Suomalainen The Rasmus Foorumi

Tänne ois kiva kerärä arvosteluja Rassejen levyistä, nyt lähinnä tietysti Hide From The Sun:sta. Joissain arvosteluissa se on saanut tosi hyvät pisteet, toisissa taas ei todellakaan. Kalevan PeTo-liitteessä oli tänään yks arvostelu, HFTS sai vaan 2 tähteä viidestä. Ajattelin kirjottaa tuon kyseisen arvostelun tänne kunhan ehdin. Ehkä huomenna
Saahan tänne kirjottaa vanhempiakin arvosteluja jos joltain vain löytyy. Nyt mielellään lukisin paljon erilaisia HFTS-arvosteluja.

Keskisuomalainen:

The Rasmus synkempänä kuin koskaan


***

Alkuun vähän tilastotietoja: The Rasmuksen edellinen albumi, viime vuonna ilmestynyt Dead Letters löytyy 1,5 miljoonasta taloudesta. Levyn suurin hitti In the shadows yltää top kymppiin 11 maassa. Kuusi kultalevyä, kahdeksan platinalevyä. In the shadows oli viime vuonna MTV Europen soitetuin musiikkivideo. Kaksi loppuunmyytyä kiertuetta ja 300 000 myytyä levyä perinteisesti vaikeasti valloitettavassa Englannissa.

Voisi kuvitella, että elämä maistuisi vasta 24-vuotiaista (tosin jo pitkän uran tehneistä) jannusta varsin namilta.

Noh, mikäli juuri ilmestynyt Hide from the sun yhtään todellisuutta peilaa, niin perseestähän moinen menestys on. Bändin kuudes studioalbumi on tuotannoltaan vähintäänkin edeltäjänsä veroinen megaluokan stadionrockpläjäys, mutta sanoituksiltaan se ui entistä tummemmissa vesissä. Lauri Ylösen lyriikat tihkuvat surua, murhetta, pimeyttä ja kuolemaa.

Musiikillisesti Hide from the sun sisältää potentiaalisen singlehitin toisensa perään. Monessa levyn kappaleessa yhdistellään slaavilaisia iskelmäsävyjä tihkuvaa laulua ja tiukasti repiviä rockriffejä. Välillä resepti toimii, mutta ajoittain pitkälinjaisten laulumelodioiden ja väliin heiteltyjen kitararäjähdysten kontrasti kasvaa turhan isoksi.

Parhaimmillaan The Rasmuksen synkistelyrock toimii kuitenkin oikein maukkaasti, kuten biisiti Lucifer's Angel, Immortal ja Heart of misery todistavat. Vähemmän jollotusta ja enemmän räyhähenkeä -säännön tiukempi noudattaminen olisi tehnyt kokonaisuudelle kuitenkin terää. Ainakin tämän äijänkörilään musiikkinystyröitä ajatellen. Veikkaan tosin, että sadattuhannet teinitytöt ovat kanssani aivan eri mieltä. Se heille suotakoon.

JUHO HÄMÄLÄINEN

Tässä tulee nyt tää PeTo:n arvostelu.

"Nuoren gootin kärsimykset

The Rasmus:
Hide From The Sun
**

The Rasmus tekee tosissaan pesäeroa rasitteeksi käyneeseen pop-maineeseensa. Nyt yhtye sonnustautuu kokomustaan ja myös musiikki heijastelee entistä rajumpia tunnelmia.
Hide From The Sunin kappaleissa kerta toisensa jälkeen toistuvat ydinsanat ovat kuin nuoren gootin päiväkirjasta: yö, sade, sydän, epätoivo, kuolema, kyyneleet. Rakkaus raatelee, päivänvalo tappaa. Vampyyrit levyltä puuttuvat, mutta Lucifer´s Angel -niminen raita hoitanee saman asian.
Hide From The Sunin uussynkkyys on kuitenkin harmitonta. Levy ei ole pesti pimeyteen, vaan ajelu isän mersun takapenkillä läpi öisen suurkaupungin, vaaran hetket vilahtavat nopeasti ohi ja kärsimyksessä on suloinen sivumaku.

