Suomalainen The Rasmus Foorumi

Täysversio: THE WINYLS
Sivut: 1 2
The Winyls saisi herättää enemmän keskustelua, koska siitä kyllä riittää keskustua, ainakin sitten kun on nähnyt kerran pari livenä. Jos joku ei vielä epäonnekseen ole kuullut The Winylsin musiikkia, niin nyt on oiva hetki! Myspacessä saa hyvän alkukatsauksen (http://www.myspace.com/thewinyls).
Se on jännää ku jos Winyylei vartaa esim johonkin Nakedii, ni niis on yllättävän paljon samaa, mut kuitenkin paljon erilaista, sellasta hauskuutta, positiivisuutta ja energisyyttä. Keikalla voi nauttia myös hienon musan lisäksi hienosta esiintymisestä. Pojat saavat nauramaan! Ja Leadyllä on se omaperäinen , ennakkoluuloton ja rohkea tyyli mennä juoksemaan yleisön joukkoon. Siitä on siistii katella siel muiden vetoo lavalla ja olla osana yleisöö. Sit se yllättää välillä takaa päin ja hyppää selkään hehe <3 Keikan aikana riittää aina sähellystä. Välillä ne joutuu pitää taukoi ku piuhat on niin sotkussa ettei pysty enää liikkuun, ja välillä bassot ja kitarat lentävät lavalta kun pojat oikein innostuvat 8D Sit keikan jälkee kohtaa sivistyneet , maailmaa nähneet, huumorintajuiset miehet, joilla riittä juttua.
Käykää tsekkaa fansite : http://www.geocities.com/thewinyls_fansite. Siel on hottei haastiksii ja lisää on tulossa! Ja street teamiin SAA liittyä (siel o ohjeet). Siitä ei ole muuta kuin iloa, jos kuulut siihen. oikeesti.^^
Olkaa khuulisti,
lovee

Roope77

En ole ennen kuullut tästä bändistä. Kuuntelin äsken biisit ja kuulostaa tosi hyvältä vaikka mikään biisi ei silleen jäänyt soimaan päähän mitenkään erityisesti Very Happy . Väälillä tuntui että laulu ääni menee instrumenttien alle mutta ei se mitään. Sopii minun musiikki tyyliin ja taitaa olla aika erikoinen live bändi, vaikka en ole nähnyt (vielä).
Mä oon jopa kuullut tästä bändistä ennenkin. Mut lauluja kuulin vasta nyt.
Ihan hyvältä kuulostaa ja aika erilaiselta ettei oo mitään massamusiikkia Smile
Kuulostaa aika villiltä live-bändiltä...
Oij ♥ Joku ehkä pari vuotta sitten kuulin ekaa kertaa näiltä musiikkia. Let's sing oli biisin nimi ja tykästyin välittömästi. Pitkän aikaa on ollu levynmetsästys käynnissä, mutta mistään en ole vielä sattunut löytämään sitä silloin kun olen kaupungissa ollut liikkeellä :E Toivottavasti vielä joku päivä.

Livenäkin olisi mukava päästä nämä näkemään, mutta ainakaan vielä ei ole ollut mahdollisuutta. Musitelisin, että Winylsit olisi tässä joku aika sitten olleet Oulussakin, mutta sekin oli k-18. En kyllä muista oliko edes tämän vuoden puolella mutta niin. Jospa vielä joku päivä eksyisivät Ouluun päinkin ikärajattomalle keikalle niin pääsisin katsastaan livekunnonkin <':
Oulussaha The Winyls oli viime keväänä .. hm , olisko ollu 29.05 (jos ulkoa muistelen) Olisit tullut Rovaniemi Rockiin!! Ne soitti siellä. Siel oli paljon Oululaisia muitakin Smile

Rock Motor albumi on tullu kauppoihin jo sen verran pitkä aika sitten että se on tosiaan harvinaisuus, jos sitä vielä löytyy kaupoista. Säälihän se on. The Winyls ei ole osannu varautua siihen että menekki olisi niin suurta Very Happy
Toisaalta olen kyllä kuullut huhua, että Oulussa Stokkalla saattaisi levy vielä löytyä. Kannattaa siis käydä katsomassa!

