15.11.2005, 19:06
Terve!
Ollaan kaverin kanssa Prahassa vaihto-oppilaina ja huomattiin, etta The Rasmuksella on taalla huomenna keikka. Kerrottiin Amerikkalaisille kavereille, etta The Rasmus on suomalainen bandi ja jenkit oli ihan innoissaan siita, etta Suomestakin tulee kuuluisia ja suosittuja bandeja. Sitten he kysyivat minkalaista musiikkia The Rasmus oikein soittaa. Siina vaiheessa meni sormi suuhun. En osannut tarkasti kertoa mihin genreen The Rasmus nykyaan kuuluu. Tiedan kylla joitain kappaleita, olen kuullut niita radiosta ja nahnyt telkkarista, mutta en tunne yhtyetta niin hyvin, etta osaisin lokeroida sen oikeaan kategoriaan. Jotain melkein kymmenen vuotta sitten, kun bandin nimikin oli pelkka Rasmus, he soittivat funky musiikkia ja sellaista groovempaa tavaraa. Jotain viisi vuotta sitten heilla oli rauhallisempaa musiikkia ja sellainen video, jossa joku poika sukelteli veden alla. Nykyaan The Rasmuksen musiikki on lahinnakin kai modernia rokkia, luulisin. Kaveri sanoi, etta sita voi kutsua jopa new metalliksi (vai nu metalliksi, miten se mahdetaan kirjoittaa), mutta ei kai se nyt sentaan mitaan hevia ole, vai onko? Itse kuuntelen vahan vanhan aikaisempaa musiikkia (1940 ja -50 luvuilta), enka ole ihan niin perilla nykymusiikista. Seuraan kylla mielenkiinnolla The Rasmuksen ja muiden suomalaisten bandien maailman valloitusta, kannustan peukut pystyssa ja toivon menestysta.
Alkuperainen kysymys siis oli, etta mita musiikkia The Rasmus oikein on? Vastatkaa joku, niin me mennaan keikalle ja The Rasmus saattaa saada uusia ystavia Yhdysvalloista asti?