Puolitoista miljoonaa kappaletta myyneen Dead Lettersin seuraajaa tehtäessä paineet ovat epäilemättä olleet melkoiset. Ruotsalaisin voimin tuotetun Hide From The Sunin teossa rahaa on palanut rutkasti ja kaupalliset odotukset on viritetty korkealle. The Rasmuksen pitäisi pystyä todistamaan ulkomaiselle yleisölleen olevansa rockbisneksessä muutenkin kuin ranskalaisella visiitillä.
Tässä tilanteessa The Rasmuksen kantti kestää. Hide from The Sunin 11 kappaleen joukossa on lähes yhtä monta potentiaalista singlejulkaisua, suurten riffien ja mahtipontisten kertosäkeiden voimin rullaavia pophittejä räätälöitynä teinityttöjen levottomaan makuun.
Hide From The Sun on ammattitaitoisen tuotannon voimannäyttö, soinniltaan hyytävän tarkasti laskelmoitua kaupallista popmusiikkia. Näyttävien videoiden ja tehokkaan markkinointikoneiston tukemana albumilla on hyvät mahdollisuudet tulla edeltäjäänsäkin suuremmaksikin menestykseksi.
Avausraita Shot käynnistyy huokaillen mutta kääntyy nopeasti keskitien popralliksi. Kivitalon kokoisena kuulijan niskaan putoava kestosäe kertoo mitä tuleman pitää.
Night After Night(Out Of The Shadows) on radioystävällinen tummasävyinen rakkauslaulu. Ilta illan jälkeen kertoja pillahtaa itkuun, mutta onneksi lohduttaja saapuu paikalle kuin enkeli! Kappale on korni, suureellinen ja kauniiden nappisilmien lailla tunteisiin vetoava, eli lupaava ehdokas albumin ykköshitiksi.
Hyräilemään pistää myös No fear, kiltti ja tarttuva popkappale, joka on viihdyttävä sekoitus kyynelien tahrimia poskia, pianon kilkutusta ja kitaravallia. Kaiken kruunaa kertosäe, jonka tahdissa on hyvä pomppia.
Uutta pahis-Rasmusta edustava Lucifer´s Angel on hölynpöly-teksteillä höystetty 80-lukulainen mahtirokki. Siis aivan mahtava kappale. The Rasmuksen uskottavuutta rallin tumma maailma ei pönkitä piirun vertaa, mutta ei kai sitä kukaan tosissaan odottanutkaan.

Hide From The Sun tarjoilee myös konepulputusta ja nu-metal-poppia. Rankkuutta ja kuulijaystävällisyyttä näppärästi samassa paketissa. Immortalissa kaikki on niin suurta ja mahtavaam että liekö vastaavaa koettu sitten Neuvostoliiton. Kuin Bon Jovi ja Def Jeppard samalla lavalla paidat auki, permanentit tuulessa hulmuten.
Hide From The Sun kuulostaa takuulla ylivertaisen ihanalta omassa huoneessa hevosjulisteiden ja pehmo-Karvisten keskellä, kun sade ropisee ikkunaan, sydämessä palaa ja elämä on kerta kaikkiaan mälsää.

Marko Sirviö"

Jokaisella on tietty oma mielipiteensä, mut en tykkää tosta äijästä.. :evil: ;)

*katsoo huonettaan* ei yhtäkään heppajulistetta tai karvis-pehmoa...

mutta tässä ois tämän kuun (9/2005) Mix:n Hide From The Sunin arvostelu, levy valittiin kuukauden levyksi