Ja live bändinä The Winyls vasta erikoinen ja ainutlaatuinen onkin! Ei sitä voi eikä kannatta enempää sanoin kuvailla. se täytyy kokea ! Smile
zippi kirjoitti:Olisit tullut Rovaniemi Rockiin!! Ne soitti siellä. Siel oli paljon Oululaisia muitakin Smile
Tämän vuoden? Muuten olisin tullutkin, mutta sattui tuo konfirmaatio vähän huonosti juuri seuraavalle päivälle, niin olisi tullut sen kanssa sitten vähän kiire. Eikä oikein porukatkaan halunnu päästää just tuon takia :'/

zippi kirjoitti:Toisaalta olen kyllä kuullut huhua, että Oulussa Stokkalla saattaisi levy vielä löytyä. Kannattaa siis käydä katsomassa!
Aa. Pitääpäs käydä katsastamassa heti lauantaina <': Kiitos tästä vinkistä. Olisin kyllä ikionnellinen jos saisin levyn käsiini. Sen verran hyvää olen siitä kuullut.
Jepa. The Winyls oli tämän vuoden Rollo rockissa. MIELETTÖMÄLLÄ MENESTYKSELLE ! Mut jos joku ei päässy sinne tänä vuonna, ni ei hätää, ilmassa leijuu sellaista huhua, et ne soittais siellä ens vuonnakin! Ne jotka ovat jo tunteneet Rollon taian haluavat tietenkin kokea sen uudestaan. Rolloon tutustumattomille ensi kesänä sinne meno on oiva mahdollisuus Rollon ihmeellisyyden kokemiseen!
lyhkäisyydessään: Yötä ei ole, big CityMarket on siinä vieressä ja meiniki mitä mahtavin!
eli ens kesänä kaikki vaan rolloon ;) !!



PS. the winyls fata maka rocks!
^^ hähä, jopa tuli melkoiset ylistyspuheet meän tuppukylälle :' D kiva että tykkäät!

mutta niin. hurahdin winylseihin tuolla rovaniemirock 05ssa. aivan mieletön meno. ! levyä on sen jälkeen kulutettu ahkerasti.

harmittaa kyllä, että jäi tuo tämän vuoden rovaniemen keikka kokematta ku toi rasmuksen ruissin keikka osu samalle viikonlopulle. kovasti on kyllä kaverit hehkuttanu että oli hyvä veto täällä.

pitää toivoa että pääsee taas piakkoin kuunteleen livenä o/
Ensimmäisen kerran tutustuin Winylsiin tämän vuoden Rollorockissa. Sattumalta vain mentiin paikalle kun alkoivat soittamaan ja tykästyin kyllä bändiin. Levyä ei ole, mutta jonkin verran olen keikan jälkeen kuunnellut koneella. Erityisesti olen ihastunut If you ever -biisiin. ja mahtava livekunto bändillä, jaksetaan tulla yleisöönkin riehumaan ;)

zippi kirjoitti:Ne jotka ovat jo tunteneet Rollon taian haluavat tietenkin kokea sen uudestaan. Rolloon tutustumattomille ensi kesänä sinne meno on oiva mahdollisuus Rollon ihmeellisyyden kokemiseen!
lyhkäisyydessään: Yötä ei ole, big CityMarket on siinä vieressä ja meiniki mitä mahtavin!
eli ens kesänä kaikki vaan rolloon ;) !!

Nyt menee hieman ohi aiheen, mutta Rollorockiin liittyen. Saattaa olla että ensi vuonna saamme Roihin kaksi festaria samaan aikaan. Toinen olisi siellä missä ennenkin ja toinen tulisi hiihtostadionille. Kun järjestäjillä oli tullut jotain puraa raha-asioista ja Sime aikoo järjestää tuon toisen festarin Juhani Merimaan ja Mr. Lordin kanssa jos saavat luvat jne.
~twilight~ kirjoitti:Ensimmäisen kerran tutustuin Winylsiin tämän vuoden Rollorockissa. Sattumalta vain mentiin paikalle kun alkoivat soittamaan ja tykästyin kyllä bändiin. Levyä ei ole, mutta jonkin verran olen keikan jälkeen kuunnellut koneella. Erityisesti olen ihastunut If you ever -biisiin. ja mahtava livekunto bändillä, jaksetaan tulla yleisöönkin riehumaan ;)

zippi kirjoitti:Ne jotka ovat jo tunteneet Rollon taian haluavat tietenkin kokea sen uudestaan. Rolloon tutustumattomille ensi kesänä sinne meno on oiva mahdollisuus Rollon ihmeellisyyden kokemiseen!
lyhkäisyydessään: Yötä ei ole, big CityMarket on siinä vieressä ja meiniki mitä mahtavin!
eli ens kesänä kaikki vaan rolloon ;) !!

Nyt menee hieman ohi aiheen, mutta Rollorockiin liittyen. Saattaa olla että ensi vuonna saamme Roihin kaksi festaria samaan aikaan. Toinen olisi siellä missä ennenkin ja toinen tulisi hiihtostadionille. Kun järjestäjillä oli tullut jotain puraa raha-asioista ja Sime aikoo järjestää tuon toisen festarin Juhani Merimaan ja Mr. Lordin kanssa jos saavat luvat jne.

tostaha on liikkunu vaikka mitä huhua, eikä siitä tiedä mitkä niistä on paikkaansa pitäviä. tai täällä helsingis päin ainakaan.. olis hyvä jos jotain tietoa ilmenis mahdollisimman pian..

