtoja. Olisi tosin ihan siistiä olla lätkämiljonääri Jenkeissä. Musta on hienoa haaveilla, pitää uskaltaa ajatella korkealle. Mikään ei ole helppoa, muttei myöskään mahdotonta.
-Koulujen jättäminen kesken ei tietenkään ollut järkevä ratkaisu. Olisihan voinut käydä ensin koulut loppuun ja soittaa sitten kitaraa. Mutta ei sitä silloin ajatellut, halusi vain soittaa kitaraa kaiket päivät. Silloin oli pentu, ja se oli loistoratkaisu. Onneksi ei ole tarvinut katua, Pauli toteaa.
-Meillä on nyt kaikesta tosi hyvä fiilis, mutta jos joku meistä neljästä päättäisi jostain syystä lähteä bändistä, asiat pitäisi miettiä uudestaan, Lauri miettii.
-Nettisivuillamme kerrottiin, että Lauri jättää bändin, koska se on raskaana, Aki nauraa.
-Se, mitä tapahtuisi, riippuisi siitä, kuka lähtee. Jos Lauri lähtisi, me kolme emme voisi jatkaa samalla nimellä. Mutta jos minä lähtisin, noi ottaisivat tilalle jonkun, jolla on siistimmän näköinen skitta kuin minulla, Pauli irvistää.
-Eikä, ottaisimme sinua nuoremman ja paremman näköisen kitaristin, Lauri, Eero ja Aki vakuuttavat.