Totuuden hetki on koittanut. Nouseeko The Rasmuksen kauan odotettu uusi albumi edeltäjänsä tasolle? Kyllä nousee ja toimii jopa edeltäjäänsä paremmin kokonaisuutena. Sävellykset ovat taattua Rasmusta, hienoja sanoituksia unohtamatta (tsekatkaa vaikka Shot!). No Fear ei suinkaan ole albumin paras biisi, siitä tittelistä taistelevat Keep Your Heart Broken (huutaa sinkkujulkaisua), rouhea Dead Promises, jännitteinen päätösraita Don't Let Go sekä takuuvarmaksi keikkasuosikiksi kohoava Sail Away. Sail Away näyttää selkeästi, miten kundeilla on yhä musiikin tekemisen ilo tallella. Myös soundillisesti bändi on ottanut aimo harppauksen: yleisilme on aiempaa rankempi - toimii! Joillakin raidoilla Laurin ääni tosin melkein jyräytyy massiivisen, sinänsä hienon kitaravallin alle, josta levyn ainoat miinukset. Hyvää työtä. 9.5

Suen arvostelu:

The Rasmus-Hide From The Sun

2000-luvun pippeliteknoa soitetaan särökitaralla. Pop-musiikin historiassa tämä käänne on mieluisa, joskin se aiheuttaa ansaittua ininää oikean musiikin ystävien keskuudessa. Rasmuksen musiikillisista linjauksista jo ennen "the"-etuliitettä pitäneenä tajusinkin bändin todellisen maailmanmaineen vasta kuultuani In the Shadowsin soivan Johannesburgin lentokentällä.
Kaiken takana on ruotsalainen, eikä siis ihme, että uuden levyn kehys on periaatteessa sama kuin tosi paljon myyneellä Dead Lettersillä. Keskirankan särökitaran junnaamat riffit ovat tosin raskaampia, luoden kontrastia Laurin puhtaille lauluille. Iskelmätyylisesti vellovat laulumelodiat lienevätkin levyn vapautunein osatekijä. Hyväksi havaittua uutta rasmusmaisuutta kierrätetään ehkä liiaksikin, mutta huomasin myös Dead Lettersin syndrooman alkavan iskeä päälle kuuntelukertojen myötä. Liekö syy itsensä altistamisen psykologisissa vaikutuksissa, mutta tästäkin turbotuotetusta levystä voi pitää.
Tangohtavat ja leffamusiikilta kuulostavat elementit ja eritoten akustinen Sail Away osoittavat, että The Rasmukselta on lupa vaatia tyyliltään laajempaakin materiaalia. Ehkä on ensin odotettava, että nälkäisten pikkutyttöjen himot saadaan tyydytettyä. Sitten voisi olla aika astua ulos kaapista sillä arsenaalilla, jonka olemassaolosta tämäkin levy varoittaa.

Arvosana: 7

Mä en tykännyt yhtään tosta "nälkäiset pikkutytöt" jutusta. Ärsyttävää fanien ilkkumista..

