Suomalainen The Rasmus Foorumi

Täysversio: Apulanta
Sivut: 1 2 3 4 5 6
Tästä ei ollakaan vielä tehty aihetta.
Mitä mieltä Apulannasta? Iskeekö sanotukset? Keikkoja takana? Jotain suosikki biisiä?

Omasta mielestäni Apulannalla on ihania sanotuksia, erityisesti Ilona:n sanat koskettaa mua.
Oon tainnut kerran kuulla Apulantaa livenä ja ihan hyvin vetivät.
Pitkään on nekin pojat tehny musiikkia ja aina yhtä hyviä biisejä!

AmandaFlower

Apulanta iskee ainakin minuun erittäin hyvin. Levyistä omistan vain syitä ja seurauksia-kokoelma levyn ja muita biisejä mulla on konella. Apulannan sanoitukset on hyvin jänniä, joskus radiosta kun kuulen biisiin niin jään oikein miettimään että mitähän tää nyt tarkoittaa? Apiksen hitaammista biiseistä mm. pvc - unelmia on aivan mahtava, siinä on jotenkin ihanat lyriikat ja surullinen melodia.

Kerran olen bändin nähnyt livenä, tämän vuoden ankkarockissa ja oli erittäin hyvä meno. Olin odottanut innolla sitä että kun nyt olen ankaan menossa niin nään samalla myös apiksen. Nimittäin ruississa -04 apulantahan esiintyi rasmuksen kanssa päällekkäin ja olin hieman pettynyt kun en sitten apulantaa nähnyt. Yksi suomen parhaita live bändejä, suosittelen todellakin kaikille lämpimästi!

Döörr

Ihan ok biisejä on mustakin useita, mutta nyt oon kyllä ihan kyllästyny Virtasen ääneen, esim. tää Usko, ei jaksa enää kuunnella ._.
Ilona on hyvä, ja Viivakoodit ihan ok.
Mäki tykkään juu Apulannasta.Niil on tosi hyviä ja ihania biisejä ja ne soittaa ihan sairaan hyvin livenä <3 live 05 näin ja kuulin <3 en oikee tiiä mikä niitten paras biisi vois olla,vanhat biisit on tosi hyvii mut nii on kyl uudetki.Armo on ainaki ihuna <3
Kyllä pidän bändistä kovasti. Vanhemmasta tuotannosta pidän enemmän kuin uudemmasta. Parhaita biisejä ovat ainakin Mitä kuuluu, Postuisitko mun elämästäni, Teit meistä kauniin, Käännä se pois, Odotus, Viivakoodit jne.
Kahdesti olen nähnyt livenä, Ankkarock -04 ja -05, ja mahtavalta kuulostaa.

Myself.

Apulanta on edelleen erittäin kova yhtye, mut tykkään bändin vanhoista biiseistä enemmän..Jotenkin ei noi 'Armot' enää iske niin kovaa, kun esim. 'Anna mulle piiskaa'-biisi.
Voiii, muistan sen kuin eilisen päivän kun ala-asteen discossa hypittiin 'isoja kutosluokkalaisia' apinoiden ton ko. kappaleen tahdissa ja huudettiin niin kovaa kun pystyttiin "Hei peipe anna mulle piiskaaa!!" vaikkei ees oikein tiedetty että mitä se tarkottaa. Laughing

Berneri

^____^ Pidän kyllä kyseisestä bändistä. Meillä löytyy miltein kaikki levyt, ainakin vanhasta tuotannosta, kun veljeni oli kovakin fani nuorempana. Kun kuulin Armon ensimmäistä kertaa, ajattelin, että on tosi hyvä biisi. Nyt, kun sitä on alettu huudattamaan radiossa jokavälissä, olen kyllästynyt siihen. >___<'' Vanha tuotanto on todellakin parempaa, pidän siitä paljon enemmän. Meinasimme mennä katsomaan "Heinolassa jyrää"-konserttiin, mutta emme sitten menneet, koska satoi. :'D Ironista tosiaan, sade oli loppunut miltein heti. Elisiis. Kyllä. Hyvä bändi.
Pääsin Apulannan keikalle tuossa 9. marraskuuta. Oli kyllä yks parhaista keikoista, joilla olen ollut. Tonin välispiikit oli mahtavia ja meininki kova. Jätkät soitti hemmetin hyvin ja sai yleisön mukaan. Ja Toni näytti muuten tosi hyvältä huppari ja silmälasit päällään. :wink:
Joo, on Apulanta hyvä! Very Happy Hyviä kappaleita mm. Viivakoodit, Laululintu, Mitä kuuluu? jne.
Apulanta kolahtaa ja kovaa! Enemmän kuitenkin se vanhempi tuotanto. Kiilasta en niinkään tykkää. Levyjä en omista, mutta kavereilta niitä lainailen ja kirjastosta myös.
Keikoillakaan en ole käynyt. Harmi. Kaikki kun aina sanoo että Apis aivan mahtava livenä. Mutta kyllä miäkin sen vielä joskus menen katsastamaan.
joo. ihan mahtipändi mullakin niitä vanhoja aika paljon. livenä paras. oon nähny öööh kai viis kertaa.joo. /,,/

sipe just täs syksyllä kysy keikan jälkeen et "no oliko hyvä setti, että oliko tarpeeks uusia/liian vähän?" sit me vaan sanottiin et "jnoo no ehk liian paljon vanhat on hyviä". meinas pojka lentää perseelleen. Very Happy "ai että liikaa???!"

"TONITONITONIJOOJOOJOO!"
Apulanta on hyvä, sellasta kunnon angstimusaa. Nimenomaan ne sanoitukset on bändin parasta antia. Armo, Kadut, Faarao, Odotus, Tervetuloa, Tyhjää ikkunassa, Viivakoodit... hyviä biisejä on useita. Livenäkin vetävät hyvin.
Minä tykkään Apulannasta paljonkin, oon tykännyt pitkään. Miksikään faniksi minuu ei varmaan voi sanoo. Omistan vaan Syitä ja seurauksia ja heikkaa- levyt, muita kipaleita olen kuunnellut sillain aina kun olen voinu, ja kerran vain olen nähnyt livenä, ja silloinkin jossain NRJ in the parkissa.
Minä(kin) tykkään vanhoista kappaleista uskomattoman paljon enemmän kuin uusista.
PVC- unelmia on kyllä aivan ihana, vaikka oonkin sen onnistunut tuhoamaan. Alkaa jumittaa puolessa välissä.

Iida^^

Apulanta..? No ihan OK. Aina kun raidosta kuulen niin fiilistelen ja laulan mukana, mutta yhtään levyä en kyllä omista. Kiila albumin biisit on vähän sellaisia, että kun ne kuulee liian monta kertaa, niihin kyllästyy, esim. Armo ja Pahempi toistaan. Varsinkin Armoon olen aivan kyllästynyt. Vanhoista biiseistä tykkään enemmän. Hiekka on hyvä ja Jumala on myös kaunis. Ihana melodia kertosäkeessä.

JamesBond

Apulanta on jo legenda 8)

Yhdelle keikalle olen pääsyt, viime kesänä vasta sekin. Levyjä on muutama ja viime viikolla kävi hyvä tuuri, löysin kirpparilta Mato-sinkun Mr. Green
Sivut: 1 2 3 4 5 6
Julkaisun osoite