Suomalainen The Rasmus Foorumi

Täysversio: System of a Down
Sivut: 1 2

Nice_1993

Ajattelin tehdä System of a Downista keskustelua, kun ei vielä ollut kukaan muukaan kerennyt.. Rolling Eyes :wink:

//Voisitko kertoa, että mitä itse olet mieltä bändistä ym. -Ice705


Itse pidän bändistä. Se on sillee aika erikoinen..:wink:

//Ja sillä oikeassa yläkulmassa olevalla muokkaa toiminnolla pääsee muokkaamaan oma viestiään, ei tarvitse tehdä uutta. -AmandaFlower

GodMustHateMe

Olen vasta nyt bändiin enemmän tutustunut. Ihan ok bändi. B.Y.O.B biisi on ainakin ihan loistava. Very Happy Mutta en yhtään levyä omista enkä ole harkinnut ostavanikaan. Smile

Erika

Bändillä on joitakin hyviä biisejä, mutta live-esitykset eivät minua yleensä saa syttymään. Koen sen meiningin vähän liian levottomana, mutta se ei tunnu johtavan oikein mihinkään. Vai mitenköhän tämänkin nyt sanoiksi pukisi. Joka tapauksessa, arvostan bändiä ja hattua nostan.

lafawiblu

ah, mainio yhtye kerrassaan.

olin vihertyä vallan uutta soundia lukiessani kun huimasin että chicagossa oli ollut soadin keika ja lämppärinä the mars volta.

vaikka musiikki onkin jollain tapaa aika valtavirtaista, saa äijät siihen kuitenkin paljon omaa näköään ja erottuu mielestäin loistavasti muiden samantyyppisten bändien seasta.

tänään ostoslistalla mezmerize sekä hypnotize.

Myself.

Aika uusi bändi mulle, mutta erittäin loistava!
Huonoja biisejä en oo SOADilta kuullutkaan, mutta Lonely Day on ainakin yks parhaista.
Levyjä en vielä omista, mutta oon kyllä vakavissani ajatellut ostaa ainakin Hypnotizen. [smilie=grin.gif]

kenit88

en oo heiltä paljon muuta kuullut kuin mezmerize albumia joka nyt muutaman kuuntelu kerran jälkeen alkaa kuulostaa TODELLA hyvältä. Parhaina biiseinä sanottakoon sad statue ja violent bornography. Pitäis varmaan käydä pari näidenkin levyä hakemassa levykaupasta.
En ole kovinkaan hyvin bändiin tutustunut. Kyllä näiltä ihan hyviä biisejä löytyy, mitä nyt uutta levyä olen pariin otteseen kuunnellut.

Iida^^

Jo se, että ne on Armeniasta, tekee niistä vähän erilaisia ja poikkeavia, mutta niiden musiikkikin on mielestäni omalaatuista. Vaikken erityisemmin musiikista välitäkkään, on se poikkeavaa ja arvostan tätä bändiä sen vuoksi, ne on löytäneet sen oman juttunsa.
Henkilökohtaisesti en pystyisi kuuntelemaan SOAD:a levyllistä putkeen, en jaksaisi. Sinänsä biiseissä ei ole mitään vikaa. Vähän sellaista ärsyttävää musiikkia, mitä en jaksa keskittyä kuuntelemaan. Tai sitten en vain ole auennut vielä. Lonely day on kyllä ihan kuunneltava, mutten montaan sellaiseenkaan jaksaisi peräkkäin keskittyä. En ostaisi levyä.
Hyvä bändi on. B.Y.O.B:n kertsi on joku parhain Very Happy Muuten en kauheasti siitä biisistä tykkää. Lonely Day on kyllä tosi hyvä ja kaunis. Pitää laittaa aina volumea isommalle kun tulee voicelta tai radiosta.
Iskällä on SOADin levy mutta ei se sitä kuuntele melkein ollenkaan. Ei kyllä haittaa koska en mä jaksais mitään tollasta musaa kuunnella niin paljoa putkeen. Mutta kyllä noista radiosoitossa olevista biiseistä tykkäilen.