Soundin levyarvostelu:
Hide From The Sun on juuri sellainen levy, joka The Rasmuksen kannattaa tässä vaiheessa uraa menestyksen maksimoimiseksi julkaista. Se on pinnaltaan ja visuaaliselta ilmeeltään tarpeeksi synkkä, jotta varhaismurrosikäiset tytöt kehtaavat siitä tykätä, mutta pohjimmiltaan levy on turvallinen kuin uusi Volvo-farmarimalli.
Hide From The Sun on yllätyksetön ja kliininen hittipotpuri, jossa on pitkälti yhden tempun hallitseva bändi. Kansainvälisen menestyksen kannalta tästä rajoittuneisuudesta lienee tosin vain hyötyä, sillä sen myötä The Rasmus on entistä helpompi myydä syötin nielleille kuluttajille. Markkinointiosaston tulee ainoastaan muistaa pitää tarpeeksi iso hajurako uran alkuvaiheen positiivishenkiseen funkrock-poljentoon, joka voisi olla synkkyyteen taipuvaisille kajalisilmille liian kitkerä pala nieltäväksi.
The Rasmus - tai pitäisikö sanoa osa sen jäsenistöstä - on viime aikoina tehnyt yhteistyötä muun muassa HIMin ja Apocalyptican kanssa. Asiaa ei voi olla huomaamatta Hide From The Sunia kuunnellessa - erityisen paljon yhteneväisyyksiä löytyy Lauri Ylösen teksteistä, jotka luotaavat samoja goottiromanttisia kliseitä kuin Ville Valolla. Pääosin Ylönen selviää urakastaan puhtain paperein, mutta muutamissa kappaleissa kielikuvat menevät hieman liian paksuksi.
Kaikkein tökeröin teksti on nimensäkin puolesta kornissa Lucifer's Angel -kappaleessa. Vaikka biisi on musiikillisesti yksi pitkäsoiton eheimmistä, ei sitä voi lyriikoiden ansiosta vaivautumatta kuunnella. Aivan kuin The Rasmus pyrkisi tällä vihtahousun kanssa flirttailevalla hölynpölyllä kasvattamaan epävarmalla pohjalla ollutta uskottavuuttaan. Toki on hyvä muistaa, että suurimalle osalle The Rasmuksen yleisöstä on täysin yhdentekevää, mitä kappaleissa oikeasti lauletaan - tärkeämpiä ovat niiden luomat mielikuvat ja hetkellinen illuusio jostain syvällisestä.
Hide From The Sun on täynnä potentiaalisia hittejä. Varmimpana radiotäkynä voidaan pitää avausbiisiä Shot, joka alkaa tyylikkäästi Kent-henkisillä huokauksilla, mutta muuttuu nopeasti F-F-F-Fallingin ja In The Shadowsin kaltaiseksi jokapojan ralliksi. Myös aiemmin mainittu Lucifer's Angel ja selloilla ryyditetty Dead Promises saattavat tehdä selvää jälkeä radioaalloilla.
Pakollisen balladikiintiön täyttää Bon Jovin 90-luvun tuotantoa muistuttava Sail Away. Se on hyvä osoitus siitä, että myös Suomessa osataan tehdä autenttisen kuuloista laiskanpulskeaa amerikkalaista hyvinvointirockia.

(Mikä ihme näillä arvostelijoilla on Rasmusten faneja vastaan????????)
//Yhdistin viestit-_Ninzu_

Seurassa oleva arvostelu:

The Rasmus Hide From The Sun

Alkuvuosien funk-kaatuilusta tummanpuhuvan gootahtavaan imagoon hivuttautunut The Rasmus tarjoilee kuudennella levyllään parin edellisen albumin myötä tutuksi tullutta, stadionmassiivisuuteen kurkottavaa ja tarttuvaa poprockia, jossa on kuitenkin aiempaa enemmän synkähköjä sävyjä. Viimeisen päälle hiottu ja useampiakin tulevaisuuden hittejä sisältävä kokonaisuus kärsii kuitenkin hieman ruotsalaisesta ylituottamisesta, joka ei anna kappaleille tilaa hengittää.

(Taas sanotaan popiksi Rassejen musaa :evil: )

Tässä tulee uusimman Demin arvostelu:

The Rasmus ***½
Hide From The Sun

Odotettavissa: Keväällä kiertueela studioon kiirehtineet Rasmukset äänittivät kuudennen albuminsa Tukholmassa. Bändin edellinen kokopitkä, vuonna 2003 julkaistu Dead Letters oli menestys. Sen suurin hitti In The Shadows viihtyi brittien sinkkulistan kymmenen parhaan biisin joukossa seitsemän viikkoa. Vaikka pojat joutuivat laulaja Laurin sanoin "mielipuoliseen pyöritykseen", bändi onnistui kiireen keskellä ja loppuunmyytyjen keikkojen tiukassa syleilyssä kirjoittamaan levyllisen uusia biisejä. Hyvä pojat!

Diggailtavin biisi: Dead Promises-biisissä The Rasmus vahvistuu Apocalyptican selloilla. Kappaleen pianoriffi on tarttuva.

