Suomalainen The Rasmus Foorumi

Täysversio: Live-esiintyminen
Sivut: 1 2
Eli mitä mieltä poikien live-esiintymisestä?

Henkilökohtasesti olen sitä mieltä, että ei siinä mitään huonoa ole.
Jossain vaiheessa aattelin, että joo, Rasmut vaan seisoo enää lavalla.
Mutta eihän se niin mene. Pauli on innostonu heiluttamaan vielä kaiken lisäks lettiänsä! <3
Ja tämä video, mikä oli tuolla videot ynnämuu osiossa:
http://youtube.com/watch?v=rLDTvAlrCNQ&s...e%20rasmus
Lauri pomppii tuossa alussa, ja Eero. Voisi sanoa, että en ole Eeron noin paljon koskaan nähnyt hyppivän.
Ehkä tuossa DLn aikoihin, oli lavaesiintyminen sitä `neliö metrillä seisomista` mutta jotenkin luulen, että pikkuhiljaa sitä energiaa on taas alkanut tulla heart

muoks- oho, toi video ei näykkää enää ainakaa mulla mut eniwei.
Itse olen ollut vain yhdellä livekeikalla, ja kyllä tykkäsin vaikka lyhyenä ihmisenä en massan keskeltä kunnolla nähnytkään lavalle. Mitä oon noita festari/keikkataltiointeja nähnyt, niin tottakai siinä on tullut isokin muutos näihin päiviin, otetaanpa esimerkkinä vaikkapa Dokumentissakin nähty kohta, jossa Lauri hyppäsi alas lavalta ja lähti yleisön sekaan juoksemaan. Silloin oli vielä sitä nuoruuden intoa pelissä paljonkin :>

Mutta muhun ei ole oikein uponnut sellainen älytön lavalla riehuminen ja söheltäminen, että kaatuillaan ja törmäillään kaiken aikaa. Mielestäni se pilaa keikan jollain tavalla. Nykyään kun pojille on tullut ikää, ovathan kaikki kohta kolmikymppisiä, niin ei sitä sillälailla varmaan jaksa enää hyppiä niinkuin esmes Inton aikana, ainakaan jokaisen biisin kohdalla, eikä se pomppiminen välttämättä edes sovi joka kohtaan.

Eniten näkemistäni keikkatatioinneista tykkään 2004 Ankkarockin keikasta. Siinä on sopivasti "riehumista" mutta silti pysytään hieman paikoillaankin, esmes Not Like The Other Girls:n aikana. Eerokin hyppelehti jossain välissä keikkaa. Sitten kun vuorossa ITS, asia on päinvastoin ja siihen biisiin se sopii. Ja moshaaminen on aina tietenkin hauskan näköistä Very Happy

An

Dancer kirjoitti:Eniten näkemistäni keikkatatioinneista tykkään 2004 Ankkarockin keikasta. Siinä on sopivasti "riehumista" mutta silti pysytään hieman paikoillaankin, esmes Not Like The Other Girls:n aikana. Eerokin hyppelehti jossain välissä keikkaa. Sitten kun vuorossa ITS, asia on päinvastoin ja siihen biisiin se sopii. Ja moshaaminen on aina tietenkin hauskan näköistä Very Happy
Tuo ankka -04 oli tosiaan loistava keikka, se oli eka Rasmus-keikkani. Harmi vaan että olin niin reunassa, enkä nähnyt Akia ja Eeroa juuri yhtään. Mutta tuosta taltioinnista huomasi, että Eero hyppi siellä välillä aika paljonkin, varsinkin ITS:n aikana. Ja moshaaminen on tietysti parasta. ^^
Kolme keikkaa on siis takana, mutta en osaa oikein sanoa mitään tuosta live-esiintymisestä. Olen tällainen pätkä, joten keikoilla näkyy enimmäkseen ihmisten käsiä ja päitä. Eturivissä en ole ollut, parhaimmillaan vaan toisessa rivissä.

Rasmus on aina ollut sellainen energinen bändi livenä, ja tuntuu että se energia tarttuu yleisöönkin. Ei poikien edes tarvitse hyppiä koko ajan, kunhan eivät seiso aina vaan paikallaan lavalla. Hienoa että ottavat aina yleisön huomioon keikoilla. (:
En minäkään näe tuossa live-esiintymisessä mitään huonoa. Tosin ite olen ollut vaan yhdellä keikalla, mutta paljon on kuitenki tullu katsottua niitä videonpätkiä ja niiden perusteella en keksi mitään huonoa äRRien esiintymisessä.

Ja mitä tuohon pomppimiseen tulee, niin ei se ole sieltä todellakaan kokonaan hävinnyt ! Kyllähän sen jo näkee kun vähän viitsii katsella niitä keikoilla nauhotettuja videonpätkiä. Ja kun aloin miettimään, niin olisihan se aika raskasta pomppia ja riehua siellä lavalla samalla tavoin kuin aikaisemmin. Varsinkin kun jätkät tekee niin paljon enemmän keikkaa nyt. Ainakaan itsekään en jaksaisi montaa päivää peräkkäin sellaista riehumista. Ja kun sitä pitäisi parhaimmillaan jaksaa useampi viikko ! ;o
Tämäkin on keikalle päässyt vasta kerran, enkä siitäkään juuri mitään muista, mut videopätkien perusteella en esiintymisestä mitään pahaa osaa sanoa. Nykyään sitä energiaa on taas ihan mukavasti, DL:n aikana oli enemmänkin sitä seisoskelua. Tietysti se lavalla liikkuminen riippuu aika paljon biisistäkin, esim. eihän Don't Let Gon aikana kukaan odotakaan mitään pomppimista, mut taas Night After Nightiin kuuluu se energia, ei siinä voi seistä paikallaan. ;)

