Hei!
Olen täällä forumilla tyttäreni takia. Hän on 8-vuotias ja hänen suurin haavensa on päästä The Rasmus-konserttiin. Olen hieman iäkkäämpi äiti enkä ole koskaan ollut minkäänlaisessa rock-konsertissa. Voiko The Rasmuksen konserttiin tuoda näin pienen lapsen? Kuulosuojat päässä tietysti, mutta muuten? Millainen meno näissä konserteissa tapaa olla? Toivon rehellisiä vastauksia.
Tähtifanin äiti
Yleensä taaempana taitaa olla rauhallisempi tunnelma? Eteen ei ainakaan pientä tyttöä kannata päästää, sen verran on usein ollut siellä hyppimistä. Mm. Tavastiallahan taitaa olla "permanto" yms. yläkerta josta voi konserttia seurata, ja rappuset. Kyllä lapsen varmaan uskaltaa tuoda sinne, esimerkiksi kesällä Lahdessa melko edessäkin oli pari nuorempaa tyttöä vanhempiensa kanssa, ja porukka mielestäni katsoi ettei hypi ihan päälle.

Ja jos on istumapaikkoja, niin siellä on miun mielestä aina rauhallista. ;) Joten sekin on hyvä paikka pienelle lapselle.
Samaa mieltä muiden kanssa. Eli jos ei halua istumapaikkaa, niin kyllä siellä taaempana pystyy 8-vuotias olemaan ihan hyvin.

En ehkä yksin päästäisi, mutta vanhempien seurassa kyllä. Toisaalta noin pieni näkisi varmasti paremmin istumapaikoilta kuin seisomapaikoilta.

Samaa mieltä. kannatan kuitenkin niitä istumapaikkoja, kyllähän sieltä näkee ihan hyvin. Totta, seisomapaikoilla on taaempana rauhallisempaa, mutta eihän niin pieni tyttö sieltä mitään näe?
Yhdyn noihin ylempänä oleviin vastauksiin. Kyllä siellä istumapaikoilla on rauhallisempaa kuin seisomapaikoilla tosi edessä. Takana on rauhallisempaa ja jos mahollista ni kylhän sen tytön voi nostaa olkapäille. Ite olin vasta 12- vuotiaana ekan kerran rasmuksen keikalla Ankkarockissa 2004 ja jouduin jäämään kauheen kauas.. Nyt vasta ku on kokemusta ja ikää kertyny ni oon päässy jopa yöks jonottaan ja eturiviin pääsin.
Samaa mieltä olen, kun muut. Itse kannattaisin harteille nostamista, jos ei halua istumapaikoille. Itse olen vasta 14-vuotta ja yöksi olen myös mennyt jonottamaan ja eturivi paikka. 13-vuotiaana pääsin ensimmäistä kertaa Rasmuksen keikalle, vaikka olin kinunnu jostain 7-vuotiaasta asti (falling:ist asti, sillon olin 7v) niin eipä vanhemmat uskaltaneet päästää jne. ja nyt olen nähnyt Rasmuksen 7 kertaa. Joo takana on kyllä rauhallisempaa meininkii.
Heipä hei!
Monen monet konsertit kiertäneenä ja rymynneenä voisin sanoa, että tuon ikäisen lapsen kanssa turvallisinta olisi mennä istumapaikoille. Yleensä meno Rasmuksen keikoilla ei ole läheskään niin villiä kuin useiden muiden bändien, sillä fanit ovat usein suhtkoht rauhallisia. Tyttäresi on kuitenkin niin nuori, etten suosittele seisomapaikoille menoa, sillä ihmiset kuitenkin hyppivät ja pomppivat, eivätkä aina muista sitä pientä tyttöä siinä vieressä.
Takarivissä on toki rauhallisempi meininki, mutta keikkatilasta riippuen, voi olla ettei sieltä näe kovinkaan hyvin.
Olkapäille en tyttöä nostaisi. Näin tehdessäsi peität näköyhteyden niiltä, jotka seisovat takanasi. He haluavat nähdä keikan aivan yhtälailla kuten tyttäresikin, joten keikkanautinto tulisi suoda kaikille. Samalla saatat myös kuulla nurinaa ja paheksuntaa muilta ympärillä olevilta, ja sitä kuunnellessa voi oma keikkamieli laskea.
Istumapaikoille siis ja jos innostusta riittää vielä muutaman vuoden päästä, niin silloin sitten seisomapaikoille ja hiki päässä hyppimään