Lopputulos:Aurinko on mennyt pilveen. "Ei pelkoa, päämääränä pimeys, Lauri laulaa. Biisien nimet jatkavat synkistelylinjaa: Shot, No Fear, Lucifer´s Angel, Dead Promises, Sail Away, Keep Your Heart Broken... The Rasmus on mustanpuhuvampi kuin koskaan. Onneksi viimeiseen biisiin on jätetty toivo: Don´t Let Go. Synkkyys ei kuitenkaan tarkoita voimattomuutta. Hide From The Sunilla soitetaan isosti, ja muutamat biisit räjähtelevät mukavasti. Yhtenä albumin erikoisuutena on Night After Night (Out Of The Shadows)- biisi, jonka bändi sävelsi jatko-osaksi In The Shadowsille.

Jes, tässä ei morkata faneja eikä käytetä musasta nimitystä pop. Hyvä Demi!

Tässä olisi tämän päivän Ilkassa ollut Hide From The Sunin arvostelu. En tykännyt parista kohdasta tässä, jäi ottamaan päähän...

Härmäläinen ylpeys The Rasmus niittautui viime vuonna pop-eliittin: sen pitkäsoitto "Dead Letters" myi maailmanlaajuisesti peräti 1,5 miljoonaa kopiota, ja siltä lohkaistu single "In The Shadows" nousi huhtikuussa Brittein saarilla listakolmoseksi, pysyen pysyen Top10sä peräti seitsemän viikkoa.
Vokalisti lauri Ylösen johtaman orkesterin uutuus "Hide from the Sun" sisältää niin paljon tuttuja menestyselementtejä, että sitä voisi luonnehtia laskelmoiduksi teokseksi. The Rasmuksen pirteys ja elinvoimaisuus kuitenkin karkottaa ilkeät ajatukset - minkäs pojat sille voivat, että tällainen materiaali myy.
Tukholman Nord Studiossa taltioitujen tarttuvien pop-rallien seasta löytyy akustisella kitaralla ryyditetty kaunis balladi "Sail Away", joka kuulaissa käänteissään tuo mieleen jopa legendaarisen Styx-yhtyeen Tommy Shaw'n sävellykset. Hienoa, että bändi uskalsi edes hieman kokeilla uusia latuja. *** (kolme tähteä viidestä)

Savon Sanomissakin oli. Hittiläinen kun en muista mikä päivä oli. Tuskin enää tuo lehti meillä tallessakaan. Löytyyköhän keltään?

Mulla on toi Savon Sanomien juttu. Tää oli 11.9 lehessä.

Jätän tän jutun alusta noi tilastotiedot pois, kun jokainen ollaan ne varmaan jostain luettu.

The Rasmus synkempää kuin koskaan
(kolme tähteä viidestä)

Voisi kuvitelle, että elämä maistuisi vasta 24- vuotiaista jannuista varsin namilta. (tossa on virhe!! eikös pojat oo 26?) Noh, mikäli juuri ilmestynyt Hide From The Sun yhtään todellisuutta peilaa, niin perseestähän moinen menestys on. Bändin kuudes studioalbumi on tuotannoltaan vähintäänkin edeltäjänsä veroinen megaluokan stadionrockpläjäys, mutta sanoituksiltaan sen ui entistä tummemmissa vesissä. Lauri Ylösen lyriikat tihkuvat surua, murhetta, pimeyttä ja kuolemaa.
Musiikillisesti Hide From The Sun sisältää potentiaalisen singlehitin toisensa perään. Monessa levyn kappaleessa yhdistellään slaavilaisia iskelmäsävyjä tihkuvaa laulua ja tiukasti repiviä rockriffejä. Välillä resepti toimii, mutta ajoittain pitkälinjaisten laulumelodioiden ja väliin heiteltyiden kitararäjähdysten kontrasti kasvaa turhan isoksi.
Parhaimmillaan The Rasmuksen synkistelyrock toimii oikein maukkaasti, kuten biisit Lucifer´s Angel, Immortal ja Heart of misery todistavat. Vähemmän jollotusta ja enemmän räyhähenkeä-säännön noudattaminen olisi tehnyt kokonaisuudelle kuitenkin terää. Ainakin tämän aijänkörilään musiikkinystyröitä ajatellen. Veikkaan tosin, että sadattuhannet teinitytöt ovat kanssani aivan erimieltä. Se heille suotakoon.


