Millaisia ajatuksia teissä herättää nämä kouluammuskelut sun muut, Suomessakin kun näitä on jo, yksikin on liikaa ja nyt vuoden sisällä toinen...
Jos joku on elänyt tänään jonkinlaisessa uutispimennossa, niin siis tänään puolen päivän aikaan Kauhajoella sijaitsevassa palvelualan ammattikorkeakoulussa yksi koulun opiskelija, 22-vuotias mies ammuskeli, nyt tietojen mukaan 9 ihmistä kuollut ja 2 loukkaantunut, itse ampuja sairaalahoidossa loukkaantuneena... Eikä vuottakaan Jokelan tapauksesta.
Kamalaahan tämä on. Välillä sitä miettii, että mitä jos täällä, mitä jos se sattuu vaikka jollekin ystävälle tai sukulaiselle. Mutta ei sitä voi koko ajan huolessa elää, se on kuitenkin vain pieni mahdollisuus että omalle kohdalle tällaista sattuisi... Joka päivä voi muutenkin sattua yhtäkkiä jotain.
Nyt on sitten ollut puhetta siitäkin, että kouluissa olisi metallinpaljastimet yms.
Tämä saa kyllä mielen matalaksi, vaikka vielä ei tiedä mitkä nämä ampujan motiivit olivat, mutta viimeksikin, ja vuonna -89 oli kyse koulukiusaamisesta ja/tai nuorten mielenterveysongelmista.
Sytytetään kynttilä kauhajoen koulun kuolleiden muistoksi.
Ei näitä kyllä jaksa ymmärtää. On ihme, jos ei kohta puoliin saada tuntuvasti lisää rahaa nuorten mielenterveystyöhön ko eiköhän se ala olla kaikille jo aika harvinaisen selvää, että sille on todella tarvetta. Ei päättäjät voi enää lykätä tukeaan, niin paljon on vuoden sisällä sattunut näiden kouluampumisten lisäksi puukotuksia yms.
Kaikkein surullisinta on, että Jokelan jälkeen tämä Kauhajoen tapaus ei enää ainakaan minua henkilökohtaisesti tunnu järkyttävän läheskään yhtä paljon. Jokelan jälkeen meni kyllä pitkään vähän pipo silmillä ko ei vaan tajunnut et tämmöstä voi oikeasti tapahtua Suomessa. Nyt vaan tuntuu kuin tämän ois eläny jo aikasemmin - tosi paljonhan tämä muistuttaa Jokelaa.
Ja sitten kaikki nämä pommiuhkaukset sun muut. En tajua miten joku voi saada kicksejä ja jopa leuhkia pelottelemalla toisia ihmisiä tuolla tavalla. Eivät oo kuulleetkaan empatiasta. Vasta oli muutama viikko sitten kotipaikkakunnalla Vaalassa pommiuhkaus, joka onneksi osottautui ihan perättömäksi. Kyllä nousi verenpaine hetkessä kun äitini, joka on siis Vaalassa opettajana, soitti ja kertoi et tämmönen työpäivä tänään.
Siis tää on tosi kauheet. En itse ymmärrä tuollaista, mitä järkeä tuossa on? Ei mitään. Huomiseks on kehotettu suruliputus... Ja varmaan tästä puhutaan taas koulussa. Mä en käsitä, että tälläistä tapahtuu Suomessakin, ensin toi Jokela juttu ja nyt tämä. Minustakin tuo yksikin on liikaa ja vielä toinen... alle vuoden sisällä.
Katru kirjoitti:Kaikkein surullisinta on, että Jokelan jälkeen tämä Kauhajoen tapaus ei enää ainakaan minua henkilökohtaisesti tunnu järkyttävän läheskään yhtä paljon. Jokelan jälkeen meni kyllä pitkään vähän pipo silmillä ko ei vaan tajunnut et tämmöstä voi oikeasti tapahtua Suomessa. Nyt vaan tuntuu kuin tämän ois eläny jo aikasemmin - tosi paljonhan tämä muistuttaa Jokelaa.
Yhdyn tähän.
TR-Mari kirjoitti:Katru kirjoitti:Kaikkein surullisinta on, että Jokelan jälkeen tämä Kauhajoen tapaus ei enää ainakaan minua henkilökohtaisesti tunnu järkyttävän läheskään yhtä paljon. Jokelan jälkeen meni kyllä pitkään vähän pipo silmillä ko ei vaan tajunnut et tämmöstä voi oikeasti tapahtua Suomessa. Nyt vaan tuntuu kuin tämän ois eläny jo aikasemmin - tosi paljonhan tämä muistuttaa Jokelaa.
Yhdyn tähän.