Toivottavasti keikka tulee olemaan nautinto teille molemmille.
eiku vaa tyttö keikkailemaan. suurin osa siellä eturivissä hyppivistä faneista on aika lapsosia hekin joten itse ainakin uskaltaisin 8 vuotiaan kanssa suht eteen työntyäkkin.
maggiem kirjoitti:eiku vaa tyttö keikkailemaan. suurin osa siellä eturivissä hyppivistä faneista on aika lapsosia hekin joten itse ainakin uskaltaisin 8 vuotiaan kanssa suht eteen työntyäkkin.
Mutta suurin osa näistä eturivissä keikkuvista lapsosista on käynyt useammilla keikoilla ja he tietävät jo millainen meno eturivissä on. 8-vuotias on kuitenkin sen verran pienikokoinen, että jos ei ole aiemmin joutunut paikkaansa puolustamaan, niin eturivi ei mielestäni ole silloin paras paikka aloittaa keikkailua.
Daylight kirjoitti:maggiem kirjoitti:eiku vaa tyttö keikkailemaan. suurin osa siellä eturivissä hyppivistä faneista on aika lapsosia hekin joten itse ainakin uskaltaisin 8 vuotiaan kanssa suht eteen työntyäkkin.
Mutta suurin osa näistä eturivissä keikkuvista lapsosista on käynyt useammilla keikoilla ja he tietävät jo millainen meno eturivissä on. 8-vuotias on kuitenkin sen verran pienikokoinen, että jos ei ole aiemmin joutunut paikkaansa puolustamaan, niin eturivi ei mielestäni ole silloin paras paikka aloittaa keikkailua.
no entä jos äitiki puolustaa paikkaa lapsensa puolesta? onhan hänelläkin kyynärpäät

no ei vaan, sanoinkin omasta puolestani että minä ainakin uskaltautuisin tuon ikäisen kanssa suht eteen.
maggiem kirjoitti:no entä jos äitiki puolustaa paikkaa lapsensa puolesta? onhan hänelläkin kyynärpäät
no ei vaan, sanoinkin omasta puolestani että minä ainakin uskaltautuisin tuon ikäisen kanssa suht eteen.
Mä en usko, että monikaan äiti viihtyisi kovinkaan hyvin tuolla eturivissä. Oon ite ollu Apiksen keikalla suhteellisen edessä ekoilla festareilla, millä oon käynyt, ja vaikka mulla oli vanhempaa seuraa mukana niin kyllä siellä tuli tallotuksi.
Daylight kirjoitti:maggiem kirjoitti:no entä jos äitiki puolustaa paikkaa lapsensa puolesta? onhan hänelläkin kyynärpäät
no ei vaan, sanoinkin omasta puolestani että minä ainakin uskaltautuisin tuon ikäisen kanssa suht eteen.
Mä en usko, että monikaan äiti viihtyisi kovinkaan hyvin tuolla eturivissä. Oon ite ollu Apiksen keikalla suhteellisen edessä ekoilla festareilla, millä oon käynyt, ja vaikka mulla oli vanhempaa seuraa mukana niin kyllä siellä tuli tallotuksi.
poikkeus vahvistanee säännön. itsehän olen äiti ja viihdyn kyllä, en kuitenkaan eturivissä vaan SUHT edessä. ja en menis kyllä vertaamaan festareita ja yhtä keikkaa keskenään. mutta tämähän on ihan mielipidekysymys, vieköön se ken tahtoo.
maggiem kirjoitti:Daylight kirjoitti:Mä en usko, että monikaan äiti viihtyisi kovinkaan hyvin tuolla eturivissä. Oon ite ollu Apiksen keikalla suhteellisen edessä ekoilla festareilla, millä oon käynyt, ja vaikka mulla oli vanhempaa seuraa mukana niin kyllä siellä tuli tallotuksi.
poikkeus vahvistanee säännön. itsehän olen äiti ja viihdyn kyllä, en kuitenkaan eturivissä vaan SUHT edessä. ja en menis kyllä vertaamaan festareita ja yhtä keikkaa keskenään. mutta tämähän on ihan mielipidekysymys, vieköön se ken tahtoo.
yhtä kovasti ne ihmiset siellä eturivissä hyppivät niin normikeikoilla kuin festareillakin. ja korostan vielä sitä, että tottumattomalle keikkakävijälle tuo eturivi ei ehkä ole paras paikka aloittaa. Eri asia tietenkin jos kyseessä on kahdeksanvuotias, jolla on niin paljon massaa, ettei tarvitse pelätä, että joku jyrää päältä ;)
Mäkin kannatan taaemmas jäämistä ja istuma paikkoja... Olen itse 12 ja olin viime pakkahuoneen keikalla eturivissä. Moni takarivissä hyppi jaloilleni tai töni. Melkein kaikki nuoremmat suht 8 vuotiaat olivat istumapaikoilla. Ja ensimmäinen Rasmus keikkani oli kun olin 10.v, koska vanhemmat eivät uskaltaneet päästää nuorempana.