Ja taas tässäkin jutussa on, että teinitytöt ovat kanssani eri mieltä! Eikö sitä voi kukaan toimittaja käsittää, että kyllä siitä Rasmuksesta muutkin, kun teinitytöt tykkää!

Oisko kellään vanhoja Dead Lettersin arvosteluja? Ois kiva lukee niitäkin ^^ Ite en oo DL:n ilmestymisen aikoihin pahemmin välittäny rasmuista, niin ei oo kotio kertyny mitään arvosteluja.
Jos joku jaksaa raapustella, niin 10 pistettä ja papukaijamerkki. Ois kiva kattoo millasen vastaanoton DL on saanu HFTS:iin verrattuna tolleen kriitikoiden näkökulmasta


Nöjesguiden 9/05 [ilmaislehti]:

Koko perheen gootit

The Rasmuksen kansainvälistä läpimurtoa ei ehkä olisi ikinä tapahtunut ilman ruotsalaista levy-yhtiötä ja ruotsalaisia tuottajia. Länsinaapureiden neronleimaus kun oli tehdä vallattomasta, vähän Red Hot chili Peppers -henkisestä funkrockyhtyeestä 80-luvun tukkabändit mieleentuova stadionrockryhmä. Breikkauksen kannalta vieläkin nerokkaampaa saattoi olla bändin uudelleenstailaus ja pukeminen mustiin. Ja okei, siitäkin oli tietysti apua, että In The Shadows oli aivan järjettömän tarttuva ralli.
Hide From The Sun on tyypillinen läpimurron jälkeinen vaikea seuraava levy, jonka jokaisesta sekunnista kuulee huolen menestymisen jatkumisesta. Eli jos Rasmus kuulosti viimeksi isolta, nyt soundit ovat aivan varmasti niin isoja, ettei levylle voisi lisätä mitään edes kenkälusikalla. Ja jos pojat olivat vielä viimeksi perheen pienimmillekkin sopivia My First goth -hahmoja, nyt Luciferista ja kuolemasta lauletaan jo ainakin K-12 ikärajan verran teemalla hetken kestää elämää ja sekin synkkää ja ikävää.
Onneks synkkyys, jännitys ja yliyrittäminen eivät ole saaneet hittinenää tukkoon. Eka sinkku No Fear on tarttuva jos kohta yksiulotteinen (biisissä ei ole edes varsinaista c-osaa), mutta potentiaalisten jatkohittien (omien laskujeni mukaan ainakin neljä tai viisi) määrä kompensoi senkin puutteet.
Sille ei vain voi mitään, että hyväksi havaittua hittikaavaa peppua piukkana toistavat biisit ja umpeentuotettu stadionsoundi luovat albumimitassa kovin ilottoman vaikutelman. Hengitystilaa tarjoavat oikeastaan vain Dead Promises -biisit hassut Metallica-riffit, Sail Awayn ekojen säkeistöjen kevyt folkrallatus sekä levyn lopettava Don't Let go, jota lähemmäs rakastettavan typerää tukkametalliballasia ei tällä kertaa päästä.

Antti Isokangas

Tässä joitakin Dead Lettersin saamia arvosteluja:

MIX

He tulivat, voittivat ja näin valloittivat... taas! The Rasmus on uskomaton yhtye, ryhmä vain paranee albumi albumilta. Uudella levyllään he yltävät sellaiselle tasolle, jolle moni yhtye hapuilee koko takkuisen matkansa. Melankolisia sanoituksia, tummempia soundeja ja mahtipontisia tunnetiloja. Vaikka albumilla on kymmenen hittiä, pitää muutama mainita erikseen: In My Life, Time To Burn, The One I Love ja päätösbiisi Funeral Song, joka nostattaa niskakarvat pystyyn ja tuo kyyneleet silmiin. Rasmus potkii ja sillä selvä!


