5.4.2006, 20:54
ÄIDIN PIKKUPOIKA
Kun dokumentti The Rasmus -yhtyeestä esitettiin äskettäin bändin lähipiirille, kyyneliltä ei vältytty.
----------
THE DOKUMENTTI esitettiin ennalta bändin jäsenten lähisukulaisille. Nelikon vanhemmat olivat itseoikeutetusti paikalla.
-Äiti itki liikutuksesta dokumenttia katsoessaan, Lauri myöntää.
-Vanhemmat myötäelävät kaikki asiat meidän kanssamme vahvasti. Meidän kaikkien vanhemmat pitävät yhtä. He matkustavat pari kertaa vuodessa ulkomaille katsomaan keikkojamme, Aki lisää.
Huippuhetkien lisäksi dokumentti sivuaa myös uran nurjia puolia, mutta sen syvemmin niihin ei paneuduta. Bändiä ei olisi haitannut, vaikka kiertämisen rankemmatkin vaiheet olisivat käyneet dokumentissa ilmi.
-Annoimme tekijöille vapaat kädet. Materiaalia kuvattiin yli sata tuntia, joten paljon kiinnostavaa on jäänyt myös käyttämättä. Oikein harmittaa moni kohta, joka ei ole mukana. Niin hyvä kuin dokumentti onkin, siihen on sittenkin tiivistetty vain yhteen tuntiin meidän 12 viime vuottamme! Lauri muistuttaa.
Hän uskoo osan materiaalista päätyvän tulevaisuudessa julkaistavalle dvd:lle.
ARKISTOJEN kätköistä dokumenttiin on kaivettu ensimmäiset tallenteet teinipojista, jotka uskoivat unelmaansa ja lähtivät rakentamaan omaa tietään menestykseen. Satoa korjataan nyt, kun The Rasmuksen musiikki soi joka puolella maailmaa.
-Kun veivasin mummon kellarissa kannuja, koko ajan sai kuulla, ettei tuosta tule mitään. Nyt ne samat naapurit vakuuttavat, että uskoimme sinuun aina, rumpali Aki Hakala huomauttaa.
Nykyään The Rasmuksen In The Shadows on kappale, jonka kuulee matkatessaan millä tahansa mantereella.
-Se on ainutlaatuinen biisi, joka on toiminut käyntikorttinamme moneen suuntaan. Se on kappaleistamme ehkä tarttuvin, mutta ei kuitenkaan ehkä paras. Se ei ole oma suosikkibiisini, Lauri tunnustaa.
Häntä itseään lähellä on Dead Letters-albumilta löytyvä Funeral Song.
-Sävellyksenä se kuuluu parhaimmistoomme. Eräs koskettavimmista kappaleistamme, joka on myös kova live-biisi, Lauri luonnehtii.
KIIHKEIMMISSÄ FANEISSA The rasmus -nelikko synnyttää hurmoksen kaltaista palvontaa. Keski-Euroopasta löytyy laurismiksi kutsuttu uskonlahkokin.
-En halua tietää siitä sen enempää. Enkä varsinkaan siitä, millaisia rituaaleja he harjoittavat, palvonnan kohde itse tuumii.
Hurmoksella on myös kääntöpuolensa. Sen ovat saaneet huomata suomalaissuosikitkin. Esiintymislavalla ollutta Lauria on heitetty veitsellä. Britanniassa bändi joutui keskeyttämään ison festivaalikeikan, kun lavalle satoi tavaraa. Moiset ovat kuitenkin yksittäisiä välikohtauksia, joiden merkitys kalpenee kaikkien positiivisten kokemusten rinnalla.
SAMAAN AIKAAN kun The Dokumentti pyörii Suomen tv-ruuduissa, The Rasmus pakkaa kamojaan Etelä-Amerikan viimeisen keikan jälkeen Guatemalassa ennen lentoa takaisin koti-Suomeen.
Nelikko on tietoinen latinofanien välillä rajuistakin tavoista osoittaa suosiotaan, mutta se ei hermostuta.
-Heidän innostuksensa antaa lisäpontta meillekin. Olen nähnyt kuvia, joissa yli sata faniamme marssii promoottorin toimistoon vaatimaan meitä keikalle Buenos Airesiin. Kaikilla faneilla oli päällään meidän t-paitamme.
Metallica fanittaa
PARI VIIKKOA sitten The Rasmus heitti kolme keikkaa Etelä-Afrikassa. Nelikko ei unohda ensimmäisiä Afrikan-keikkojaan pitkään aikaan.
-Olemme taivaassa! Kaikki Metallican jäsenet tulivat katsomaan keikkaamme. Olemme juhlineet yhdessä, ja James(Hetfield, laulusolisti) on kehunut meitä meitä aivan sikana, Lauri Ylönen riemuitsi Afrikasta.
The Rasmuksen keulakuva Lauri on kova Metallica-fani. Hän on nähnyt bändin monta kertaa lavalla, mutta nyt hän tapasi ensimmäistä kertaa suosikkinsa.
-Ensimmäisellä keikallamme soitimme puolet omia biisejämme, puolet Metallicaa, laulaja muistaa.
Kolme keikkaa yhdessä Metallican kanssa ovat niitä onnenhetkiä, joita kansainvälinen suursuosio tarjoilee suomalaisbändille.
Noita tuokioita on pyritty vangitsemaan The Rasmuksesta tehtyyn tv-ohjelmaan The Dokumentti.