The Rasmus on tehnyt omannäköisen sovituksensa legendaarisen Abba-yhtyeen maailmanhitistä S.O.S.
-Siinä on hyvä melodia ja sanat. Muutettiin vain sovitusta ja saatiin siihen huttuun tummempaa sävyä. Se on miksausvaiheessa vielä, ja kappale tulee ainakin Saksan kokoelmalevylle. Kyllä se biisi voi Suomenkin markkinoille tulla, The Rasmuksen Aki kertoi The Voice TV:lle antamassaan haastatettelussa. The Rasmus seuraa Madonnaa, joka on mukaillut Abba-musiikkia aiemmin levyllään.
Tää nyt on niille jotka eivät sitä Voicea nähneet. Jos siinä on kirjoitusvirheitä, syyttäkää lehteä. Kopsattu suoraan siitä.
No kivasti kun tuo jos tulee vain saksan kokoelma levyllä.
Ohoh. Vautsi. ^^
Muistelen lukeneeni lehdestä
Madonnan biisin julkaisun aikoihin, että
Abba on antanu luvan biisiensä käyttöön todella harvoin. Oonko aivan väärässä, jos sanon, että Madonna oli ensimmäinen? oO Ja TR taitaa sitten olla toinen? Muistaakseni siinä luki vielä, että monet muutkin ois halunnu saada luvan käyttää Abban materiaalia, muttei saanu. [Mutten nyt todellakaan oo varma tästä]
Mutta odotan innolla, että pääsen kuuleen biisin! "
Muutettiin vain sovitusta ja saatiin siihen huttuun tummempaa sävyä." Kuulostaa jännältä

rasmus_girl_8 kirjoitti:No kivasti kun tuo jos tulee vain saksan kokoelma levyllä.
Niimpä,vois tulla suomessa edes jossain bonus-biisinä.. :?
muttamutta,voi kuulostaa ihan kivalta. Vaikka vihaankin Aban lauluja niiden esittäminä..
Kiva kun tulee välillä jotain speciaalia matskua. Odotan kyllä tämän kuulemista innolla. Toivottavasti sitä Suomessakin jossain kuullaan...
oivoi, en malta odottaa että kuulisin ton !
mut ihan tyhmää jos toi tulee vaa saksaan muttei suomee :E eiooreilua!
Järkeenkäypää olis jos toi kyseinen biisi tulis sit Immortalin sinkulla jos Immortalista nyt edes tulee sinkkua.. Kyllä hyvin luultavasti koska videotakin siihen kuvataan...

*Perhonen90* kirjoitti:Järkeenkäypää olis jos toi kyseinen biisi tulis sit Immortalin sinkulla jos Immortalista nyt edes tulee sinkkua.. Kyllä hyvin luultavasti koska videotakin siihen kuvataan... 
Ei sitä kuulemma julkasta, tulee vaan video.
Kati kirjoitti:*Perhonen90* kirjoitti:Järkeenkäypää olis jos toi kyseinen biisi tulis sit Immortalin sinkulla jos Immortalista nyt edes tulee sinkkua.. Kyllä hyvin luultavasti koska videotakin siihen kuvataan... 
Ei sitä kuulemma julkasta, tulee vaan video.
Ai.. Mist oot kuullu et tulis vaan video..?
Aika mielenkiintosta. Kaveri lähetti ton SOSin A-teensien esittämänä ja nyt kun kuuntelen sitä niin on jotenkin vaikee kuvitella siitä mitään Rasmus versioo. Mutta odotan innolla. :DD
Minäkin odotan innolla, toivottavasti se julkastaan myös suomessa...! Ainakin aki sano että se hyvin luultavasti se julkastaan suomessakin..
*Perhonen90* kirjoitti:Kati kirjoitti:*Perhonen90* kirjoitti:Järkeenkäypää olis jos toi kyseinen biisi tulis sit Immortalin sinkulla jos Immortalista nyt edes tulee sinkkua.. Kyllä hyvin luultavasti koska videotakin siihen kuvataan... 
Ei sitä kuulemma julkasta, tulee vaan video.
Ai.. Mist oot kuullu et tulis vaan video..?
'That's just like a video then, not like that you're gonne release the song or anything?'
Lauri: 'Just do a video ...'
Kansainvälisen foorumin haastattelu :>
Immortalista on tehty tosi makee livevideo, mutta siitä ei tule sinkkua. Viimeisin myyntisinkku on 'Shot' ja viimeisin radiosinkku (vain Suomessa) on Keep your heart broken.
Immortalin video saadaan Suomessa telkkuun alustavasti lokakuun 10. jälkeen.

oi jes!

öö, kuulemma toi immortalin video tulee kyllä ihan vaan nettiin, ainakin aki niin sano..
Tälläsitä siis tr.fissä;
"The Rasmus coveroi Abbaa!
The Rasmus on nauhoittanut oman versionsa Abban klassikkohitistä "S.O.S." saksalaiselle kokoelmalevylle. Biisi nauhoitettiin Helsingissä ja sen on tuottanut yhtye itse, miksannut Michael Ilbert.
"Meitä pyydettiin tekemään biisi kokoelmaa varten ja Paulilla oli idea Abban sovituksesta. Kaikki tehtiin nopeasti Dynasty Studioilla kiertueen välipäivinä. Kipale on hieman rosoinen mutta tällaisia juttuja on kiva tehdä albumien välissä ilman suuria tuotantokoneistoja," kommentoi The Rasmus."
Levystä lisää
täällä