Harmi ku tuo video ei toimi, haluaisin nähdä ku Eero hyppii. ^^
Tämä on yks parhaimmista asioista Rasmuissa! Siis live-esiintyminen. Se on niin semmosta aitoa.
Pojat tykkää soittaa musiikkiaan ja se näkyy niiden esiintymisessä. Se on ihanaakun ne jaksaa siellä lavalla liikkua ja tehä vähä jotai muutaki ku seistä paikallaan.
Pojat osaa soittaa tosi hyvin livenä! Toisinkun jotkut muut bändit soittaa levyllä hyvin, mutta sitte livenä niiden esiintyminen on jotain niin kamalaa, ettei kehtaa kuunnella enää edes levyltä niiden musiikkia.
Esiintyessään Rasmut saa aina yleisönkin täysillä mukaan. Se on tosi hieno asia.
Kyllä Lauri jaksaa vielä riehua, vaikka alkaa jo ikä painaa.. Ainakin Perryssä se hyppi ihan pitkin lavaa.. Mut muutenkin poikien lavaesiintyminen on jotain niin ihanaa.. Eerokin hyppi niin että letti heilu :''D se oli mukavaa katseltavaa. Vaikka pojilla onkin hirveesti keikkoja nii silti on onergiaa pomppia.. Mut missään vaiheessa ei mene yli se riehuminen...
Tammerissakin Lauri hyppi ja pomppi kiitettävästi Very Happy Oli mukavaa nähdä taas sitäkin puolta. Joo ja Eerokin siellä tukkansa kanssa veuhtoi menemään *hihi*

Diamonde

Olin juuri muutama päivä sitten Rockperryssä ensimmäisellä Rasmus- keikallani, enkä pettynyt, vaikka odotukset olivatkin korkealla. Poikien [vai pitäisikö sanoa miehien?] lavakarisma oli niin mukaansatempaavaa heti alkumetreistä asti, että täytyy nostaa hattua. Very Happy Eikä Laurin jutut menneet missään vaiheessa överiksi, vaikka hän tekikin kaikkea hauskaa. Ja mitä tuohon "riehumiseen" tulee, se jotenkin mielestäni "kuuluu" Rasmukselle, toisinaan sitä on enemmän, toisinaan vähemmän. mosh

Panda

Ooh, olen nyt ollut kahdella rasmuksen keikalla, ja kummalakin he ovat olleet mahtavia! Niitten live esiintyminen on ihanaa.
Tammerfestissä huomasin, että kun Apulanta soitti, ne ei antanu yhtään yleisön niinkun laulaa, mutta kun rasmus tuli, ni siellä sitten huudettiin jotain Pete Lehtistä ja joitakin laulun sanoja. Se on mukavaa jos joku antaa ylesön laulaa, kivan kuulosta kun ne siinä kiljuu niitä sanoja : DD
Mutta onhan se ehkä senkin ansiota, että ne on hyviä lavalla esiintymään, koska ovat tehneet sitä aika kauan. Siihen varmaan tottuu.. :>
Pojat jaksaa kyllä riehua, vaikka ei ole mitään nuoria enää...

mar_iah

oih minä niiiiin kaipaan sitä vanhojen keikkojen livemeininkiä, kun lauri pokoili pitkin lavaa sidukkapullo takataskussa Laughing

itselläki oli enempi intoa riehua keikalla, tosin teen sitä kyllä nykyisinkin, tosin en ehkä samalla mittakaavalla kuin esim. yläaste ikäisenä.. :wink:
Musta live-esiintyminen on hyvää, mutta se oli kyllä hauskan näköstä, kun pojat hyppivät lavalla joskus alkuaikoina Laughing
musta rasmuksen live-esiintyminen on just hyvä <3 ne eeron jutut, niitä muistelee vielä mooonta vuotta ilolla ;) ja nyt ankassa, Pauli hassutteli siellä ja virnuili, sitä oli kiva katsella inlove ärrien energia ei kuitenkaan mene yliliiotelluksi ja sellaseksi esittämiseksi, johon olen monien bändien kohalla kyllästynyt, että olen nykyiseen tilanteeseen todella tyytyväinen, varsinkin perryn ja ankan keikkaan <3
En haluais mitään muutosta noiden live-meininkiin. 12 keikkaa takana ja sen verran tiedän, että en tässä maailmassa rakasta mitään niin paljon, kun noiden keikkoja. Että ihan kohtuullista se live-esiintyminen silleen... no ei. Oikeesti. Ei valittamista.
Tietysti aina on parempia ja energisempiä keikkoja, kun joskus muulloin, mutta pääasiassa ne on aina kovin energisiä ja yleisö saadaan kyllä mukaan joka kerta. Joka keikan jälkeen ollu aina vaan olo "oli maailman parasta, hienointa, kivointa, mahtavinta" ja varmasti vastaisuudessakin tulee olemaan.
Jo pelkistä tvConfusedtä/netistä/videolta/dvd:ltä katsotuista taltioinneista tulee lähes aina kylmät väreet ja itku, eikä löydä edes niistä krtisoitavaa, niin sitten vielä paikan päällä.

Nämä vaan osaa hommansa.
Yhyy... Nyt rupesi itkettämään kun en ole itse koskaan nähnyt livenä..Sad Kertokaa minulle millaista se on..... Miltä kuulostaa ja niin edelleen..
Sivut: 1 2
Julkaisun osoite