Suomalainen The Rasmus Foorumi

Täysversio: marianna syksy/2005
The Rasmuksen Aki: "Sade on romanttista!"

Kuinka vietit kesän?
Kesä oli erilainen verrattuna moneen edelliseen, joina olemme kiertäneet festareita. Se meni pitkältilevynteossa. Oli mukavaa viettää vähän rauhallisempi kesä. Ehdin olla enemmän kotona, viettää aikaa kavereiden kanssa ja käväistä mökillä kalastelemassa ja grillaamassa. Muutin myös kesän aikana, joten ei ainakaan ollut tekemisen puutetta. Pääsi iskemään aikamoinen ikävä keikoille.

Keikkaileeko The Rasmus ahkerasti levyn ilmestyttyä?
Loppuvuosi menee Euroopassa keikkaillessa ja tietysti soitamme myös Suomessa. Se on erittäin mukavaa! Siitä onkin jo aikaa, kun olemme soittaneet klubikeikkoja täällä. On mielenkiintoista nähdä, millaista palautetta uudet biisit saavat. Ensi vuoden puolella suuntaamme Aasiaan ja toivottavasti myös Etelä-Amerikkaan ja Australiaan.

Mikä on paras asia, mitä voi tehdä vain syksyllä?
Kun sataa ja ilma kylmenee, on parasta pysytellä sisätiloissa, valaista koti kynttilöillä ja kuunnella kun sade lyö ikkunaan. Tietysti voi kutsua ystäviä kylään ja kokata hyvää ruokaa. Tai sitten voi vain paeta etelän lämpöön surffaamaan ja sukeltelemaan. Bändillemme syksy tietää usein lisää kiertämistä. Eli ylivoimaisesti parasta, mitä voi tänä syksynä tehdä, on tulla keikallemme.

Mikä on ärsyttävintä syksyssä?
Eniten ärsyttävät kylmyys ja sade, mutta samaan aikaan ne ovat myös äärimmäisen romanttisia elementtejä!

Mieleenpainuvin syysmuistosi?
Mieleenpainuvin syysmuistoni liittyy syntymäpäiviini ja yllätysjuhliin, jotka minulle muutama vuosi sitten järjestettiin. Saavuimme äärimmäisen väsyneenä keikalta Saksasta ja kentällä oli lauma ystäviäni limusiinin kanssa odottamassa. He olivat varanneet kabinetin eräästä ravintolasta ja koko illaksi ohjelmaa. Eikä minulla ollut mitään tietoa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Eipä paljon väsyttänyt enää!

Jatka lausetta: Kun ulkona sataa ja tuulee..."
...ja alkaa masentaa, kannattaa muistaa että seuraava päivä on aina valoisampi.

siirsin tämän. mutta eikös lehti ollutkin 10/2005? vai? -Riikka
kyllä se taisi olla, tässä lukee vaan et elo/syys/loka/marraskuuksi

*Perhonen90*

Hei kuule toi juttu, oliko siinä kuvaa Akista? Jos oli niin millanen? Mä en edes tajunu et siinä oli juttu akista vaikka luinkin sen kannen.. Sit yks toinen päivä ku kamu kerto siitä ja oltiin menossa ostaa sitä niin sitä ei olukkaa enää myynnissä Sad Mutta täältä sit sain ainakin ton haastiksen tulostettua. Very Happy
*Perhonen90* kirjoitti:Hei kuule toi juttu, oliko siinä kuvaa Akista? Jos oli niin millanen?
Kyllä siinä kuva oli, Aki nojaili siinä rumpuihin. Voin yrittää skannata sen, vaikka kuva onkin aikalailla sisäreunassa, mut voin tosiaan yrittää Very Happy

Muoks, tässä se kuva jota lupailin n____n
Julkaisun osoite