SUOSIKKI

Kaukana ovat funkpäivät The Rasmuksen nykyisestä, puleeratusta rockilmaisusta. Dead Letters jatkaa Inton viitoittamalla tiellä, stadionmainen mahtipontisuus on tullut jäädäkseen, mutta sävyt ovat tällä erää synkemmät ja tummemmat. The Rasmuksen biisit ovat hauskasti yleispäteviä: mikäli soundit olisivat kevyemmät, olisi Dead Letters silkkaa poppia, mutta mikäli niissä olisi enemmän rosoa, menisi levy melankolisesta, raskaasta rockista. Vaikka The Rasmus on edelleen livenä energisempi kuin taltioituna, on Dead Letters biisimateriaaliltaan ehdottomasti vahvin Rasmuksen tähänastisista julkaisuista. Teinibändin leimasta huolimatta The Rasmus tekee varsin aikuista rokkenrollia.


DEMI

ODOTETTAVISSA: Reipasta rokkia, herkkää tunnelmointia ja paljon hittiaineksia. Aiempaa poppilinjaansa rakentanut The Rasmus on kuvannut itse uutukaistaan nasevasti kukkalogorockiksi. Taitavasti tehdyissä biiseissä kuuluvat vahvasti muodikkaat kasarivaikutteet.
DIGGAILTAVIN BIISI: Toimiva vauhtiraita In My Life.
LOPPUTULOS: Rokkaava The Rasmus toimii yhtä hyväntuulisen kitkattomasti kuin poppailevakin. Lauri ja kumppanit kuulostavat piirun verran aikuisemmilta kuin ennen, mutta eivät ole silti kadottaneet omaperäistä poikamaisuuttaan. Ja onhan pahisbiisi In the Shadows aivan mahtihitti! Tuskin maltan odottaa, miltä uudet biisit kuulostavat kesän festarikeikoilla.

PS. Haluaako kukaan kiltti kirjata Inton saamia arvosteluja

Pystyisko kukaan kirjottaan tänne sitä paljon puhuttua ruotsalaista arvostelua? Tai kertomaan mistä lehdestä sen mahtais löytää? Ois kiva lukee [kiva?] ton ensanomitämieltäoonsiitäihmisestä-tyypin arvostelu ;D

Kiitokset SleepingSwanille DL:n arvosteluista ^^

Inton arvostelu Mix 4/2001

Hattu pois päästä: The Rasmuksen kauan odotettu uutuus Into on A-luokan matkalippu maailmalle. Bändin ainutlaatuinen energisyys on tallella, mutta selvää kypsymistä on havaittavaissa niin Laurin loistavissa tulkinnoissa kuin soitossakin. Ja entäs ne biisit sitten? Hittiä pukkaa ja pahasti! Bullet, Heartbreaker, Maddness... ensiluokkaisia rynkytyksiä kaikki! Täytebiisejä saa levyltä hakea turhaan. Yleisilme on vauhdikas ja säästelemätön, ainoastaan viimeinen biisi eli majesteettinen The Last Waltz tiputtaa tempoa rauhallisempaan ja tekee sen tyylillä. Hieno levy. 9.5

Demin arvostelu Intosta

Kuukauden saalis
MITÄ? Takavuosien iki-ihanat teiniväen suursuosikit tekevät into-levyllään komean paluun. Ilmeisen trenditietoisten nuorukaisten uusissa biiseissä soivat uusmuodikkaan 80-luvun saundit tavalla, joka varmasti vetoaa aiempaa laajempaan kuulijakuntaan. Minulle ainakin tuli nuoruus mieleen välittömästi.
MIHIN MENOON: Kevään levottomien hetkien tunnelmanlietsojaksi, päiviin, jolloin mikään ei masenna. Bailaamiseen!
MIELIPIDE: Uudella levyllään The Rasmus näyttää pitkää nenää niille kyynikoille, jotka ehtivät jo epäillä, että tästä ryhmästä on puhti kadonnut. Rasmukset ovat toki aikuistuneet, ja Laurin tulkinnat ovat saaneet uutta voimaa ja syvyyttä. Silti biisit ovat yhtä energisiä ja mukaansatempaavia hyvän mielen virittäjiä kuin ennenkin. Sitä paitsi F-F-F-falling on mahtava biisi, ja levyn haikeassa päätösraidossaLauri kuulostaa hetkittäin Brainstormin Reynardilta. Vinkeää!