Mäki oon samaa mieltä.. Muistuttaa aikas paljon Jokelaa.. Mut oliks Jokelas kans paloja siel koulun sisällä? Sitä ihmettelen et täl hetkel (Jokela, sen tytön surmaaja ja tää) kaikki tollasten tekijät on ollu miehii.. En oo ite ainakaan viel kuullu et naiset/ tytöt olis tehny noi.. Pommiuhkauksissa on ollu ainaki yks tyttö mukana..
se iltalehden sivujen mukaan tappoi kymmenen ja itsensä. Ja tyyppi oli suunnitellu tota vuodesta 2002. || tää on oikeesti niin kauhiaa, jos kuvittelee millanen tuska on uhrien vanhemmilla, tutuilla, ystävillä, tai miltä tuntuu ampujan vanhemmista, ynnä muista tutuista.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/20080923...5_uu.shtml
Uusien tietojen mukaanhan Jokelan ampuja ja tää Kauhajoen ampuja tuns toisensa ja suunnitteli näitä juttuja yhdessä..
Mut siis mä ainaki järkytyin tosi paljon kun mä kesken koulupäivän tästä kuulin. Tuli niin hirvee olo ja sit ku koulun jälkeen katoin uutisia, tuli vielä pahempi olo.. Miten oikeesti tällästä voi tapahtua? Sen jälkeen tulee vaan koko ajan mietittyä, että entä jos ens kerralla meiän koulussa tai jonkun kaverin, sukulaisen, tutun koulussa.. Mun poikaystävän serkku on itse asiassa koulussa kyseisessä Kauhajoen koulussa. Se oli kuitenkin onneksi päässy lähtemään sieltä just ennen kun se oli iskeny sinne kouluun.
Mä en pysty ymmärtämään että miks jos itellä on paha olla, niin miks pitää satuttaa myös muita
Muoks// Ai niin se piti vielä sanoa, että ärsyttää ihan hirveesti noi kaikki lehdet, eritoten Iltalehti ja-sanomat, miten ne kertoo näistä tapahtumista. Miten ne voikaa mässäillä ihmisten surulla ja koko jutuilla monta päivää, jopa viikkoja. Media osaa olla paha..
Nää on kauheita, Jokelan jälkeen olo oli outo, 'miten tällästä voi tapahtua Suomessa?!' tää Kauhajoki on mennyt jotenkin helpommin, että täähän on jo tuttu juttu! En pidä yhtään siitä, ei tappaminen koskaan voi olla hyväksyttävämpää, toivon että en turru tälläiseen pahaan. Miksi muita pitää satuttaa jos ittellä menee huonosti? Miks ei voi vain pyytä apua? Apua pitää saada sillon, kun sitä pyytää, eikä vasta sitten kun on liian myöhästä!
Tietenkin tää myös pelottaa, jos jollellekin keverilla tai tai tuttavalle tai sukulaiselle sattuu jotain! Ja noi uhkaukset, miten sellasta voi ees ajatella! Miten muiden pelottelu voi olla hauskaa?!
En kuitenkaan pidä mitään metallinpaljastimia kauheen hyvänä ideana, niistä tulis vaan ongelmia ja jos oikeesti haluaa pyssyn kouluun viedä niin se kyllä onnistuu, jonkun keinon kyllä keksii... Harmi, että tällästä tapahtuu. Mitä niiden ihmisten päässä liikkuu? Miks ne tekee sellasta?
Oikein ottaa päähän ku jotkut ihmiset on niin idiootteja, kun näitä uhkauksia tulee varmaa joka päivä johonki kouluu. Viime torstaina täällä Tampereella tuli kolmeen eri kouluun joku uhkaus ja yks niistä sattu oleen mun kouluni.
Ihan normaalisti oltii pitkästyttävällä kemian tunnilla, kunnes sitten muutamat alkaa saamaa viestejä ja puheluita, joissa niille kerrotaan pommiuhasta. Ei me siinä kauaa aikailtu ku lähettii luokasta ja siellä sitte oli muitaki oppilaita ja opettajia. Päästii lähtee koulusta heti pois. Vaikka sen tiesi lähes 100 prosentin varmuudella, että se on jonku idiootin surkee pila niin kyllä siinä vähän pelästy, eikä sitä riskiä oikein uskalla ottaa, että koulupäivä jatkuiski normaalisti, koska ikinä ei tiiä tapahtuuko jotain vai ei.
Mikä saa oikeasti ihmiset tekemään kaikkea tälläistä. O-O
Jos jollain menee tällä hetkellä huonosti, tai on mennyt pitemmän aikaakin, pitääkö pyssy ottaa käteen ja ampua kaikkia joillla menee paremmin ja joilla olisi elämänhalua. Eihän kenenkään elämä voi olla koskaan pelkkää ruusujen päällä tanssimista, siihen kuuluu ne alamäetkin, rämpimiset ruusupuskien seassa. Eikä ikinä voi tietää milloin sitä joutuu siellä rämpimään kauemmin... ... itsellänikin välillä saattaa huonompana aikana käsivarret olla piikeistä verillä, sillä sen verran pitkän aikaa siellä on joutunut kulkemaan, se ei silti tarkoita, että pilaisin toisten elämän. Eihän minulla kävisi tuollaiset edes mielessä!!