~twilight~ kirjoitti:Ensimmäisen kerran tutustuin Winylsiin tämän vuoden Rollorockissa. Sattumalta vain mentiin paikalle kun alkoivat soittamaan ja tykästyin kyllä bändiin. jaksetaan tulla yleisöönkin riehumaan ;)

The Winyls on just niin ihana siinä, et sitkun sen näkee livenä, ni jää suu auki sillee vau. Niillä on niin homma hallussa! Ja just se ku keikalla saa huutamisen/kiljumisen ja biisien mukana laulamisen lisäksi nauraa. Ja sellane lämmin onnellisuuden aalto täyttää.
Mun eka The Winyls keikka(viime kesän alussa) oli kans sellane etten tienny bändistä muuta kuin nimen. Kaveri vei keikalle. Ekana vedetty Let's sing vei jalat alta ja tokan biisin aikana olin jo ihan The Winyls huumassa 8)
Onneksi löysin vielä Rock Motor albumin kaupoista silloin. Nyt sitä ei saa enää mistään.. :< Tiedän monia jotka haluis sen. Surullista että se on loppunu. Onhan se totta et levy on ollu jo kauan myynnissä ja sen biisit rupeavat olemaan "vanhaa matskua", mut se on silti hyvä ja ihanaa kuunneltaa. The Winyls vetää nykyää keikoilla paljon uusia biisejä. Ja työstäväthän he parhaillaa uutta levyäkin.. ^^
Toivottavasti saisivat vaan niitä keikkoja nyt.
//yhdistin viestit -_Ninzu_
Minä löysin tuon levyn kerran ihan sattumalta Oulun antikvariaatista. Piti mennä ostamaan, kun tuo Rovaniemen idoli oli sitä niin paljon hehkuttanut Very Happy Enkä kyllä huonoa tykännyt, aika tollasta perusrokkia, mitä muutenkin tulee kuunneltua. Ei se kuitenkaan iskenyt niin lujaa, kun oisi voinut iskeä. Ehkä munkin pitäisi nähdä se ensin livenä niin tiedä sitten, olisiko tilanne vähän erilainen ^^.
antikvariaatista xD
ei ne ny niin antiikkia viel ole!!
Aika monista bändeistähä voi sanoa että ne on livenä vielä iskevämpiä kuin levyllä. Koska livenä niis tulee se kaikki muu niiden olemuksee liittyvä kans esille. Mut, toistan kyl tätä nyt ties kuinkakohan monetta kertaa taas, mut en kyl ite oo nähny livenä mitään muuta niin iskevää kuin The Winyls. Niis vaan on niin sellasta jotain!
Jopa yks vannoutunut The 69 Eyes fani jäi suu auki sanattomaks nähtyään The Winylsin keikan(sei kans tienny muuta kuin nimen kun sattui paikalle). Sil meni hetki ennen kuin se pystyi sanomaan: tää on parasta mitä oon ikinä nähny..!
Liian harva on päässyt näkemään The Winylsin ja huomaamaan kuinka .. wau ne on! Tehkää siis ihmiset oikeesti parannus tälle vääryydelle!
Ja siitä levystä vielä. Eihän se enää ole mikää uunituore tuote, uusia biisejähän The Winyls vetää paljon keikoilla. Mutta uutta levyä joutuu vielä ilmeisesti tässä jonkin aikaa odottamaan...
joten ennen sen ilmestymistä on hyvin aikaa nauttia keikoista. Niitä varmasti alkaa tässä piakkoin tulla lisää!
seuraava on la 27.01 Semifinalissa Helsingissä!(k-18)
zippi kirjoitti:antikvariaatista xD
ei ne ny niin antiikkia viel ole!!

Ihan vinkkinä, antikvariaatit ei myy mitään ns. antiikkilevyjä vaan ihan tavallisia käytettyjä levyjä :p
ei kaikkee voi tietää ^^ Nimi vaa kuullosti..

The Winyls Fansitella: http://www.geocities.com/thewinyls_fansite on avattu foorumi, tässä on suora linkki:
http://www.forumforfree.info/TheWinylsforum/index.php
NYT TAPAHTUU!
The Winylsin myspacessä ilmoitetaan, että 16.02 olisi Oranssilla keikka!!
KAIKKI KANSA SINNE!!!
Sivut: 1 2
Julkaisun osoite