Ja luulen että tämä Dead Lettersin arvostelu on Pirkasta

Rasmus löi ällikälle heti kättelyssä: naperoikäisten jannujen ensilevy (1996) energia oli ennenkokematonta. Sadat keikat ja neljä pitkäsoittoa ovat koulineet nelikosta pitelemättömän bändin, joka huomattiin ulkomaita myöten toissavuotisen F-F-F-Fallingin nosteessa. Hitin tuottanut ruotsalaiskaksikko Mikael Andersson-Martin Hansen on säätänyt myös poikien tuoreen teoksen saundit. Dead Letters kipinöi näyttämisen halua räjähtävästä First Day of my life-startista lähtien. Aikuistumisestaan huolimatta riiviömäisen bändin asialle omistautuminen on luku sinänsä. Nyt sävellyksiin ja etenkin Lauri Ylösen lauluun on ruuvattu vieläkin lisää paatosta. Pahat pojat-kassamagneetissa soineen In the shadowsin tapaisissa vedoissa solisti on kovilla- miten mahtaa ääni kestää kenttäoloissa?

Hei, tänään ilmestyi Helsingin Sanomien viikkoliite NYT, numero 38/2005.
Siinä oli jonkinkokoinen arvostelu Hide From The Sunista:
The Rasmus
Hide From The Sun
(Playground) Arvostelija on antanut kolme tähteä, viidestä, luulisin.

"On turha haikailla takaisin sitä teini-ikäistä Rasmusta, joka poukkoili vuonna 1996 itsensä suomalaisnuorten sydämiin. Maailmankuulu The Rasmus on paljon pidättyväisempi, ammattimaisempi ja vakavampi yhtye. Uudella Hide From The Sun- levyllä se on sitä niin määrätietoisesti, että aluksi levystä ei ole jäädä mieleen mitään muuta kuin kurinalaisuus.
Kun mielestä pyyhkii alkuaikojen muistikuvat, levy alkaa muistuttaa enemmän huolella hiottua rocklevyä. Ei ole suinkaan sävellysten vika, jos The Rasmus ei saa tältä levyltä yhtään suurta kansainvälistä hittiä.
Vaikka levy on tuotettu raskaammaksi kuin edeltäjänsä, niin 80-luvun amerikkalaisesta hardrockista ja suomalaisesta mollipopista risteytetty sointi on tunnistettava. Melodiset molliasteikot ja sointikulut ovat olleet suosiossa myös hiphopissa, mutta ajatukset kääntyvät helposti 70- ja 80-luvun kotimaisiin hitteihin ja sitäkin vanhempaan iskelmäperinteeseen.
Dead Promises alkaa kuin Juice Leskisen vanha hieno Luonas kai olla saan. Mikään kansainvälisesti menestyneistä bändeistämme ei tee melodisesti yhtä suomalaisen kuuloisia sävelmiä kuin The Rasmus.
Tekstien ylenpalttinen synkkyys vain tuntuu oudolta. Joko Rasmukset ovat syvästi masentuneita tai sitten he vain uskovat liian vahvasti goottirockin tulevaisuuteen.
Ilkka Mattila"

No eihän tuo ollut mitenkään huono tai erityisen hyvä arvostelu, varmaankin juuri sitä kolmen tähden luokkaa minkä Mattila antoi Hide From The Sunille
By The Way, löysin vanhasta Mixistä artikkelin, jossa Rasmuksen pojat kertovat päiväkirjatyylillä Dead Letters-albumin teosta, eli jos joku tahtoo voisin kirjoittaa sen jonnekin, paitsi ellei kaikilla täällä olijoilla ole samainen lehti. Ajattelin vain, kun se taitaa olla aika vanha ja tuskin kovin moni mitään Mix-lehtiä on ostellut silloin ;)