An

Viimeiset kaksi kuukautta on ollut tarkoituksena kuunnella tuo Mezmerize, ja eilen sain lopulta sen kuunneltua. Ihan loistava levy, ainakin näin muutaman kuuntelukerran jälkeen, soi nytkin tuossa taustalla. ^^ Biiseissä on yhdistelty persoonallisesti erilaisia osia ja niissä on hienoja melodioita. Levy on yllättävän lyhyt, kun ottaa huomioon että siinä on kuitenkin 11 biisiä, mutta se ei oikeastaan haittaa, ei ainakaan kyllästy levyyn ennen loppua. Pidän varsinkin biiseistä Question!, Radio/Video, Violent Pornography, B.Y.O.B. ja Sad Statue. Mielenkiintoinen bändi, pitää varmaan hankkia joskus muitakin levyjä.
Mä en jotenkaan pidä koko bändistä. Johtuu varmaan osaks siitä, että viime syksynä mun luokkalaiset "laulo" B.Y.O.B-biisiä aika paljon liikaa. En oo pitäny mistään System of a Down:in kuulemastani biisistä. Ei iske muhun.

Ja mä en tykkää yhtään niiden tyyppien ulkonäöstä, vaikkei se musiikkiin vaikutakkaan.

Döörr

En oikeen tajua miks tätä vähän aikaa sitten ainakin meilläpäin hehkuteltiin hirveenä.
Oon kuullu pari biisiä enkä oo kyllä yhtään lämmenny. eli lämpenemisiä odotellessa ;)

lafawiblu

Shaxoy kirjoitti:Ja mä en tykkää yhtään niiden tyyppien ulkonäöstä, vaikkei se musiikkiin vaikutakkaan.

no, minkäs ihminen perimälleen voi... Rolling Eyes

olisi mahtavaa päästä kokemaan livenä! tosin suomalaiset palveluntarjoajat varmaan saavat nämäkin tänne pohjolaan vasta liian myöhään, esim. 10 vuoden kuluttua. vrt korn.
lafawiblu kirjoitti:
Shaxoy kirjoitti:Ja mä en tykkää yhtään niiden tyyppien ulkonäöstä, vaikkei se musiikkiin vaikutakkaan.

no, minkäs ihminen perimälleen voi... Rolling Eyes

Niin, minäkin olen ruma kuin mikä. Laughing

Anteeksi offtopikki.

Eikun hetkinen, mä näin tänään Lonely Day-musiikkivideon. Video oli ihan hyvä, vaikken biisistä pidäkkään.
Iida^^ kirjoitti:Jo se, että ne on Armeniasta, tekee niistä vähän erilaisia ja poikkeavia, mutta niiden musiikkikin on mielestäni omalaatuista.

Jep, niin se mun mielestäkin on. Musiikista tekee mun mielestä omalaatuista se, että siinä on sellainen itämainen elementti monissa biiseissä. Myös Serjin äänessä on jotain hyvinkin erikoista...
Ennen olin vielä innostuneempi tästä bändistä, mutta viimeaikoina se oli vähän laskenut, kunnes jotenkin kummalla tavalla mä taas löysin tän bändin oikein kunnolla ja sain sellasta lisää intoa, varsinkin Toxicityn kappaleisiin.

Kyllä mie tätä bändiä arvostan vielä niiin paljon. Iteltäni löytyy kolme levyä: Toxicity, Mezmesize ja Hypnotize. Toxicity taitaa olla mun lemppari...
Ja niitä hyviä lauluja kyllä löytyy:
Forest ja Aerials ( ihan parhaimpia nuo), Atwa, Science. Ne Toxicityltä ja Mezmerizeltä ainakin, Radio/video, Sad statue ja Lost in Hollywood. Sitten vielä Hypnotizelta Dreaming ja Kill rock`n roll ( ne on ihan lemppari-osastolla), Hypnotize ja ihan varmasti vielä Vicinity of obscenity! Siinähän lauletaan jotain Banana terracottapie...! Smile
Sitten on se sellanen todellakin kuuntelemisen arvoinen SOAD:n versio Britney Spearsin Hit me baby one more time-biisistä. Se on vaan jotenkin niin loistava ja hauska kappale...
Sivut: 1 2
Julkaisun osoite