Tästä hienosta bändistä ei olekaan vielä täällä keskustelua. Uskosin, et kyllä täällä joku muukin tykkää ku minä, vai? ;)
Koskaan en oo bändiä livenä nähnyt, vain yhden K18-keikan ovat täällä (ihan) lähellä heittäneet. Uutta levyä odotellaan. Fani en kyllä missään nimessä ole, en tiedä bändistä oikeestaan mitään. Millään ei ohita Rasseja tai muita lempibändejäni, mut taidan rankata neloseksi. Mut kyllä tykkään biiseistä. Ehdoton lemppari on Sleep. <3 Tosi kaunis kappale. Varsinkin näin illalla kuunneltuna, kun muutenkin on jo ihan uninen olo. ;)
Kun Poets meni silloin viime talvena albumilistan ykköseksi olin ihan "mikä bändi tuo oikein on?" En ollut koskaan kuullutkaan.

Myöhemmin kuulin Illusion & dreamin kerran radiosta, ja viime keväänä ostin levyn. Pidän siitä todella paljon, parhaat biisit on edellä mainittu Illusion & dream, Overboard ja Everything fades. Maybe tomorrow is a better day on myös hyvä, ja The Beautiful Ones samoin. Bändin musiikki on jotenkin niin hienoa ja huolella tehtyä, ei voi kun pitää. Outoa on kyllä se, että en minäkään tiedä bändistä muuta kuin sen mitä nettisivuilla kerrotaan.
Liftin video on muuten parhaita musiikkivideoita mitä olen ikinä nähnyt.
muoks// Unohdin sanoa, että pidän myös Markon lauluäänestä paljon, sopii hyvin bändin musiikkiin. Keikoilla en ole ollut, mutta haluaisin kyllä. (:
No, mä olin kuullut näiltä ennen konserttia vain kappaleet Lift, Illusion & Dream ja Late Goodbye, jotka muuten on ihan älyttömän hyviä biisejä!
Sitten näin nää livenä Soundwavessa, ja oli tosi ihanaa kun aina kun joku noista tuli, tunnistin sen ja..ähm..en oikein osaa selittää sitä tunnetta, jotenkin vaan ihana tunne, kuulla yhtäkkii joku tuommoinen ihana kappale livenä. Ja on muuten hyviä livenä!
Vähän epäilin aluksi, kun en ennen suomalaisita bändeistä oo oikein perustanut, mutta tosi hyvää meininkiä, sitten kyllä Soundwaven jälkeen ne unohdin. Mutta tossa pari päivää sitten kuulin nuo biisit, ja voi että kun tuli se ihana Soundwave mieleen, kun sitä ennen olin ne viimeksi siellä kuullut.
Ja nyt tuntuu siltä, että ihan pakko saada se niiden levy!
Kummallista, en tosiaankaan ennen tykänny yhtään suomalaisista bändeistä ja nyt on tullut yhtäkkiä elämääni kaikenmoinen ihana suomalainen musiikki (including rasmus and nightwish, sekä tämä poets of the fall..)..
En ole tutustunut kyseiseen bändiin juuri ollenkaan, en omista yhtäkään levyä enkä ole kovin montaakaan biisiä kuullut, mutta tykkään Late Goodbye ja Lift biiseistä. Se Liftin video on aivan mahtava ja todella hyvä biisi muutenkin. Tykkään kyllä.
Minun ystäväni ystävällä on kyseinen cd ja olen kuunnellut sitä Sinkku Lift ja sitten tuntematon(vielä) Sleep, ovat ihania<3
tykkään tämän bändin lauluista ja pari kertaa olen livenäkin nähnyt :wink:
tykkään suuresti tästä bändistä, todella hienoa musiikkia tekevät.
Ennen en oikein kiinnittänyt pahemmin huomiota, mutta jouluna sain Signs of life- levyn ,ja yllätyin TOSI positiivisesti

Kaikki biisit on ihan älyttömän upeita, tällä hetkellä lempparit ovat lift, late goodbye, 3AM, stay, seek you out, someone special.. äh, voisin samantien sanoa että kaikki ne

Livenä olen kerran nähnyt, Elämä Lapselle-konsertissa -05. hieno esitys oli, vaikka silloin paikanpäällä en sitä vielä osannutkaan arvostaa ;D
Herrojen levy on oikeen hyvä ja lift on ihana biisi.
Viimme kesänä provinssissa näin heidät livenä ja oli oikeen mahtava keikka. He kuulostavat paljon paremmalta(energisimmiltä) livenä kuin levynä. kakkoslevyä odotellessa.
The first single and title track from Poets of the Fall's second album Carnival of Rust will be released on March 22nd 2006 (note the new date!). The single will also contain an exclusive live recording of Don't Mess With Me. A music video will follow soon afterwards, and the album will be in stores later this spring.
Tuo siis Poetsin nettisivuilta, ajattelin laittaa tännekin jos joku ei ole vielä huomannut.
En ole nyt vähään aikaan bändiä kuunnellut, mutta luultavasti innostun taas kun uusi levy ilmestyy. :>
Mä myös kovasti odotan uutta levyä. Pitkästä aikaa kuuntelin Poetseja tällä viikolla ja täytyy edelleen hehkuttaa sitä, miten hieno levy se on. Kaikki biisit omalla tavallaan tosi hienoja.
Kuuntelin juuri viikko sitten Näiden levyä ja jotenkin kummallisesti se tuo aina kesän mieleen (:
Fani en ole tai mitään, sillä todella harvoin edes kuuntelen bändin musiikkia, enkä tiedä edes koko bändistä oikeastaan mitään. Mutta kyllä välillä tulee kuunneltua. Ehkä enimmäkseen silloin, kun on kauhea kesäfiilis keskellä talvea :"D
Tosi hyvä bändi! En oo vielä keikalle pääsen, mutta 8.4.. odottelen..
No enpä mä nyt oikeen pidä, mun mielestä se musiikki on jotenkin tylsää. :? Livenä oon nähnyt kerran (27.8.06 eli Live-05)
Onko kukaan uutta levyä hankkinut? Minä tänään sen sain ja tiedossa onkin sit viikonloppu aika täynnä Poetseja. :>
Sain eilen tuttavaltani tämän uuden levyn sekä vanhemman ja tykkään kyllä. En ole kerennyt kuunnella kuin kummankin kerran, mutta ensikuulemalta vaikutti kyllä hyvältä. Tykkään laulaja markon (?) äänestä. Ja kappaleissa on tunnelmaa.