Enää ei riitä, että ammutaan itsensä, täytyy saada suurempi kohu, täytyy saada julkisuutta viimeiseisellä tempauksellaan, täytyy näyttää kuinka huonosti hän on voinut, täytyy näyttää kuinka kamalaa eläminen on, kuinka ihmiset voivat olla inhottavia. Mutta kuinka viirahtanut pitää olla että ei anna toisten edes yrittää elää?
Olen ajatellut kuinka kamalaa olisi jotain saksan koulua käydä, koska siellä ei tiedä mitä tapahtuu, tai sitten jossain amerikassa... -mutta ei ole tarvinnut edes muuttaa, kun huomasi olevansa siellä, mistä kauan olin kauhistellut. Nyt asumme maassa, jossa ei voi tietää mitä seuraavana päivänä koulussa käy, sekään ei ole enää turvallinen paikka olla.
Olisiko kiva joka päivä kulkea metallinpaljastimien läpi kouluun? Jossa saattaisi vartijat olla vierellä ja aidat koulun ympärillä... Kuulostaako houkuttelevalta?
Mutta kaikkihan toivomme, että tuo olisi ollut viimeinen ammuskelu pitemmällä aikavälillä, mutta tuskin se enää tulee loppumaan, kun esimerkit on hyvin näytetty...
Kuulin ammuskeluista tiistai-iltana ko olin Kreetalla ja tultiin syömästä. Toiset suomalaiset samasta hotellista tuli vastaan ja kertoi. Sit vaan huoneeseen kattoo cnn'ää (amerikkalainen uutiskanava) ja yrittää ymmärtää uutiskieltä, siellä sanakirjan kaa. Kateltiin kun Tarja Halonen sopotti jotain siellä. oli epäuskoinen olo.
Jokelan tapauksessa musta tuntu että koko juttu paisuteltiin ja että kuka muka nyt alkaa pelkäämään, mutta nyt on pakko tunnustaa että pisti miettimään vakavammin. Ei kahta ilman kolmatta, näitä tulee vielä (vaikka Suomi kuinka yrittäis laittaa vankilaan jokaisen aseen omistajan ja vaiks kieltää käsiaseet kokonaan).
Haluunko mä oikeesti elää tälläsessä maailmassa? Voinko mä olla varma, että kun meen huomenna kouluun niin kukaan mun kavereista ei oo siellä heilumassa aseen kanssa? Haluanko mä koskaan lapsia, jos ne joutuu syntymään tähän maailmaan jossa ei ole kun pahuutta?
// Joo meilläkin oli naapurikoulu evakoitu pommiuhkan vuoksi, toivottavasti me saadaan jatkaa vaan noilla väärillä palohälytyksillä joita tuli viime viikolla jopa kaks.
On tämä niin väärin. Ei tässä oikein osaa sanoa mitään vieläkään, vaikka tuosta ikävästä tapahtumasta on kulunut kohta viikon verran. Yhden luokkalaiseni kavereita on tuolla koulussa opiskelemassa, mutta he olivat onneksi kunnossa kaverini soittaessa heille.
Ikävämpää oli se, että erään toisen luokkalaiseni tuttava kuoli Kauhajoella.
Kyllä tämä tapaus on herättänyt päässä sellaisia kysymyksiä, ettei kukaan niihin varmaan osaa löytää koskaan vastauksia. Itselleni on ihan yksi lysti, vaikka kouluihin tulisikin metallinpaljastimet tai vastaavia, jos niiden avulla saadaan estettyä tällaiset tapahtumat. Toivottavasti ei tule toistumaan enää ikinä.
Median pitäisi nyt katsoa itseään peiliin ja miettiä, oliko Jokelan tapahtumilla mässäily sittenkään niin hyvä asia. Myös poliisilaitos saisi tehdä saman. Onneksi nyt sentään aselakeihin on tulossa - toivottavasti - muutoksia.
Nää ammuskelut johtuu just siitä, ku ei olla osattu ajoissa puuttua nuoren kiusaamiseen. Jos se nössötys vaa jatkuu eikä kukaa siihe puutu, nii kiusattu ajattelee, että nyt se loppuu.
Kiusaaminen pitäis saaha loppumaan, että koulussa siihe puututtaisiin.
Mutta monet opettajat on nykyään niin lepukoita, että ne ei edes välitä.
Itse tein vuos sitte keväällä rikosilmoituksen poliisille kiusaajastani, kun tuntui, että opettajat eivät siihe puuttuneet, vaikka kerroin.
Pelottaa kyl lähteä enää opiskelemaa minnekää.
vähä vanha juttu mut ei se mittää.
munki kouluu on tullu tollane uhkaus. oliha se aika pelottavaa ku kuulutetaan että kaikki pääsee nyt koulusta ku on uhattu tulla ampuu sinne. kaikki koulut tyhjennettiin täällä ja sillee että oikeesti mihkään ei tultu ammuskelee ja kaikki selvis pelkäl säikähdyksel

oli kyl aika pelottavaa : //